Paprika (2006)
Alkuperäinen nimi: パプリカ
- Tunnetaan myös nimillä:
- Papurika
- Ohjaajat:
- Satoshi Kon
- Käsikirjoittajat:
- Satoshi Kon, Seishi Minakami, Yasutaka Tsutsui
- Pääosanäyttelijät:
- Akio Ōtsuka, Kōichi Yamadera, Megumi Hayashibara, Tōru Furuya
- Maat:
- Japani
- Kielet:
- japani
Arvostelut
Tätä anime tekee aivoillesi.
Elokuva tapahtuu lähitulevaisuudessa. Uusi psykoterapeuttinen tekniikka mahdollistaa potilaan unien näkemisen DC Miniksi kutsutun laitteen avulla. Joku saa kuitenkin vielä testivaiheessa olevan laitteen käsiinsä ja alkaa käyttää sitä ihmisten unien hallitsemiseen kohtalokkain seurauksin.
Elokuva seuraa niin unissa, kuin todellisuudessa tapahtuvia asioita.
Paprika on huikean visuaalinen elokuva. Nykyanimaation ehdoton kuningatar. Mielettömän kaunis ja värikäs. Sanalla sanoen: upea! Maisemat ovat mielikuvituksellisia, oikeasti unimaisia. Tekijät ovat käyttäneet kaikkia mahdollisia uniin liittyviä ilmiöitä: on valeheräämistä, selkounia, painajaisia, unityhmyyttä, lentämistä ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Esimerkiksi elokuvassa esiintyvä kauhu ei sisällä rankkaa väkivaltaa, verta tai gorea. Elokuvan kauhu on psykologista ja painaijaismaisen friikkiä. Itse asiassa Paprika on todella friikki elokuva.
Paprika ei ole mikään helppo tapaus. Elokuvaa katsoessa (ensimmäistä kertaa) on todellakin pihalla. Unet ja todellisuus karkaavat käsistä ja sekoittuvat kieroilla leikkauksilla, eikä asioita selitellä. Elokuva pitää itse tajuta ja sitä pitää katsoa keskittyneesti. Paprika lähtee suoraan asiaan ja taukoja ei todellakaan pidetä. Tunnelma luodaan hienolla musiikilla ja häröillä äänillä. Paprika ansaitseekin erityismaininnan musiikkinsa puolesta. Lopussa kaikki selviää kuin itsestään. Elokuva ei jää kesken ja katsoja kokee ahaa-elämyksen.
Mielestäni Paprikassa ei ole juuri mitään moitittavaa. Kyse ei ole tusina animesta tai kaavoihin kangistuneesta perus puurosta. Paprika on omasta mielestäni täysin uniikki. Toki joitain visuaalisia yhteyksiä voi löytää (Satoshi Konin) muihin elokuviin, mutta pääosin Paprika pysyttelee valtavirtahutun ulkopuolella. Päähenkilöinä eivät keikistele kauniit ja rohkeat tai isosilmäanimepojut, vaan ihan tavallisen ja jopa ruman näköisiä ihmisiä (mutta myönnän, että Paprikaa on ilo katsoa). Elokuvasta voi löytää kornin opetuksen, että kauneus on nimenomaan sisäistä.
Paprika saa minulta kaikki mahdolliset pisteet, ylistykset ja kiitokset. Tämä leffa on must kaikille unista ja animesta kiinnostuneille ja niitä rakastaville.
ajatuslapsi
Käyttäjä, 5 arvostelua
Arvosteltu: 05.06.2008
Katsottu: Kotona
Elokuvan suurimmat saavutukset tulevatkin piirtojäljestä
Paprika käsittelee todellisuuden ja ihmisen luonnetta ottamatta mihinkään suuresti kantaa. Elokuvaan mahtuu psykologiaa, ihmissuhteita, jännitystä, (erinomaisia) visuaalisia jaksoja, maukkaita, mutta hieman pinnallisia hahmoja sekä mielenkiintoisia juonirakenteita, jotka tarjoavat ajateltavaa useammalle katselukerralle.
Paprika kertoo unenjakolaitteen varastamisesta ja sen aiheuttamasta katastrofeista. Päähahmoina toimii unilaitteen katoamista aktiivisesti selvittävä psykologi Chiba Atsuko ja hänen mystinen vastaparinsa Paprika. Ympärillä pyörii lapsellinen ja ylensyövä humoristinen keksijänero sekä lyhyt ja myöskin koomillinen projektinvetäjä-tohtori. Kiinnostavin osa elokuvaa on kuitenkin poliisi Kogawa Toshimi ja häntä käsittelevät osat juonen kuljetuksessa; unet Paprikan kanssa. Taustalla pyörii tiedelaitoksen vammautunut johtaja, joka lakkauttaa unilaiteprojektin sen epäeettisyyden takia, sekä keksijätiimiin kuuluva nuori mies.
