Seabiscuit - amerikkalainen legenda (2003)

Kannessa seisoi ylistyksiä monilta lehdiltä ja viisi tähteäkin pisti silmään. Olihan tämä pakko ostaa, vaikken tästä muuten mitään tiennytkään.

Elokuva kertoo tarinan kolmesta miehestä, joita yhdistää yksi ainoa eläin, Seabiscuit -hevonen. Nämä henkilöt ovat ratsastajaksi halukas nuori poika Red, pojan menettänyt miljonääri ja outo hevosenkouluttaja. Nämä kaikki liittäytyvät Seabiscuitin taakse ja kamppailu voitosta voi alkaa.

Tarinan uskoo todeksi kerta heitolla, sillä tämä tunteiden vuoristorata olisi liian uskomaton keksittäväksi. Sympatiat heittelevät kuin murrosikäisellä tytöllä. Äskettäin niin mahtavalta tuntunut tapahtuma voi seuraavassa kuvassa herättää murhettakin. Esimerkiksi War Amirali ja Seabiscuitin kohtaaminen, joka on elokuvan huippuhetkiä. Red makaa jalka poikki sairaalassa ja kuuntelee lähes rukoillen kaksinkamppailua radiosta. Samaan aikaan hevoset juoksevat rinta rinnan viimeiseen kaarteeseen, ja Seabiscuit laukkaa maaliin ensin. Katsoja suorastaan hurraa, kunnes huomaa Redin ilmeen.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja onnistuvat tehtävässään mainiosti, sillä harva elokuva onnistuu kuljettamaan samanaikaisesti kolmea päähenkilöä ja vielä pitämään ne kaikki mielenkiintoisina.

Elokuva toimii myös loistavana ajankuvana 1900-luvun alkupuolelta ja Seabiscuitin tarina on pohjimmiltaan kertomus ystävyydestä ja päättäväisyydestä, perään kuuluttaen sitä, ettei kannata antaa periksi ja miten unelmat toteutetaan vain panostamalla niihin.

Näyttelijäpuoli toimii hyvin ja Tobeykin sopii rooliinsa täydellisesti. Muitakin hyviä rooleja toki löytyy, eikä mieleeni jäänyt ketään huonoa tai yliampuvaa henkilöä.

Niille meille, joille Seabiscuitin tarina ei ole tuttu, saavat tästä elokuvasta luonnollisesti enemmän irti. Elokuva viehättää vaikka ei ikinä oikeaa hevosta olisi nähnytkään. Se voi jopa tuoda nämä lähemmäs sydäntä. En itsekkään ole ikinä ollut hevosihmisiä, joten puhun kokemuksesta. Elokuvahan ei pohjimmiltaan ole hevoskertomus, vaan se toimii vain kulissina sen periksi antamattomuutta peräänkuuluttavalle sanomalle.

Elokuvassa on sitä jotain. Ei liian perinteistä jenkkidraamaa, vaan toimivaa, sympaattista ja elämänmakuista hienoa tarinan kerrontaa. Elokuva sai ainakin minut hyvälle mielelle, eikä sen lumo rajoitu yhteen katselukertaan.

Loppujen lopuksi elokuva todellakin ansaitsee paikkansa kaikkien elokuvienrakastajien kokoelmiin. Seabiscuit on ehdottomasti vuoden 2003 positiivisin elokuva. Olisi tämä voinut Oscarin saada, mutta eihän se pärjännyt taloudellisesti megabudjettille Taru Sormusten Herrasta. Rahan ja menestyksen vuoksi ne Oscarit nykyään jaetaan.

