Carlito's Way (1993)
- Tuotantovuosi:
- 1993
- Ohjaajat:
- Brian De Palma
- Pääosissa:
- Al Pacino, Penelope Ann Miller, Sean Penn
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 138 min
- Genret:
- Draama, Rikos
Carlito's Way on aliarvostettu elokuva. Mielestäni se on jopa vuonna 1983 valmistunutta Scarfaceä niukasti parempi. Kymmenen vuotta Scarfacen jälkeen Brian de Palma ja Al Pacino yhdistivät jälleen voimansa ja Tony Montanan jälkeen antisankarina esiintyi Carlito Brigante. Ja tapahtumapaikkana on New York.
Puertoricolaistaustainen Carlito pääsee vapaaksi vankilasta, mutta suunnitelmat kaidalle tielle pääsemisestä alkavat heti alussa mennä puihin. Hyvä juttu ei ole myöskään se, että Pacinon loistavasti esittämä Carlito huomaa asianajajaystävänsä (Sean Penn) joutuneen vaikeuksiin ja nimenomaan rikollisella tavalla.
Carliton vaaleaa tyttöystävää elokuvassa näyttelee Penelope Ann Miller, jonka roolisuoritus ei sinällään ole vahva Pacinon ja Pennin suoritusten välissä. Yksi pieni ja mielenkiintoinen sivurooli osuu Viggo Mortensenille.
Carlito's Way on täysiverinen rikosdraama, joka on paljon tunteikkaampi ja syvällisempi kuin Scarface. Carliton hermoja koettelevat vastoinkäymiset kuvataan hyvin ja lopussa jännitys tiivistyy huippuunsa. Pacino on tietysti koko leffan ajan elementissään aina pakollisen räyhäämiskohtauksensa kanssa.
Vuonna 1993 Brian De Palma ja Al Pacino löivät päänsä jälleen yhteen tehdäkseen toisen yhteisen projektinsa Carlito's Wayn. Heputhan olivat tuolloin kymmenen vuotta sitten värkänneet yhdessä loistavan Scarfacen, joka monien muiden lisäksi lukeutuu meikäläisen lempparielokuviin. Ensimmäisellä katselukerralla muutamia kuukausia sitten Carlito-leffa tuntui suurelta pettymykseltä, mutta äskettäin kyseinen kiekko sai luvan pyöriä uudelleen soittimessani. Tästä lisää alapuolella.
Pacino esittää tällä kertaa Carlito Brigantea, joka asianajajansa David Kleinfeldin (Penn) ansiosta on viiden vankilavuoden jälkeen päässyt vapaalle jalalle. Oikeudessa kovasti vakuuteltiin, että rehellisellä tiellä pysytään, mutta Carlito on maineensa takia liikaa sidoksissa alamaailmaan ja sieltä ulospääsy näyttääkin vaikeammalta kuin hän kuvittelikaan. Tämän lisäksi vanha heila ilmestyy kuvioihin ja asianajaja Kleinfeld alkaa käyttäytyä yhä oudommin.
Ilmeisesti toinenkaan katselukerta ei leffan mainetta minun silmissäni nostanut, mutta aivan sillisalaatista ei kuitenkaan ole kyse. Leffa perustuu siis Edwin Torresin romaaniin, jota itse en ole lukenut, mutta luulisin, että tämä noudattaa kirjan tapahtumia kohtuullisen tarkasti, sillä Pacinoa käytetään kertojana (tietääkseni ainoa elokuva, jossa hän tuota hommaa tekee).
Kertojana harva yleensä mokaa, eikä sitä Pacinokaan tässä tee. Sen sijaan ukko tuntuu olevan vähän kohmeessa ja hänelle tyypilliset irrottelut ovat tipotiessään. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että tämä oli seuraava projekti miehen parhaan leffan, Naisen tuoksun, jälkeen. Siinä hän näytteli uransa toistaiseksi parhaan suorituksen ja ansaitusti voitti Oscarinkin. Burnoutista voi siis olla kyse, mutta odotettua huonommin hän selvästi näyttelee.
Sean Penn ei taas koskaan ole kuulunut suosikkeihini ja hepun leffatkin olen yleensä kiertänyt kaukaa, mutta tässä mies onneksi pääsee loistamaan. En tiedä mistä johtuu, mutta gangsterijuristin osassa ruman näköiseksi meikattu Penn vie show'n monesti Pacinolta. Penelope Ann Miller on taas niin tylsä näyttelijä, että tämän ollessa ruudussa alkaa jo pakostikin haukotella. Tämän ja Pacinon kemia on niin teennäistä, että rooliin olisin toivonut jotain vähän parempaa otetta omaavaa näyttelijää.
