Pahuus (2003)

Tilaisuus katsoa tämä elokuva tuli minulle niin yllättäen, etten ehtinyt lukea minkäänlaista taustatietoa. En siis myöskään ehtinyt muodostaa minkäänlaisia ennakkoluuloja, vaikka monella niitä tuntuukin olevan. Onhan tämä pätkä sentään rakkaan naapurimme tuotantoa....

Erik Ponti (Wilson) on 16-vuotias nuorukainen, joka sadistisen isäpuolensa kirjaimellisesti piiskaamana lähtee opiskelemaan Stjärnsbergin sisäoppilaitokseen. Väkivaltaisuus jatkuu kotoa koulun penkille saakka: koulun selkeä nokkimisjärjestys saa sekä sen yläpäässä että pohjalla olevat henkilöt käyttäytymään väkivaltaisesti. Koulussa puhutaan "toverillisesta kasvatuksesta", mutta todellisuudessa se pitää sisällään jotain aivan päinvastaista. Erik osaa pitää puolensa, mutta juurikin sen vuoksi, että sijoittuu arvoasteikon pohjakasteihin, hän saa aina syyt niskoilleen.
Kirjoitettuna juoni saattaa kuulostaa kliseiseltä ja puhkikuluneelta, mutta leffa on jotain aivan muuta.

Pahuus lähti rullaamaan tahdikkaasti eteenpäin jo alkuminuuteilla. Samalla kävi ilmi, kuinka väkivaltainen, painostava, ahdistava ja pahuutta tulvillaan oleva (nimikin sen jo kertoo) 110-minuuttinen on edessä. Elokuvan jatkuessa tunne vain syveni ja syveni. Kädet olivat vuoroin nyrkissä suuttumuksesta ja silmien päällä veristen kohtausten vuoksi.

Päälimmäinen tunne oli kuitenkin eräänlainen pelko. Voiko tällaista tapahtua oikeasti? Pahuus tuntui niin aidolta, että tuntui kun olisi hypännyt suoraan 50-luvun sisäoppilaitoselämään. Siksi myös kohtaukset aiheuttivat suurempia tunteita kuin ne perustoimintarähinät.

Erikin hahmoon oli helppoa samaistua. Kertaakaan ei tullut hetkeä, jolloin en olisi ollut hänen puolellaan, ja elokuvassa esitetty epäoikeudenmukaisuus sai veren kiehumaan yli suonien. Nuori komistus Andreas Wilson on roolissaan karismaattinen ja yksinkertaisen loistava tapaus. Tarinasta puski mukaan myös mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, kuten Erikin sympaattinen nörttiystävä Pierre sekä muiden, ajoittain tyrannimaistenkin opettajien joukosta mukavuudellaan silmiin pistävä liikunnanopettaja.

Pahuutta voin suositella kaikille elokuvan ystäville. Toivoisin myös koulukiusaajien näkevän tämän. Uskon todellakin elokuvien asenteita muuttavaan voimaan, erityisesti tällaisen mestariteoksen kohdalla. Pahuus on hieno tarina tasa-arvosta ja sen puutteesta ja epäoikeudenmukaisuudesta, mutta myös ystävyydestä ja rakkaudesta.

Pisteet:
Arvosteltu: 21.10.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

jamjar
Käyttäjä
2 arvostelua

Suomalaisten elokuvien valtavasta kirjostahan löytyy laatua laidasta laitaan. On loistoteoksia kuten Jäniksen vuosi ja no... ei niin hyviä teoksia, kuten vaikkapa Timo Koivusalon oksentama teos Kaksipäisen kotkan varjossa. Mitenkäs elokuvien laita naapurimaassa? Ensiksi ajattelin että no varmaan sama meininki kuin täälläkin, hyvää ja huonoa laidasta laitaan, kokeeksi poimin yhden. Minulla ei ole kotona popcorneista ja limutölkeistä koostuvaa vuoristoa, enkä muutenkaan ole hirveä leffafriikki, mutta ennakkoluuloni tyrmättiin sinikeltaisella vasaralla tyystin.

Pahuus kertoo Erik-nimisestä ruotsalaisesta nuoresta, jonka äiti passittaa tämän sisäoppilaitokseen paremman opiskelupaikan toivossa. Erikillä on vaikeuksia normaalissa koulussa, koska hän purkaa väkivalloin kotonaan kokeman tuskansa. Elokuvassa ei kerrota onko Erik kärsinyt väkivallasta ennen kuin hänen oikea isänsä on kuollut, vai uuden "isän" tultua taloon. Erikin äiti on ilmeisesti henkisesti niin rikki, ettei pysty menemään Erikin ja asennevammaisen isäpuolen väliin. Harvapa meistä haluaa kaikkea menettää, näin tuumaa myös Erik, joka ymmärtää sisäoppilaitoksessa että tämä on hänen viimeinen mahdollisuutensa päästä lukioon.

