Suomalaisten elokuvien valtavasta kirjostahan löytyy laatua laidasta laitaan. On loistoteoksia kuten Jäniksen vuosi ja no… ei niin hyviä teoksia, kuten vaikkapa Timo Koivusalon oksentama teos Kaksipäisen kotkan varjossa. Mitenkäs elokuvien laita naapurimaassa? Ensiksi ajattelin että no varmaan sama meininki kuin täälläkin, hyvää ja huonoa laidasta laitaan, kokeeksi poimin yhden. Minulla ei ole kotona popcorneista ja limutölkeistä koostuvaa vuoristoa, enkä muutenkaan ole hirveä leffafriikki, mutta ennakkoluuloni tyrmättiin sinikeltaisella vasaralla tyystin.
Pahuus kertoo Erik-nimisestä ruotsalaisesta nuoresta, jonka äiti passittaa tämän sisäoppilaitokseen paremman opiskelupaikan toivossa. Erikillä on vaikeuksia normaalissa koulussa, koska hän purkaa väkivalloin kotonaan kokeman tuskansa. Elokuvassa ei kerrota onko Erik kärsinyt väkivallasta ennen kuin hänen oikea isänsä on kuollut, vai uuden ”isän” tultua taloon. Erikin äiti on ilmeisesti henkisesti niin rikki, ettei pysty menemään Erikin ja asennevammaisen isäpuolen väliin. Harvapa meistä haluaa kaikkea menettää, näin tuumaa myös Erik, joka ymmärtää sisäoppilaitoksessa että tämä on hänen viimeinen mahdollisuutensa päästä lukioon.
Elokuva asettaa katsojan jo alussa Erikin puolelle, isäpuolen ketterä raippakäsi olisi katkennut jo alkumetreillä mikäli se olisi katsojasta kiinni. Erikin joutuessa/päästessä sisäoppilaitokseen, hän joutuu todelliseen koitokseen hermojensa kanssa. Sisäoppilaitoksen vanhemmat opiskelijat näet pitävät jöötiä ja simputtavat nuorempia minkä sielu lystää (tai kestää). Erikin henkinen ja fyysinen taistelu itseään ja muita vastaan on hienoa katseltavaa, vielä kun sen näyttelee näinkin loistava ja tunnelmallinen näyttelijä kuin Andreas Wilson. Vilahtaapa myös kotimaamme ja pari neitoa elokuvassa. ”Marja perkele mitä sää oot menny tekemään”, niin Marja minkäs teit, no ainakin näyttelit elokuvassa jota en pysty tarpeeksi kehumaan.
Elokuvan henkilöt ovat persoonallisia ja näyttelijät loistavia, kaikki. Harvoin näin pääsee sanomaan ja harvoin näin hyvää elokuvaa pääsee näkemään. Tuntuu jopa surullista antaa näin kauniille ja hienolle elokuvalle vain viisi tähteä, kun surkeat Hollywood-rainatkin ovat sen joidenkin mielestä antaneet. Anteeksi Pahuus, voin antaa vain viisi. Kiitän.
nimimerkki: Pohjan Tähti