Ohjaus on toteutettu väriltään hyvin tummansiniseksi ja miltei kaikki kohtaukset ovat kuvattu kuin olisi ilta tai yö. De Palma on kuitenkin mafiatyylilleen uskollinen, eikä ohjauksesta paljoa löydy moitittavaa, mutta jää tämä silti Lahjomattomien ja varsinkin Scarfacen jalkoihin vertailussa.
Suuren maineen leffa on kuitenkin saavuttanut, vaikka itse en tätä oikein keskivertoa parempana pidä. Yhteenvetona tästä on vaikea sanoa oikein mitään, mutta lyhyesti voisi tokaista, että Pacinon huonoimpia ja Pennin parhaita. Mainitsemisen arvoinen asia on vielä John Leguizamon sivuosasuoritus, joka elävästi jäi mieleen. Vaikka leffalla on selvästi omat hetkensä, Pacinona ja De Palmana olisin jättänyt tämän projektin väliin.
nimimerkki: JohnRambo
Carlito Brigante (mahtava Al Pacino) on juuri vapautunut vankilasta, ja yrittää pysyä tällä kertaa kaidalla polulla. Vankilasta hänet auttoi pois hänen pilvessä oleva asianajajansa David Kleinfeld (loistava, loistava, loistava Sean Penn). Carlito ei kuitenkaan pysy kaidalla polulla, sillä murhanhimoisia mafiosoja löytyy...
Brian De Palma ohjaa Carlito's Wayta loistavasti, kokemus näkyy leffassa selkeästi. Näyttelijät hakevat vertaisiansa loistosuorituksillaan. Pacino voittaa Pennin hylsyn mitalla, joten ei Penn kauas jää. Muut näyttelijät eivät ole kovinkaan loistavia, mutta hyviä silti.
Leffa pursuaa mahtavia kohtauksia aina alusta loppuun. Loppu on ihan oikeasti karmaisevan jännittävä, mutta muuttu sekunnissa yllättävän koskettavaksi, joten naiskatsojat, varustautukaa nenäliinoin.
Vertailenpa minäkin tätä ja Scarfacea. Omissa tilastoissani Carlito's Way vie voiton, koska se on rauhallisempi, ja komeampi elokuva kun Scarface. Scarface vaikuttaa enemmän toimintaleffalta, mutta Carlito's Way on puhdasverinen rikostrilleridraama.
K-15 ikäraja on ansaittu sillä, leffassa käytetään fuck-sanaa enmmän kuin laki määrää ja lääkäri sallii. Ja vertakin on. Leffa jää millimetrin tuhannesosan jälkeen viidestä tähdestä, en tiedä miksi, mutta jotenkin vaan tuntuu että tämä on 4½ tähden leffa. Suosittelen Carlito's Wayta kaikille leffafanaatikoille. Loistoleffa.
nimimerkki: Jope Pitkäviha
Vuonna 1983 verisistä draamaelokuvistaan tunnettu Brian De Palma ohjasi kuuluisimman elokuvansa, Scarfacen, jossa pääroolin meuhkasi Al Pacino. Kymmenen vuotta myöhemmin pari teki taas yhteistyötä, ja ulos putkahti filmi nimeltä Carlito's Way. Kun kyseessä kerran on taas gangsterikuvaus, ei voida välttyä vertailulta Scarfacen kanssa. Pitäisi olla vertailematta, mutta ei auta.
Mutta ainakin meikäläiselle Carlito's Way tarjosi yllätyksen. Tarina vankilassa parannuksen tehneestä huumepomosta, jota kaikki vetävät mukaan bisnekseen vasten miehen tahtoa, kosketti ainakin minua ihan eri tavalla kuin Scarface. Onhan Pacinolle ja De Palmalle kertynyt ikää kymmenen vuotta sitten Arpinaaman, ja ehkäpä tämän seurauksena Carlito's Way ei enää räjähtele samalla vimmalla, vaan on selkeästi tyylikkäämpi, maanläheisempi, ja, niin, parempi filmi kuin Scarface. No, nuohan ovat toki mielipidekysymyksiä, ja saattaa joku seuraavastakin älähtää, mutta uskallan sanoa, että Carlito's Way on lisäksi ehdottomasti paljon paremmin kirjoitettu, kerrottu ja näytelty kuin Scarface. Ja vertailukappaleen lopuksi mainittakoon, että vaikka Carlito's Way ottaakin näin selkeän tyrmäysvoiton Arpinaamasta, on sekin hyvä leffa.
