Kannessa seisoi ylistyksiä monilta lehdiltä ja viisi tähteäkin pisti silmään. Olihan tämä pakko ostaa, vaikken tästä muuten mitään tiennytkään.
Elokuva kertoo tarinan kolmesta miehestä, joita yhdistää yksi ainoa eläin, Seabiscuit -hevonen. Nämä henkilöt ovat ratsastajaksi halukas nuori poika Red, pojan menettänyt miljonääri ja outo hevosenkouluttaja. Nämä kaikki liittäytyvät Seabiscuitin taakse ja kamppailu voitosta voi alkaa.
Tarinan uskoo todeksi kerta heitolla, sillä tämä tunteiden vuoristorata olisi liian uskomaton keksittäväksi. Sympatiat heittelevät kuin murrosikäisellä tytöllä. Äskettäin niin mahtavalta tuntunut tapahtuma voi seuraavassa kuvassa herättää murhettakin. Esimerkiksi War Amirali ja Seabiscuitin kohtaaminen, joka on elokuvan huippuhetkiä. Red makaa jalka poikki sairaalassa ja kuuntelee lähes rukoillen kaksinkamppailua radiosta. Samaan aikaan hevoset juoksevat rinta rinnan viimeiseen kaarteeseen, ja Seabiscuit laukkaa maaliin ensin. Katsoja suorastaan hurraa, kunnes huomaa Redin ilmeen.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja onnistuvat tehtävässään mainiosti, sillä harva elokuva onnistuu kuljettamaan samanaikaisesti kolmea päähenkilöä ja vielä pitämään ne kaikki mielenkiintoisina.
Elokuva toimii myös loistavana ajankuvana 1900-luvun alkupuolelta ja Seabiscuitin tarina on pohjimmiltaan kertomus ystävyydestä ja päättäväisyydestä, perään kuuluttaen sitä, ettei kannata antaa periksi ja miten unelmat toteutetaan vain panostamalla niihin.
Näyttelijäpuoli toimii hyvin ja Tobeykin sopii rooliinsa täydellisesti. Muitakin hyviä rooleja toki löytyy, eikä mieleeni jäänyt ketään huonoa tai yliampuvaa henkilöä.
Niille meille, joille Seabiscuitin tarina ei ole tuttu, saavat tästä elokuvasta luonnollisesti enemmän irti. Elokuva viehättää vaikka ei ikinä oikeaa hevosta olisi nähnytkään. Se voi jopa tuoda nämä lähemmäs sydäntä. En itsekkään ole ikinä ollut hevosihmisiä, joten puhun kokemuksesta. Elokuvahan ei pohjimmiltaan ole hevoskertomus, vaan se toimii vain kulissina sen periksi antamattomuutta peräänkuuluttavalle sanomalle.
Elokuvassa on sitä jotain. Ei liian perinteistä jenkkidraamaa, vaan toimivaa, sympaattista ja elämänmakuista hienoa tarinan kerrontaa. Elokuva sai ainakin minut hyvälle mielelle, eikä sen lumo rajoitu yhteen katselukertaan.
Loppujen lopuksi elokuva todellakin ansaitsee paikkansa kaikkien elokuvienrakastajien kokoelmiin. Seabiscuit on ehdottomasti vuoden 2003 positiivisin elokuva. Olisi tämä voinut Oscarin saada, mutta eihän se pärjännyt taloudellisesti megabudjettille Taru Sormusten Herrasta. Rahan ja menestyksen vuoksi ne Oscarit nykyään jaetaan.
Lisäksi DVD:llä on melko mukavasti extraa, mm. Seabiscuitin ja War Amiralin aito kaksinkamppailu.
nimimerkki: Sano Mitä Sanot
