Pi - Usko kaaokseen (1998)

Tieteen popularisointi on nykyään päivän sana. Tieteistä varsinkin matematiikka tuntuu olevan viihteessä kova juttu: Tv:stähän tulee ohjelmia kuten num3rot ja elokuvista matematiikka aiheita löytyy sellaisista pätkistä kuten numero 23 ja Pi-usko kaaokseen.
Useimmiten tälläiset "matematiikkaelokuvat" ovat jossain määrin lapsekkaita: tekijätiimiltä joko puuttuu sitä oikeaa ymmärrystä matematiikan päälle tai aihetta ei käsitellä tarpeeksi laajasti. Esimerkiksi TV-sarja num3rot on lähinnä ärsyttävä, sillä se yrittää käyttää matematiikkaa ollakseen katu-uskottavampi sarja.

Pi (1998) ei yritä olla katu-uskottava. Sen tarkoitus on ihan rehellisesti käsitellä matematiikkaa, mikä onkin ilahduttavaa. Darren Aronofskyn tuotanto on vielä melko pieni, mutta varsin laadukas. Pi on hieno osa Aronofskyn tuotantoa yhdessä unelmien sielunmessun kanssa.

Elokuva kertoo Matemaatikko Max Cohenista. Hän yrittää selittää matematiikan avulla kaikkea, mitä ympärillämme tapahtuu. Cohenin ongelma onkin pakkomielteeksi yltyvä matemaattinen selittäminen ja kun mukaan tulee rajut migreenikohtaukset, alkaa Cohenin käsitys ympäristöstä heikentyä. Juonesta ei kannata juuri enempää paljastaakkaan.

Leffan hienoimpiin ominaisuuksiin kuuluu, että se uskaltaa olla erilainen. Se ei esimerkiksi sorru lässyttämään päähenkilön ongelmista periamerikkalaiseen tyyliin, vaan näyttää asiat niinkuin ne ovat, ja jättää lopun katsojalleen arvioitavaksi.
Elokuvassa voi nähdä kuvauksellisia yhteyksiä Aronofskyn Unelmien sielunmessuun. Molemmissa elokuvissa on samantapaisia harhanäkyjä ja Cohenin päänsärkykohtauksien kuvauksessa on samaa brutaalia voimaa kuten Unelmien sielunmesussa. Myös tavatamerkikisi muodostuneet nopeat, pari sekuntia kestävät otokset ovat ahkerassa käytössä.

Elokuvan tarina etenee kiitettävän luontevasti eteenpäin,vaikka alussa ohjaajan ote tuntuu olevan melko pahastikin hukassa. Leffa kuitenkin parantaa otettaan huikeasti koukuttaen katsojaa hyvin.
Loppuun voidaan todeta, että leffa on varsin onnistunut pienistä takeltelusta huolimatta.

Pisteet:
Arvosteltu: 12.10.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Emperor
Käyttäjä
16 arvostelua

Oletus: 3,14159 26535 89793 23846 26433 83279 50288 41971 69399 37510 58209 74944 59230 78164 06286 20899 86280 34825 34211 70679 on yhtä kuin maaginen pii sadan desimaalin tarkkuudella esitettynä.

Huomio: 01. Mathematics is the language of nature. 02. Everything around us can be represented and understood through numbers. 03. If you graph these numbers, patterns emerge. Therefore: There r patterns everywhere in nature. - leffan pääjannun elämänohje

Väite: Oletuksessa mainittu pii on Darren Aronofskyn vähintäänkin omalaatuisen ensimmäisen kokopitkän elokuvan aiheena => pii ei ole pelkästään matemaattinen vakio, vaan myös loistava ja järisyttävä elokuva hermoheikosta jäppisestä, joka rakastaa numeroita, popsii pillereitä ja tsiigailee muurahaisia. Kaunista.

Todistus: Onnistuu parhaiten katsomalla elokuva omin silmin. Vähemmän triviaalina keinona voi toimia seuraavan tekstin lukeminen.

Pi – Usko kaaokseen on taattua laatua parhaiten Unelmien sielunmessun ohjaajana tunnetulta Aronofskyltä. Brooklynin kasvatti kikkailee jo debyytissään samoilla värinää ja jännitystä aiheuttavilla palikoilla kuin myöhemmässä mestariteoksessaan. Aloittelijana Aronofsky joutui tyytymään vaivaiseen 60 000 taalan budjettiin, mutta valloittava visuaalitykitys ja skitso ote koko produktioon peittävät alleen puutteet. Vertailuna voidaan todeta, että Ron Howardin niin ikään matematiikkaan keskittyvä Kaunis mieli pelaili yli tuhatkertaisella budjetilla, mutta jäi silti puolitiehen Piin laadusta.

Pi todistaa todeksi myös sen, että kallispalkkaisia tähtösiä ei välttämättä tarvita tyhjänpäiväisiksi keulakuviksi. Pääosissa häärivät ja täydestä tuntemattomuudesta ponnahtaneet Sean Gullette, Ben Shenkman ja miniroolien erikoismies Mark Margolis eivät ole korvattavissa Cruisen mairealla hymyllä tai Pittin lihaksilla.