Carlito's Way on mahdollisesti parasta gangsterielokuvaa, jota Hollywoodista on tullut sitten Kummisedän (ja sen jatko-osien). Kyseessä on erittäin koskettava, tyly ja sujuvasti omaa tahtiaan etenevä draama, jota ei todellakaan kannata missata. Sen lisäksi, että Carlito's Way on äärimmäisen tyylikäs, vahva ja surullinen kokonaisuus, mukana on useita, loistavasti rakennettuja kohtauksia, kuten mieleenjäävä loppu. Heh, huomatkaa muuten, kuinka De Palma versioi omaa Lahjomattomat-leffaansa. Tietysti ne neuvostopropagandafilkan matkimissyytteet ovat aivan tuulesta temmattuja, senhän nyt tietää jokainen. ;)
Lyhyesti sanottuna: Upea elokuva, joka jokaisen pitäisi nähdä. Katsokaa nyt ihmeessä.
Carlito's Wayta olen joskus kuullut sanottavan Scarfacen jatko-osaksi. No, onhan aihepiiri sama, mutta ei tämä mikään jatko-osa ole Pacinosta ja Palmasta huolimatta. Tätä ei yhtä paljon arvosteta kuin Scarfacea, mutta minuun tämä iski ainakin yhtä lujaa, ellei jopa lujemmin.
Tarina sijoittuu vuoteen 1975. Carlito Brigante (Pacino) pääsee vapaaksi vankilasta asianajajansa David Kleinfeldin (Penn) ansiosta. Carlito yrittää olla palaamatta rikolliselle tielle ja palata vanhan tyttöystävänsä Gailin (Miller) luokse. Hän pitää ravintolaa pystyssä ja suunnittelee perustavansa sellaisen myös Bahamalle. Kaidalla polulla kulkeminen ei ole kuitenkaan helppoa ja pian alkaa tapahtumaan.
Carlito's Way on todella vaikuttava kuvaus alamaailmasta. Elokuva vie meidät maailmaan, jossa keneenkään ei voi luottaa sillä kaverit pettävät toisiaan. Tässä nähdäänkin paljon kusettamista ja monia murhia.
Al Pacino on loistava Carlitona. Hän vetää aitoa tunnetta mukaan ja mökää mahtavasti. Penelope Ann Miller on ihan hyvä, mutta ei pääse pahemmin säväyttämään. Sean Penn puolestansa vetää minusta jopa Carlitoa paremman roolin kokaainiaddiktina juristina, joka elokuvan edetessä osoittautuu kieroksi nilkiksi. Penn on eräs suosikeistani ja tässä hän on todella loistava. En olisi edes tunnistanut Sean Penniä jos en olisi tiennyt ketä hän näyttelee, sen verran erinäköinen hän tässä on. Joka tapauksessa äijä on todella loistava. Scarfacen ohjaaja Brian De Palma osasi ohjata hyvän gangsteridraaman. Alkuun tarinan kuljetus tuntuu hyvin laahaavalta, mutta jo loppupuolella elokuva muuttuu hiostavaksi trilleriksi.
Tämä filmi vaikutti minuun aika kovasti. Carlito's Way on yllättävän hyvä itseasiassa. Loppuratkaisu oli jopa koskettava ja hieman yllättäväkin. Elokuvan ote pitää tiukasti sinut mukana, etkä voi keskeyttää. Tämä on minusta yksi parhaista gangsteridraamoista ja mafiapläjäyksistä. Nojaa paljon näyttelijöihinsä, mutta ei se mitään kun he kaikki ovat erittäin loistavia.
Koskaan tästä ei synny mitään Scarfacen kaltaista klassikkoa, mutta minusta tämä on loistava. Ei ihan täydellinen, mutta toiseksi suurimman arvosanan tälle nyt annan. Jos Scarface upposi, niin kolahtaa tämäkin aivan varmasti. Pitäisi tässä lähipäivinä päivittää muistokuvat Scarfacesta, mutta tällä hetkellä nostaisin tämän samalle pallille sen kanssa. Molemmat on toki hyviä leffoja. Tämäkin kannattaa tarkistaa, jos vaan tämän tyyliset pläjäykset yleensä iskee, niin tämä tekee varmasti saman jutun.























































