Erik Ponti joutuu kotonaan sadistisen isän kaltoin kohtelemaksi. Vastareaktiona piru purkautuu koulussa nyrkin säestyksellä. Niinpä perheen äiti myy omaisuutta ostaakseen paikan ruotsalaisen valtakunnan kerman katraalle tarkoitettuun sisäoppilaitokseen. Mutta hierarkia vai pahenee kun vanhemmat oppilaat simputtavat omilla säänöillään keltanokkia. Erik puree rusikoituja huulia yhteen ja sinnittelee minkä kykenee.
Jan Guillou kirjoitti omaelämäkerrallisen tarinan sisäoppilaitoksen maailmasta. Tietenkin leffaan on tarinaa dramatisoitu, mutta DVD:n extrojen haastattelun mukaan totuus on perustana. Vastaavasta aiheestahan on Holly-tuotantoja missä kampuksen mystiset Alfa ja Beta-poppoot kyykyttävät toisiaan. Ruotsalainen versio on huomattavasti hienovaraisempi ja tyylikkäämpi. Vaikka tarina ei ole leffana ihmeellinen, niin toteutus lyö laadun leiman tapaukseen. Naapurimaan tavassa esittää asia, katsoja myötäelää yksittäisen ihmisen koettelemuksien mukana. Jenkkiläiset tuotannot tahtoo vängälläkin mennä joukossa tyhmyys tiivistyy-ylävitosten läpsyttelyksi ja ryysyistä rikkaaksi-tarinaksi. ”Ja hänestä tuli merkittävä liikemies” -lopputekstejä on turha Pahuus-leffassa odottaa, vaan siinä esitetään yksi episodi nuoren jannun elämästä ja sillä selvä.
Vaikka pahaa tekee, on myönnettävä svedujen lahjat elokuvien tekijöinä. Elokuvan aikana ei tullut sitä myötähäpeän tunnetta, joka niin valitettavan usein tulee suomalaisten leffojen kohdalla. Väärä ihminen väärässä roolissa, tai kun katsoja ihmettelee vieläkö ollaan draamassa vai lipsahdettiinko tahattoman komiikan puolelle, tarinan eteneminen katkeilee – näitä ongelmia ei Pahuus-pläjäyksessä ole. Lisäksi kuvaus, ja varsinkin pääosassa Erik Pontia näyttelevä Andreas Wilson ovat huippua. Heppu on olemukseltaan ruotsalainen vastine Tobey Maguirelle.
Räimettä on turha odottaa, mutta sulavan tyylikästä tarinointia kyllä. Jos jenkkilästä tyylivastinetta hakee, se löytynee varauksin yhdistelmästä Kuolleiden runoilijoiden seura-Paistetut vihreät tomaatit.
