Boogie Nights (1997)

Jokaiselle meistä on siunattu tähän maailmaan syntyessä jokin erikoinen lahja. Kalifornialaiselle teinipojalle Eddie Adamsille (Mark Wahlberg) Luoja kaikessa suopeudessaan on päättänyt lahjoittaa, hmm, sangen kookkaan "sen" eli erään miehen ulkoisen ruumiinosan, jota jannu ei epäröi käyttää tosipaikan tullen. Idealistisen porno-ohjaajan Jack Hornerin (Burt Reynolds elämässä roolissa), jonka haaveena on 70-luvun Kaliforniassa tehdä pornografiasta vakavasti otettava taiteenmuoto, korviin kantautuu huhuja tästä uudesta nuoresta lupauksesta ja pian ollaankin jo kuvauspaikalla, jossa mahtisonnin kyvyt todetaan alalle sopiviksi. Nimikin muutetaan huomattavasti iskevämmäksi Dirk Diggleriksi ja menestys on taattu. Mutta pornostaran yksityiselämä on kaikkea muuta kun glamouria: huumeiden vapaa käyttö on enemmän sääntö kun poikkeus, ja urea alkaa kilahtaa nuorelle miehelle hattuun sangen nopeasti...

Hollywoodin muuten kovin ankeahkossa ja tasapaksussa draamatarjonnassa Magnoliasta tunnetun Paul Thomas Andersonin Boogie Nights on erittäin piristävä poikkeus. 70- ja 80- lukujen Kaliforniasta maalataan värikäs kuva, ja ihmisiä räikeästi hyväksikäyttävän pornobisneksen takana muhiva myrskyisä elämä on paikoin rankkaakin katsottavaa. Ohjaaja ei juuri kaunistele huumeiden käyttöä ja siitä seuraavaa väkivaltaa, tai sitä miten suoraan koulunpenkiltä pornoleffoihin ryövätyt teinit eivät sa varttua aikuisiksi, mikä kostautuu ajan myötä.

Raina tasapainoilee läpi kestonsa draaman, komedian ja satiirin rajamailla sujuvasti ja ylilyönteihin syyllistytään vasta lopussa, jossa väen väkisin yritetään vääntää happy endia Holly-kylän tyyliin. Loppuratkaisu "ruuvimeisseleineen" on toki korniudessaan onnistunut ja absurdi tarina jaksaa kiinnostaa hivenen ylipitkästä kestosta huolimatta. Surkuhupaisaa kokonaisuutta maustaa yksi kaikkien aikojen parhaista soundtrackeista, joka svengaa tuttuun 70'- ja 80'- tyyliin. Kimallusta riittää ja Disco-John diggaa.

Hienot näyttelijäsuoritukset tukevat letkeää kokonaisuutta hyvin. Burt Reynolds epäili elokuvan menestystä etukäteen, aivan turhaan. Heppu tekee parhaan roolisuorituksensa sitten Syvän Joen elokuvan ilmaisuvoimaan uskovana porno-ohjaajana. Julianne Moore loistaa kuvausryhmän ristiriitaisena äitihahmona, Heather Graham on erinomainen epävarmana teininä joka ei ole saanut kasvaa rauhassa aikuiseksi, myös Mark Wahlberg on ihan jees John Holmesin alter egona Dirk Digglerinä, vaikka välillä tuntuukin että mies näyttelee lähinnä itseään. Ohjaaja käyttää paljon pitkiä kamera-ajoja kuvaamaan hahmojen elämän ristiriitaisuutta ja sekavuutta, mistä iso plussa. Paljasta pintaa löytyy aihepiirin mukaisesti, muttei häiritsevissä määrin, mutta välillä Anderson ryhtyy shokeeraamaan väkivallalla turhankin itseriittoisesti.