Mustavalkoväreihin puettu Pi on (etenkin) visuaalisesti todellista nannaa elokuvan ystävälle. Mustavalkoinen rosoinen kuva ja päähenkilön tuimat ilmeet tuovat pakostakin mieleen nykyajan version tohtori Frankensteinista, ja tiheään tahtiin vilistävät leikkaukset matemaattisiin kaavoihin sekä muihin sivukohteisiin tahdittavat elokuvaa upeasti. Jossakin vaiheessa mieleen tuli aatos, että Pi voisi olla "kuva"/musavideo brittiläisen Orbitalin musiikista, jos näin sallittaneen sanoa. Eikä lopulta kauheasti metsään menty, sillä Aronofskyn säveltäjämaestro Clint Mansellin futurististen soundien lomassa livahti myös Orbitalin musiikkia. Tämä fakta tosin onnistui bongata vasta lopputeksteistä.

Aronofskyn, leffan tuottaja Watsonin sekä Sean Gulletten kirjoittama tarina hypähtää nerokkaasti tunnelmasta toiseen. Yksi allekirjoittaneen elämän piinaavimmista leffahetkistä osui ehdottomasti leffan Aivot-kohtauksen (käytössä on muuten oikeat aivot!) tienoille, ja hetkeä myöhemmin ollaankin chillailemassa ja katsomassa aaltojen liikettä keveän pianosoundin säestämänä. Se on sitä taitavaa sommittelua se. Oivaa särmää tuo myös Jumaluudella kikkailu sekä 6*6*6 –luvun maagisuus. Se taas on sitä legendoilla pelailua se.

Kaiken kaikkiaan Pi esittää taas yhden onnistuneen tarinan hulluuden ja nerouden häilyvästä rajasta. Fiktiivinen matemaatikko Maximillian Cohen (Gullette) jää varmasti mieleenpainuvimpien leffahahmojen joukkoon, ja Aronofsky voi vielä yltää mihin tahansa. Ainakin jos tällaisen debyyttisuorituksen nojalla tehdään jatko-oletuksia (huom. katso myös Unelmien sielunmessu => lisää oletuksia). Loppuun on todettava, että perinteisen DVD-julkaisupolitiikan määritelmien valossa on ihmeellistä, että Pi ei ole vieläkään saanut suomijulkaisua, vaan vieläkin täytyy pärjäillä importien enkkusubeilla.

Lopputulos: 4.5 kappaletta pii*r^2 –alaisia pallukoita, olkaatte hyvät.

Pisteet:
Arvosteltu: 04.10.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
714 arvostelua

Kuvassa on karkea kontrasti. Se on mustavalkoinen ja liikkuu päähenkilön mukana omituisen subjektiivisesti. Vähän kuin Maximillian Cohen (Gullette) katselisi itseään kahdesta kulmasta. Ymmärrettävä efekti, varsinkin tarinan edetessä.

Kuka on Max Cohen? Hän on tyyppi, jota äiti kielsi katsomasta aurinkoon ja 6-vuotiaana hän uhmasi kieltoa. Jätkä on matikkanero, sairas sellainen, vaikka paiskiikin hommia täysillä. Jos Max ei olisi sairas ihminen, hän olisi varmaankin sairas murkku. Ja joidenkin mielestä hän _on_ sairas murkku (äännetään ärrävikaisittain).

Herra Cohenin pakkomielle on löytää kaikelle yhteinen kaava. Jonkinlainen universumin ydin. Vaikka mies elääkin lähinnä kahvilla ja pillereillä hän ei luovuta. Ei silloinkaan, vaikka hänen entinen opettajansa ja ainut tukijansa vihjaa, että kannattaisi lopetella ennen kuin käy hullusti. Max lisää vauhtia. Helvetilliset päänsäryt syövät miestä, pörssin hait uivat perässä ja raivohullut juutalaiset lyövät Tooralla päähän. Hyypiön rakkain ystävä on Euclid, sähköaivot, jotka nekin pettävät työmyyrän. Antaako luonto miehelle vastauksen vai vaatiiko ehkä loputkin neron terveydestä? Epäselvää on, mikä oikeastaan tapahtuu oikeasti.

Pin skitso kuvaustapa on omalla tavallaan varsin viehättävä. Jos migreenin haluaa taltioida filmille, se ilmeisesti näyttää lähinnä tältä. Leffasta ei silti tule huono olo.

Pääosassa nähtävä Sean Gullette on... hellyttävä. Mies onnistuu roolissaan hyvin, häntä kohtaan alkaa tuntea väistämättä myötätuntoa. Gulletten näytteleminen pelastaa paljon, sillä leffan tarinan mutkistuessa ja kielen käydessä numeraalisemmaksi katsoja kaipaa inhimillisyyttä. Gulletten nero häilyy heikkoudessaan niin monella rajalla, ettei hän enää itsekään tunne niitä kaikkia. Elokuvassa on tasoja kuin simpukassa kierteitä ja hieno loppu. Täydellinen filkka ei silti ole. Ylilyönteihin kuuluvat mm. kiihkouskovaiset juutalaiset. Nekin sulattaa kokonaisuuden ollessa kunnossa.