Elokuva asettaa katsojan jo alussa Erikin puolelle, isäpuolen ketterä raippakäsi olisi katkennut jo alkumetreillä mikäli se olisi katsojasta kiinni. Erikin joutuessa/päästessä sisäoppilaitokseen, hän joutuu todelliseen koitokseen hermojensa kanssa. Sisäoppilaitoksen vanhemmat opiskelijat näet pitävät jöötiä ja simputtavat nuorempia minkä sielu lystää (tai kestää). Erikin henkinen ja fyysinen taistelu itseään ja muita vastaan on hienoa katseltavaa, vielä kun sen näyttelee näinkin loistava ja tunnelmallinen näyttelijä kuin Andreas Wilson. Vilahtaapa myös kotimaamme ja pari neitoa elokuvassa. "Marja perkele mitä sää oot menny tekemään", niin Marja minkäs teit, no ainakin näyttelit elokuvassa jota en pysty tarpeeksi kehumaan.

Elokuvan henkilöt ovat persoonallisia ja näyttelijät loistavia, kaikki. Harvoin näin pääsee sanomaan ja harvoin näin hyvää elokuvaa pääsee näkemään. Tuntuu jopa surullista antaa näin kauniille ja hienolle elokuvalle vain viisi tähteä, kun surkeat Hollywood-rainatkin ovat sen joidenkin mielestä antaneet. Anteeksi Pahuus, voin antaa vain viisi. Kiitän.

nimimerkki: Pohjan Tähti

Pisteet:
Arvosteltu: 22.07.2007
Katsottu: DVD

Arvostelija

Ville Länsi
Käyttäjä
6 arvostelua

Erik on isäpuolensa pieksemä teini, jonka äiti lähettää sisäoppilaitokseen ettei älykäs, mutta ajoittain itsekin väkivaltaan sortuva poika pilaisi tulevaisuuttaan. "Toverillisen kasvatuksen" laitoksella onkin sitten omat oikeistolaiset kusipäänsä, mutta Erik tahtoo selvitä koulussa koko lukuvuoden.

Elokuvan alku ei vielä lupaile kovinkaan suurta, mutta pikkuhiljaa Erikin päättäväisyys ja sisäinen kamppailu vetää katsojan kiinnostuksen puoleensa totaalisesti. Eikä se kiinnostus laannu ennen kuin lopputekstit pyörähtävät ruutuun. Sen jälkeinen tunnetila on jotain pahoinvoinnin, surullisuuden ja epäuskoisuuden aiheuttamaa sekamelskaa. Vaikutuksen siis elokuva tekee.

Vaikka leffan tapahtumat sijoittuvat puolen vuosisadan päähän historiaan, ovat tunnelmat täysin verrattavissa nykyaikaan ja se on elokuvan aiheuttaman turtuneisuuden perimmäinen syy. Välinpitämättömyys kanssaihmisen henkisestä ja fyysisestä kunnosta on pahuutta julmimmillaan. Väkisinkin tulee tunne miten oikeutettua olisi murjoa valtaansa sairaalloisesti käyttävät sadistit kilon palasiksi ja syöttää toisille samanlaisille ihmiskunnan syöville.

Andreas Wilson vetää Erikinä kyllä loisteliaan roolityön. On pieni ihme, miten kaveri onnistuukin näyttämään ensiksi niin vastaanottavaisen alistuvaa nuorukaista ja hetkeä myöhemmin päättäväistä ja jopa pelottavaa karjua, joka saa uhrinsa oksentamaan pelkällä puheella väkivallasta. Elokuvan muukin toteutus on laadukasta ja tarina on kerrottu loistavasti loppuaan kohti kohtaus kohtaukselta kehittyen. Ainoan kysymysmerkin tarinassa herättää vaarallisen romanssin tynkä, mutta sekin on lopulta tapahtumien kulun kannalta hyväksyttävää.

Pahuus kuuluu ehdottomasti katsottavien elokuvien listalle.

nimimerkki: Dreamer

Pisteet:
Arvosteltu: 10.08.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Dreamer
Käyttäjä
14 arvostelua

Erik Ponti joutuu kotonaan sadistisen isän kaltoin kohtelemaksi. Vastareaktiona piru purkautuu koulussa nyrkin säestyksellä. Niinpä perheen äiti myy omaisuutta ostaakseen paikan ruotsalaisen valtakunnan kerman katraalle tarkoitettuun sisäoppilaitokseen. Mutta hierarkia vai pahenee kun vanhemmat oppilaat simputtavat omilla säänöillään keltanokkia. Erik puree rusikoituja huulia yhteen ja sinnittelee minkä kykenee.