Lisäksi DVD:llä on melko mukavasti extraa, mm. Seabiscuitin ja War Amiralin aito kaksinkamppailu.

nimimerkki: Sano Mitä Sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 20.06.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Sano Mitä Sanot
Vieras

Seabiscuit kertoo kilpahevosesta nimeltä Seabiscuit, joka 30-luvun Amerikassa halutaan valmentaa mestariksi. Epäonnekas ja puolisokea ex-jockey Johnny Pollard (Maguire), miljonääri Charles Howard (Bridges) sekä cowboy Tom Smith (Chris Cooper) ovat elokuvan päähenkilöitä, jotka haluavat nostaa Seabiscuitin huipulle. Seabiscuit ei ole mielestäni aiheeltaan ollenkaan kiinnostava ja valitettavasti myös itse leffa oli hyvin puiseva. Totta puhuakseni, tämä elokuva on tylsempi kuin liikenne -ja viestintäministeriön kuuden tunnin pituinen neuvottelu.

Ohjaaja Gary Rossin aikaisempi teos Pleasantville oli fiksu pieni leffa, jonka äärellä ei tylsistynyt, mutta ei myöskään kokenut mitään elämää suurempia elokuvahetkiä. Seabiscuit on siihen verrattuna iso kasa hirvenjätöksiä selluloidilla.

Kun Hollywoodissa yritetään tavoittaa syvällisyyttä eli u-käännöstä niistä tavallisista massaihmisille tarkoitetusta muotileffoista, jotka eivät viisastuta tai kehitä ainuttakaan ihmistä maapallolla, syntyy joskus tällaisia häpeänpilkkuja. Mieluiten katsoisin vaikka Olsenin kaksosten älyvapaata dialogia poikaystävistä kuin tätä kammottavaa ajankuvaa. Edes videokannen takana oleva juoni ei stimuloinut minua ollenkaan, vaan osasin odottaa jotakin todella surkeaa. Tylsästä aiheesta on tehty tylsä leffa.

Silti elokuva sai peräti seitsemän Oscar-ehdokkuutta! Luojan kiitos, ettei se voittanut niistä yhtään. Se ainoa elokuvan tekemiseen osallistunut henkilö, joka olisi ansainnut Oscar-ehdokkuuden - eli Tobey Maguire - oli jätetty ilman ehdokkuutta. Hyvä, että edes elokuvan kaksi vanhaa puunaamaa jäivät vaille ehdokkuuksia. Puhun tietenkin Jeff Bridgesistä ja Chris Cooperista. Herrat ovat usein hyviä joissain muissa leffoissa, mutta Seabiscuitissa he ikävystyttivät minua toden teolla.

Hyvä elokuva on mielestäni sellainen, joka koskettaa tai vaikuttaa katsojaan. Tämä ei ollut läheskään sitä luokkaa.

nimimerkki: Nelisilmä

Pisteet:
Arvosteltu: 15.03.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Nelisilmä
Vieras

On Yhdysvallat 1900-luvun alussa. Ihmiset hakeutuvat tänne "mahdollisuuksien maahan" paremman elämän toivossa.Yksi heistä on elämässään epäonnistunut jockey Johnny 'Red' Pollard (Tobey Maguire), jonka huono onni on milloinkin suistanut ojasta allikkoon. Toinen heistä on hevoskuiskaaja sekä cowboy Tom Smith, jonka alueiden pienentyminen ja kaupunkistuminen on ajanut ahtaalle. Kolmas heistä on miljonääri Charles Howard, jonka kohtaloksi vuorostaan koituu Wall Streetin pörssiromahdus sekä hänen poikansa äkkinäinen ja kohtalokas auto-onnettomuus. Miehet kuitenkin löytävät toisensa tämän elämänsä karuna aikana ja kiinnittävät huomionsa pienikokoiseen, Seabiscuit-nimiseen hevoseen. Yhteistoimin he alkavat kaikki työstää uutta projektia: valmentaa rääkätystä hevosesta laukkahevosesta, tähdäten suoraan voittopallille. Kukin heistä vetää roolinsa projektissa, kukin jockeynä, valmentajana sekä omistajana. Seabiscuit herättää kolmikon toivon ja elämänhalun uudestaan, antaen heille aivan uuden näkökulman elämästä. Kunnian ja voittojen lisäksi hevonen herättää heissä ystävyyden ja yhteenkuulumisen tunteen sekä periksiantamattomuuden, joka auttaa heitä korjaamaan rikkinäiset elämänsä jälleen kuntoon...