Pisteet:
Arvosteltu: 14.09.2003
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
643 arvostelua

Maximillian Cohen on kovimman asteen matikkahiksu. Kaikki ympärillämme voidaan selittää kaavoina, ja matematiikan täydellisyys näkyy ihan kaikkialla. Piin monimutkaista lukua selvittäessään Max törmää 216-lukuiseen virukseen. Nomutta, sehän on avain Tooraan - ja ennen kaikkea pörssiennustuksiin! Sepäs vänkää. Mutta Max parka - oikotie lököisään elämään kiinnostaa muitakin, päänsärky on kauhea ja vuokraemäntä kyllästynyt.

Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu) esikoisleffa Pi on aluksi erittäin lupaavan näköinen raina. Charmikkaan mustavalkoinen, älykkään tuntuinen ja silti visuaalisesti vauhdikas. Ja idea itsessään on jo aika herkullinen - kukapa meistä ei tahtoisi löytää ratkaisua kaikkeen? Pii on sen verran monimutkainen luku, että tämä pulliainen ainakin voisi uskoa siitä löytyvän ties mitä siistiä. Aloitin hetki sitten laajan matikan opiskelun, ja Pin jälkeen olen vakuuttunut siitä, että moinen voi ajaa ihmisen hulluksi.

Valitettavasti juuri siinä vaiheessa kun töllöttäjä luulee pläjäyksen lähtevän kunnolla liikkeelle, homma käykin tylsähköksi. Max vetää vaan lääkkeitä, potee särkyä ja kaikki masentaa. Hei, tämä nähtiin jo. Loppuratkaisu on melko turvallinen, eikä onneksi sorru selittelemään universumin saloja katsojalle. Silti juonelta jäisi salaa kaipaamaan enemmänkin.

Pi omaa loistavan idean, mutta se ei vielä tee leffasta mestariteosta. Visuaalinen tykityskin alkaa loppujen lopuksi hiipua, jos se ei muutu miksikään. Muutama aivoja kutittava hommakin rainasta löytyy, tosin matikkaa kunnolla opiskelleita onkin sitten varmaan vaikeampi jujuttaa. Eniveis, ihan näppärä pläjäys. 3.141592653...

Pisteet:
Arvosteltu: 10.09.2003
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Pingutyyppi
Käyttäjä
210 arvostelua

Pörssi on elävä organismi, joka koostuu miljoonista ihmisistä ja jonka liikkeet pystyy ennakoimaan. Oikeasta 216 kirjainta pitkästä numerosarjasta voi tulkita jumalan nimen ja sen lausumalla pääsee lähemmäs paratiisia... huh huh, siinäpä sulateltavaa alkuun.

Matemaatikko Max on tutkinut pakkomielteisesti lukuja jo vuosia ja arvatenkin tämän itsensä lisäksi hepun tutkimuksista ovat kiinnostuneet niin markkinavoimien bodarit kuin eräs uskonlahkokin. Lukujen päässä pyörittely ei ole ihan ruusuillatanssimista sillä numerosarjojen pääkopassa vilistäminen aiheuttaa melko pahoja mielenterveysoireita, johon ei tunnu tepsivän napit, piikit eikä peräpuikotkaan.

Pläjäys on synkkä ja melkoisen poikkeava, kassamagneettinäkökulmasta sitä tuskin edes näkee. Myös toteutustapa (mustavalkoinen, rakeinen ja suurikontrastinen kuva "piristettynä" monotonisella äänimaailmalla) pistää pasmat hiukan sekaisin. Leffasta ei jää ihan selkeää kuvaa katsomisen jälkeen. Kyllä juonen tajuaa, ei siinä mitään, mutta ajateltavaa jää.

Jutun tyyli liikkuu jossain Kuution ja Unelmien sielunmessun esimaastoissa. Videon kannessa viitataan Lynchin ja Kubrickin varhaisiin töihin, mene ja tiedä kuinka varhaiset työt viittaajalla on mielessä. Usko kaaokseen on Darren Aronofskyn debyytti varsinaisella leffarintamalla ja ukkohan oli sittemmin juuri tuon mielettömän Unelmien sielunmessun takana. Ei Usko kaaokseen vedä ihan US-messulle vertoja, mutta kyllähän tapauksessa jotain samankaltaista natinaa on.

Ihan tutustumisen arvoinen homma jos jotain ns. oudompaa meininkiä haluaa väliin katsoa. Vaikeapa tähän on tyhjällä päällä mitään sen viisaampaa todeta. Tarina on mielenkiintoinen, mutta toteutustapa menee vähän liikaa taiteen puolelle. Jos pidit Unelmien sielunmessusta niin tämähän on melkein must see -kuva. Älä kumminkaan odota leffalta liikoja.

Pisteet:
Arvosteltu: 13.08.2002
Katsottu: VHS

Arvostelija

arska
Ylläpitäjä
647 arvostelua