Piirtojälki elokuvassa on nautinnollista katsottavaa, yksityiskohdat ja ilmeet palvelevat nälkäistä katsojaa. Pelkästään kasvoihin ei tarvitse kiinnittää huomiota, vaan myös tausta ja maisemat ovat enimmäkseen erinomaista työtä. Musiikki palvelee elokuvaa. En kehuisi kappalevalintoja taivaisiin, mutta ne palvelevat tarkoitustaan enemmän kuin riittävästi. Pitkässä kunnianhimoisessa elokuvassa on panostettu myös ääninäyttelyyn, joka toimii saumattomasti yhteen animaation kanssa.
Paprika on ohjaaja Satoshi Konin toiseksiviimeinen työ, se saavuttanee (ja on jo osittain saavuttanut) kulttiaseman anime-elokuvien parissa, ohjaajan kuoleman johdosta, kuten varmaan tämän muutkin työt. Inception-hittielokuvan ohjaaja on selkeästi ottanut hyvin yksityiskohtaisiakin vaikutteita elokuvasta. Varmistettuja lähteitä tälle ei ole, mutta yllättyisin, jos näin ei todella olisi.
Paprika on omaperäinen ja useaan kertaan katsottavissa oleva elokuva. Leikkaukset ja rakenne vangitsevat hämmentyneen katsojan elokuvan äärelle, mutta saattavat puuduttaa ja väsyttää. Viihdyttävät hahmot keventävät tunnelmaa. Kehuvista ajatuksistani huolimatta Paprika ei ole mikään mestariteos. Elokuva on vakuuttava näytös, mutta "pahisten" asettelu ja asema tarinassa on kovin tönkköä, juoni ei aivan kanna itseään eeppiseen maaliinsa ja tiettyä ennalta-arvattavuutta on havaittavissa. Elokuvan suurimmat saavutukset tulevatkin piirtojäljestä.
Akbar
Käyttäjä, 1 arvostelu
Arvosteltu: 31.07.2011
Katsottu: Kotona
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
Chadagun
Käyttäjä
tikox
Käyttäjä
AAnyway
Käyttäjä
Arvostelut
Tätä anime tekee aivoillesi.
ajatuslapsi 05.06.2008 17:01
Elokuvan suurimmat saavutukset tulevatkin piirtojäljestä
Akbar 31.07.2011 23:02









Kommentit
Chadagun
Käyttäjä
07.01.12 klo 16:58
Paprika on ehkäpä kaikkien aikojen suosikkini anime-elokuvista. Jostain kumman syystä se teki minuun suuremman vaikutuksen kuin Miyazakin mestariteokset, jotka nekin ovat häikäisevän kauniisti piirretty.
Paprika ei ole sekava tai outo. Sitä outona pitävät eivät ole luultavastikaan ymmärtäneet koko elokuvan ideaa. Eksentrisyys johtuu unien ja oikean maailman sekoittumisesta toisiinsa.
Mielenkiintoista, jos Paprikasta on tosiaan lainattu ajatuksia Inceptioniin. Jostain syystä en itse nähnyt yhteneväisyyksiä muun kuin uniteeman saralla. Paprika on niin värikäs ja muutenkin tunnelmaltaan täysin erilainen kuin huippuhienojen efektien ja dramaattisen musiikin siivittämä Inception. Molemmat ovat kuitenkin ansainneet paikkansa suosikkilistallani.
Olen tyytyväinen siihen, että Paprika oli ensimmäinen elokuva, jonka näin Satoshi Konilta. Se on todella kaunis, erilainen ja sen hahmot ovat mieleenpainuvia. Suosikkini on tietenkin Paprika (tai vaihtoehtoisesti Atsuko). Paprika is simply a masterpiece.
tikox
Käyttäjä
31.07.11 klo 21:18
Komppaan ajatuslapsen arvostelua.
AAnyway
Käyttäjä
30.07.11 klo 15:41
Tosi kaunista piirros jälkee, mut kalpenee Henkien Kätkemä yms muiden rinnalla. :P.. Vähän liian utopistinen mun makuun
jampaa6
Käyttäjä
30.10.10 klo 22:12
Lähdin katsomaan leffaa lähinnä siksi, että kuulin Inceptionin varastaneen osittain tämän elokuvan idean. Eipä sitä käy kiistäminen, etteikö Christopher Nolan olisi nähnyt tätä. Pari tämän elokuvan kohtauksen kaltaista löytyy myös Inceptionista (esim. särkyvä peili ja hissikohtaus).





Visuaalisesti hieno elokuva. Elokuvan osittainen järjettömyys on oikeutettua, onhan kyseessä unimaailma.