Jan Guillou kirjoitti omaelämäkerrallisen tarinan sisäoppilaitoksen maailmasta. Tietenkin leffaan on tarinaa dramatisoitu, mutta DVD:n extrojen haastattelun mukaan totuus on perustana. Vastaavasta aiheestahan on Holly-tuotantoja missä kampuksen mystiset Alfa ja Beta-poppoot kyykyttävät toisiaan. Ruotsalainen versio on huomattavasti hienovaraisempi ja tyylikkäämpi. Vaikka tarina ei ole leffana ihmeellinen, niin toteutus lyö laadun leiman tapaukseen. Naapurimaan tavassa esittää asia, katsoja myötäelää yksittäisen ihmisen koettelemuksien mukana. Jenkkiläiset tuotannot tahtoo vängälläkin mennä joukossa tyhmyys tiivistyy-ylävitosten läpsyttelyksi ja ryysyistä rikkaaksi-tarinaksi. "Ja hänestä tuli merkittävä liikemies" -lopputekstejä on turha Pahuus-leffassa odottaa, vaan siinä esitetään yksi episodi nuoren jannun elämästä ja sillä selvä.

Vaikka pahaa tekee, on myönnettävä svedujen lahjat elokuvien tekijöinä. Elokuvan aikana ei tullut sitä myötähäpeän tunnetta, joka niin valitettavan usein tulee suomalaisten leffojen kohdalla. Väärä ihminen väärässä roolissa, tai kun katsoja ihmettelee vieläkö ollaan draamassa vai lipsahdettiinko tahattoman komiikan puolelle, tarinan eteneminen katkeilee - näitä ongelmia ei Pahuus-pläjäyksessä ole. Lisäksi kuvaus, ja varsinkin pääosassa Erik Pontia näyttelevä Andreas Wilson ovat huippua. Heppu on olemukseltaan ruotsalainen vastine Tobey Maguirelle.

Räimettä on turha odottaa, mutta sulavan tyylikästä tarinointia kyllä. Jos jenkkilästä tyylivastinetta hakee, se löytynee varauksin yhdistelmästä Kuolleiden runoilijoiden seura-Paistetut vihreät tomaatit.

Pisteet:
Arvosteltu: 07.06.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viljami
Ylläpitäjä
225 arvostelua

Pahuus on äärimmäisen ristiriitainen kuvaus julmasta aiheesta. Toisaalta elokuva kuvaa väkivaltaisuutta - pahuutta - omaperäisesti ja uskottavasti, ja tekee näin ollen elokuvasta kiehtovan katsottavan. Toisaalta elokuva on tunnepitoisuudeltaan sitä luokkaa, että katsojan on lähes mahdotonta katsoa elokuva alusta loppuun puristamatta käsiään vähintään neljää kertaa nyrkkiin. Täytyykin myöntää että vereni vihapitoisuus nousi puolella elokuvan aikana. Raskasta psyykkeelle; kuinka pitää näinkin julmaa elokuvaa kiehtovana? No, ei Pahuus uskoakseni tappajia synnytä, päinvastoin. Parkkiintunutkin natsi joutuu tämän elokuvan aikana miettimään väkivallan oikeutusta.

Ennen kaikkea Pahuus on tarina. Elokuva ei pyri heittelemään katsojaa uusiin ulottuvuuksiin, vaan kertomaan raa`an kertomuksen mahdollisimman uskottavasti. Elokuva kertookin arkipäivän pahuudesta 1950-luvun ruotsissä Erikin (Wilson) kautta. Isäpuolensa sadistisen perversion kohteena Erik joutuu kokemaan vaikean nuoruuden, joka heijastuu Erikin elämään, ja johtaa lopulta koulusta erottamiseen. Lähtöasetelma kuulostaa kliseiseltä: Erikillä oli vaikea lapsuus ja Erikistä tuli ongelmanuori. Kaikeksi onneksi tarinan kirjoittajalla on ollut mielikuvitus. Erikistä ei nimittäin tule ongelmanuori, vaan erittäin kovapintainen ja kylmäpäinen kaveri, joka osaa myös käyttää aivojaan nyrkkien sijaan. Vaikkakin Erik erotetaan koulustaan väkivaltaisuuden ja pahoinpitelyn vuoksi, ei tarina tee hänestä rettelöitsijää, ennenmminkin hakatun nuoren joka kostaa isäpuolensa julmuuden ruotsalaisnuorisoon. 1950-luvun ruotsalaiset kasvatusmetodit haettiin näemmä Auschwitzista, sillä rehtorin mielestä pojan saisi raiteilleen selkäsaunalla jos toisellakin. Elokuvan varsinainen juoni keskittyy sisäoppilaitokseen, jonne Erikin äiti lähettää poikansa, lähinnä turvatakseen hänen tulevaisuutensa. No, ei olot kotopuolesta varsinaisesti helpotu, ja lopulta sisäoppilaitoksesta muodostuu Erikille henkilökohtainen helvetti. Hänet otetaan "asenteensa" vuoksi alusta alkaen silmätikuksi, mutta kylmäpäisenä kaverina Erik kestää höykkyytyksen. Melko hyvin. Pahuus-teeman rinnalla elokuva käsittelee myös rakkautta ja ystävyyttä, uhrautumista ja nöyrtymistä. Ja täytyykin myöntää, että elokuva onnistuu siinä lähes täydellisesti.

