Lainsuojaton (1976)

Loistavasta Josey Walesista huolimatta liiaksi genrensä peruspalikka, jotta voisi koskaan yltää mestariteokseksi.

Vaikka Clint Eastwoodin ohjaajaura oli alkutekijöissään vuonna 1976, oli Itäpuu ehtinyt jo heilauttaa Ruoskaa yhden keskivertaisen westernin edestä. Niinpä samalla polulla taivaltava Lainsuojaton oli ihan looginen jatkumo parin eri genreen sijoittuvan kokeilun jälkeen.

Ja mikäpä siinä, Leonelta oppinsa saanut Clinu ohjaa ja näyttelee rutiinilla läpi leffan. Osaset ovat taas suoraan Länkkäreiden Perusteet -oppaasta, alkaen suuren tuskan kokemisesta epätoivon aikakautena ja päätyen partasuisen kylmäpään henkilökohtaiseen sotaan. Revolverinpaukutteluhetket, kipinä rakkautta, intiaanikumppanuus ja kevennykset putoilevat nekin omiin kohtiinsa sujuvasti ja kuin itsestään. Toisaalta siinä voimassa piilee myös Lainsuojattoman ongelma: se on liiaksi genrensä peruspalikka, ja liiaksi tarkalleen särmätty ja Kuukauden Western -kategoriaan kauniisti aseteltava kokonaisuus, jotta se voisi koskaan yltää mestariteokseksi.

Eniten kummeksuntaa aiheuttaa Oscar-ehdokkuudella muistettu soundtrack, joka on hukkuu auttamattomasti taustahelinäksi. Niin ikään näyttelijäsuoritukset ovat pääosin keskitasoa: vakaita, varmahkoja, mutta yllätyksettömiä. Toisaalta Clintin vastaavaan vakauteen, kovaan ilmeettömyyteen ja trademark-tuijotukseen perustuu iso osa tämän westernin lumosta. Sillä karskiudella se – näin hitaasti lämpiävänä tapauksenakin – ponnistaa reilun askeleen Ruoskaa paremmaksi. Mutta arvoistansa elokuvaa loistohahmo Josey Wales ei Lainsuojattomasta saa. Ei, vaikka se on ihan kivaa katsottavaa, kun pahiksille käy toistuvasti räkäisesti.

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 741 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 14.06.2009
Katsottu: Kotona

Perheensä menettäminen muuttaa ihmisen ajattelutapaa asiaan kuin asiaan.

Perheensä menettäminen muuttaa varmasti ihmisen ajattelutapaa asiaan kuin asiaan. Rauhallinen maajussikin voi muuttua armottomaksi sotilaaksi, kuten tässä Yhdysvaltain sisällissodan aikaan sijoittuvassa elokuvassa.

Josey Wales (Clint) on maanviljelijä, jonka elämä kääntyy ylösalaisin kun farmille saapuu joukko pohjoisvaltioiden sotilaita, jotka käyttävät sotaa tekosyynä ryöstää ja raiskata kaikki vastaan tuleva. Joukko polttaa Joseyn kodin ja tappaa tämän vaimon ja pojan. Josey vannoo kostoa ja liittyy etelävaltioiden joukkoihin. Sota jatkuu aikansa ja Josey huomaa jääneensä häviävälle puolelle. Hänen joukkuettaan johtaa Fletcher, joka suostuttelee joukkueen antautumaan pohjoisvaltioille, joka on luvannut kaikille antautuville täyden armahduksen, kunhan vain vannovat uskollisuutta ja luovuttavat aseensa. Joukosta kaikki muut paitsi Josey antautuu. Antautumistapahtuma osoittautuukin hieman luvatusta poikkeavaksi. Pohjoisvaltioiden joukot haluavat kuitenkin kaikki kapinalliset kiinni, joten Joseyn perään lähetetään joukko miehiä, joilla on vain yksi päämäärä: tappaa lainsuojaton Josey Wales.

Elokuvan sisällä on myös toinen tarina, joka koostuu Joseyn pakomatkan aikaisista tapahtumista. Siinä Josey tutustuu vanhaan naiseen ja luonnollisesti tämän nuoreen lapsenlapseen,jota näyttelee Clintin tuonaikainen vaimo, Sondra Locke. Pari on muuttamassa uuteen elämään länteen, mutta kokee matkalla ongelmia niin intiaanien kuin rosvojoukon muodossa.

Clintin elokuvia arvostellessa minulla on vaikeuksia pysyä puolueettomana, sillä tunnustaudun ylpeänä Clint-faniksi, eikä silmiini vielä tähän päivään mennessä ole sattunut todella huonoa Clint-elokuvaa. Tämä elokuva eroaa Clintin spagetti-westerneistä monessakin suhteessa, mutta eniten ehkä siinä että tässä elokuvassa Clintillä on normaali määrä repliikkejä. Clintin seuraan puoliväkisin liittyvä intiaani on elokuvan ilopilleri. Hänen humoristiset, vakavalla naamalla lausutut kommenttinsa maailman menosta ja vanhenemisesta ovat Clintin jälkeen parasta mitä elokuvassa on. Mikäli peruslänkkäri hyvillä näyttelijöillä kiinnostaa, voin suositella tätä filmiä.

Vieras
Pisteet:
Arvosteltu: 10.02.2003
Katsottu: DVD