Vuonna 1983 verisistä draamaelokuvistaan tunnettu Brian De Palma ohjasi kuuluisimman elokuvansa, Scarfacen, jossa pääroolin meuhkasi Al Pacino. Kymmenen vuotta myöhemmin pari teki taas yhteistyötä, ja ulos putkahti filmi nimeltä Carlito’s Way. Kun kyseessä kerran on taas gangsterikuvaus, ei voida välttyä vertailulta Scarfacen kanssa. Pitäisi olla vertailematta, mutta ei auta.
Mutta ainakin meikäläiselle Carlito’s Way tarjosi yllätyksen. Tarina vankilassa parannuksen tehneestä huumepomosta, jota kaikki vetävät mukaan bisnekseen vasten miehen tahtoa, kosketti ainakin minua ihan eri tavalla kuin Scarface. Onhan Pacinolle ja De Palmalle kertynyt ikää kymmenen vuotta sitten Arpinaaman, ja ehkäpä tämän seurauksena Carlito’s Way ei enää räjähtele samalla vimmalla, vaan on selkeästi tyylikkäämpi, maanläheisempi, ja, niin, parempi filmi kuin Scarface. No, nuohan ovat toki mielipidekysymyksiä, ja saattaa joku seuraavastakin älähtää, mutta uskallan sanoa, että Carlito’s Way on lisäksi ehdottomasti paljon paremmin kirjoitettu, kerrottu ja näytelty kuin Scarface. Ja vertailukappaleen lopuksi mainittakoon, että vaikka Carlito’s Way ottaakin näin selkeän tyrmäysvoiton Arpinaamasta, on sekin hyvä leffa.
Carlito’s Way on mahdollisesti parasta gangsterielokuvaa, jota Hollywoodista on tullut sitten Kummisedän (ja sen jatko-osien). Kyseessä on erittäin koskettava, tyly ja sujuvasti omaa tahtiaan etenevä draama, jota ei todellakaan kannata missata. Sen lisäksi, että Carlito’s Way on äärimmäisen tyylikäs, vahva ja surullinen kokonaisuus, mukana on useita, loistavasti rakennettuja kohtauksia, kuten mieleenjäävä loppu. Heh, huomatkaa muuten, kuinka De Palma versioi omaa Lahjomattomat-leffaansa. Tietysti ne neuvostopropagandafilkan matkimissyytteet ovat aivan tuulesta temmattuja, senhän nyt tietää jokainen. 😉
Lyhyesti sanottuna: Upea elokuva, joka jokaisen pitäisi nähdä. Katsokaa nyt ihmeessä.
