Kuka tai mikä on Seabiscuit? No sehän on merikeksi ja myös määritelmän “laivakorppu” saatamme sanakirjasta löytää. Se siitä sitten, mutta mikä on Todellisuudessa Seabiscuit? 1930-luku, Yhdysvallat ja lama. “Mustaksi torstaiksi” kutsuttuna päivänä 24. lokakuuta vuonna 1929 New Yorkin pörssi romahti jonka myötä tuotanto väheni ja työttömyys kasvoi valtavasti. Tällöin pieni laukkahevonen Seabiscuit muodostui eräänlaiseksi toivon symboliksi. Tämä tarina on tosi!
Red Pollard (Tobey Maguire) on köyhästä perheestä oleva lahjakas kilparatsastajaa. Useiden epäonnistumisien ja vastoinkäymisten kovettama nuori mies, jota elämä heittelee paikasta toiseen. Charles S. Howard (Jeff Bridges) on menestyvä liikemies, joka tekee omaisuutensa autokaupoilla, vastoinkäymisten myötä Charlesin talli pääse taas alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Autot rahdataan pihalle ja hevoset tuodaan tilalle. Charles päätyy hankkimaan kaltoin kohdellun ja jukuripäisen Seabiscuitin, omaperäisen Thom Smithin (Chris Cooper) valmentamaan ja lopulta Red Pollardin ratsastamaan Seabiscuittia ja näin ollen menestystarina alkaa olla valmis. Vai onko sittenkään? Edessä on War Admiral, laukkahevosten kuningas.
Elokuvan pitää hyvin otteessaan ja reipas kaksituntinen vierähtää kelloon katsomatta. Toisaalta itselleni jäi hieman ristiriitaiset ajatukset elokuvasta. Loistavaa, muta jäikö jotain puuttumaan? Mielestäni joihinkin asioihin kuten ihmisten tuntemuksiin olisi voinut pureutua vieläkin syvemmälle, mutta kuitenkin jo tällaisenaan elokuva kesti sen kaksi tuntia. Red Pollardin ja Charles Howardin aikaisempien elämänvaiheiden kiinnekohdat kuvataan suhteellisen tavanomaisesti kysymällä “miten tähän on päädytty?” sarja kuvia, pieniä pätkiä sieltä ja täältä sekä lyhyt kerronta.
Tobey Maguire on varmasti kaikille tuttu trikoopuvussa loikkivana supersankarina. Aikaisemmin olen luokitellut hänet sinne ei niin hyvä, mutta ei myöskään huono eläytyjä, mutta Seabiscuit antaa uuden kuvan hänestä. Eddie Jones vetää pienen roolin “ei niin mukavana” War Admiralin omistavana porhona, joka jäi myös positiivisena mieleen.
Kaiken kaikkiaan Seabiscuit on keskivertoa rutkasti parempi, koskettava draama vastoinkäymisistä ja uudesta mahdollisuudesta.