Pahuus painii mielestäni samassa sarjassa Schindlerin listan ja American history X:n kanssa. Se käsittelee ihmisen moraalia, näkemystä oikeasta ja väärästä. Alusta alkaen painostava elokuva kysyykin katsojalta, milloin väkivalta on sallittua ja kuinka siihen tulisi suhtautua. Se kertoo maailmasta johon eivät päde ulkomaailman säännöt ja lait. Maailmasta jossa kunnia ja "toverillinen kasvatus" on kaiken lähtökohta. Tarina on kaikinpuolin uskottava, eikä kuitenkaan missään vaiheessa liian imelä, pelastakaa valaat - tyylinen lässytys. Se kertoo pahuudesta arjen keskellä, eikä siinä arjessa kukaan ole liian hyvä eikä liian paha. Koko elokuvan ajan päähenkilö tasapainoili hyvän ja pahan rajamailla, ja siinä osa elokuvan kiehtovuudesta piilikin. Juuri silloin, kun toivoi Erikin mottaisevan ärsyttävää yläluokkalaista suoraan nenänvarteen, lätki kaveri tiehensä, ja silloin kun sitä kylmäpäisyyttä olisi tarvittu läväytti Erik paskat nukkuvan vihollisensa naamalle. Vaan täytyypä myöntää, että tässä elokuvassa kosto oli äärettömän suloinen. Vaikeahan tätä on selittää, kannattaa katsoa itse. Sen verran voin sanoa että elokuva todellakin lyö nyrkillä naamaan; tunteilla ja julmuudella, ei suinkaan verellä ja tehosteilla.

Ruotsalaiset taitavat jääkiekon lisäksi myös elokuvanteon. Missään vaiheessa elokuva ei tuntunut väkisin vääntämiseltä, vaan tarina soljui luontevasti eteenpäin, kuten myös muut elementit. Erikin romanssi suomalaisen keittiötytön Marjan (Zilliacus) kanssa ei mennyt ylisokeriseksi puuroksi, vaan kulki hienosti arjenmakuisena tarinan rinnalla. Samoin Erikin "vaikeudet" koulusta selviämisen suhteen ja ystävyys huonetoverinsa kanssa tukevat tarinaa, eivätkä näin ollen kuljeta sitä sivupoluille. Tyylikkäästi koottu palapeli, joka toimii jokaisella tasolla mallikkaasti. Lisäksi ruotsalaisnuorukaisten näyttelijätyö on mukavaa katseltavaa varsinkin rajanaapurinsa näyttelijöiden rinnalla. Teennäisyys tuntui olevan unohdettu sana tätä elokuvaa tehdessä, suurin kiitos varmasti Jan Guillounille, jonka vuonna 1981 ilmestyneeseen romaaniin elokuva perustuu.

Tämä oli todellakin taas niitä elokuvia joita katsoessa aivot surrutti. Koskettava ja julma tarina pakottivat katsojan miettimään. Elokuva oli pullollaan pahaa ja vääryyttä, ja on ihme jos ei isommankin miehen mieli tätä katsoessa herkisty. Kauniin ulkokuoren alla kerrankin oli sanomaa, eikä edes teollista sellaista. Suosittelen elokuvaa kaikille, varsinkin teille koulukiusaajat, mutta ilman ennakko-odotuksia jne. Elokuva nimittäin toimi sen verran monella tasolla, että sen selittäminen onnistuneesti yhdessä arvostelussa on mahdotonta. Hmm, yksi viimeisen vuosikymmenen parhaista elokuvista, ehdottomasti.

nimimerkki: Henkku

Pisteet:
Arvosteltu: 18.05.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Henkku
Vieras