Seabiscuit on kaunis draama-elokuva, joka koskettaa katsojaa syvältä ja saa hymyilemään. Se ei kerro vain laukkahevosesta, vaan niistä ihmisistä, joiden särkyneet sydämmet sinnikäs humma korjasi. Kuten Johnny Pollardkin lopussa totea: "We didn't fix him - he fixed us...".

Vaikka leffan alku kuluukin verkkaisena kertojan esitellessä elokuvan kolmen pääosa-henkilöiden elämää ja vastoinkäymisiä, se ei kuitenkaan pitkitä elokuvaa turhasti, vaan luo vankan pohjan elokuvan varsinaiselle tarinalle.

Jos leffa valloittaa katsojan sydämmen, niin on ymmärrettävää miten se tositarinana lumosi kokonaisen kansakunnan oikeassa elämässä. Seabiscuit ja Red Pollard ovat hellyyttävä parivaljakko, joita yhdistää syvä ystävyyden side. Katsojankin on vaikea olla jännittämättä parivaljakon kiitäessä täyttä laukkaa, voitonhalu ja päättäväisyys mielessä ja hiekka pöllyten takanaan. Leffan kauniin hempeä tunnelma tarttuu katsojaan, vallaten kokonaan, ja on vaikea olla yhtymättä hevosen ja hänen jockeynsä riemuun heidän voittaessa kilpailun. Randy Newmanin kaunis ja kaikin puolin koskettava instrumentaalinen musiikki antaa elokuvalle täydellisen loppusilauksen, täydentäen kokonaisuutta.

Muutkin kuin hevoshullut voivat nauttia pätkästä: se tarjoaa ennen kaikkea vertauskuvallisen, tositarinaan pohjautuvan katsomuksen elämästä. Ennen kaikkea kertomuksen päättäväisyydestä, ystävyydestä ja periksiantamattomuudesta. Elokuvan kolme miestä kulkevat omia, erinäisiä polkujaan, epätoivoisina, yksinäisinä sekä surullisina, mutta Seabiscuit yhdistää heidät, avaten heidän silmänsä avonaisiksi uusille mahdollisuuksille. Se myös opettaa, että vaikka kaikki kuinka menisi jatkuvasti pieleen, on vain noustava takaisin ratsaille,
kirjaimellisesti...

Tobey Maguire tekee hienon roolityön lahjakkaana mutta elämässään epäonnistuvana ja impulsiivisena "Red" Pollard-jockeyna. Oscar-voittaja Chris Cooper loistaa omaperäisenä ja kokeneena hevoskuiskaajan sekä hevosvalmentajan Tom Smithin roolissa. Kolmikkoa täydentää vielä Jeff Bridgesin hyväntuulinen ja päättäväinen, omaisuuden menettänyt hevosomistaja, Charles Howardina, joka muitten lailla oppii paljon hyveitä, mm. kärsivällisyyttä ja sitkeyttä pieneltä laukkahevoselta. Elizabeth Banks tekee hänkin hyvän työn Howardin tukevana ja hyvätahtoisena vaimona, Marcela Howardina, mutta hänen roolinsa jää enemmän pelkäksi sivurooliksi. Pääosakolmikon lisäksi katsojan huomiosta kilpailee myös hilpeä, mm. Pleasantvillestä tuttu William H. Macy, lipevänä ja koomisena radiotoimittaja Tick-Tock McGlaughlinina. Koska näyttelijätyö toimii hyvin, toimii koko leffakin. Se on unohtumaton elämys, jonka katsominen totisesti kannattaa. Suosittelen lämpimästi kaikkia, erityisesti draamasta pitäviä katsomaan tämän elokuvan ja antaen sen viedä mennessään. Siinä on sitä tunnelmaa ja draamaa parhaimillaan!

nimimerkki: Captain Dawn Turner

Pisteet:
Arvosteltu: 14.04.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Captain Dawn Turner
Vieras