Boogie Nights oli Hollywood-elokuvaksi selkeä positiivinen yllätys. Pornobisneksen takana pyörivästä maailmasta ei maalata järin ihailtavaa kuvaa ja sille elämänsä uhraavat ihmiset saavat maksaa haaveistaan kovan hinnan. Mukana on kuivaa, mustanpuhuvaa huumoria, hienoja näyttelijäsuorituksia, upea soundtrack jota ei voi liikaa ylistää sekä paljon visuaalista kikkailua. Hivenen pitkä kesto sekä turhankin monisäikeinen juoni syövät hieman pisteitä, mutteivät paljon. Laatudraaman ja satiirin ystäville ja aiheesta kiinnostuneille must-see. Lopuksi kuitenkin vielä risuja, nimittäin R2-suomijulkaisu ei ole laadultaan paras mahdollinen. Levy jumittui pari kertaa kohtausvalikkoon ja pc:n dvd-asema ei suostunut toistamaan levyä lainkaan. Ongelma saattoi toki olla laitekohtainen.

Pisteet:
Arvosteltu: 24.07.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

John Lennonjohto
Käyttäjä
108 arvostelua

Kauniita naisia ja komeita miehiä pornoteollisuudesta kertovassa filmissä. Kaikista tirkistelynhaluisimmat taitavat tarkastaa Boogie Nightsin pelkästään pehmopornoa etsiäkseen. Moiseen käyttöön en Paul Thomas Andersonin erikoista draamaa suosittelisi, sillä tämä elokuva on ennen kaikkea hyppy ihmismielen sisään ja matka unelmista maksettavien korkojen keskelle.

Hyvästä ajatuksesta ja draamanpoikasesta huolimatta P.T. Andersonin Boogie Nights poukkoilee pahemman kerran eikä lähes kolmetuntiselle elokuvalle moista epätasapainoa soisi. Boogie Nights on kuin lentokone, joka yrittää viedä katsojan elämysmatkalle. Kiitorata vain on niin pomppuinen ja sää niin tuulinen, ettei ilmaanlähtö tahdo onnistua millään. Ja kun lopulta siivet saavat ilmaa alleen, Boogie Nights lässähtää alas ja taitaapa se hörpätä annoksen kylmää vettä ja kaataa pari korkeampaa kuustakin epätasaisella matkallaan. Perille päästään, mutta lentokoneen kapteenia (eli tässä käsikirjoittaja/ohjaaja Andersonia) voi moittia epätasaisesta matkasta.

Tarinasta voitaneen sanoa sen verran, että se BN kertoo nuoresta pojasta, jolla on ominaisuus (”Everyone has one special thing”), joka sopii pornokentille loistavasti. Laiskan koulupojan unelmat täyttyvät, kun hän saa roolin pornoguru Jack Hornerin leffasta. Sitten asiat luistavatkin kuin rasvattu, ja Dirk Diggler-nimeä käyttävän staran tietä kohti menestystä ei näytä pysäyttävän mikään. Lopulta huumeet ja lähes korviin asti noussut kusi muuttavat suunnan alamäkeen. Pornotähden säälittävät kasarihumppakokeilut ovat muuten leffan parasta antia, se nauratti oikeasti, ja muutenkin parhaimmat hetket koetaan loppupuoliskolla.

Mark Wahlberg ei aiheuta mitään kummoisampia tunteita, vaan hoitaa aika vähäeleisesti hommansa. Julianne Mooren hahmo Amber Waves jää vielä selvemmin sivuun, ja Heather Grahamin Rollergirl-osassaan lähinnä vain miellyttää mieskatsojien silmää, sen kummempaa syvyyttä nuoren pornoteinin osasta ei irtoa. Burt Reynolds pornokuninkaana sen sijaan tekee mitä mainioimman ja karismaattisimman roolityön, ja William H. Macylla on tragikoomisin osa miehenä, jonka vaimo kuksii jokaista vastaantulijaa – ja tietenkin julkisella paikalla.

Unelmien sielunmessun jäätävän kylmään ja koskettavaan näkökulmaan huumeista Boogie Night ei pääse, joskaan ei Andersen sitä tavoittelekaan: kosketus kameraan ja filmiin on paljon leppoisampaa ja erikoisella huumorilla varustettua. Silti paikoin viiden tähden arvoisetkin keskustelunpätkät ja näpsäkät oivallukset vaipuvat unholaan, kiitos ylipitkän keston ja suvantokohtien. Hieno yritys jää peruskamaksi ja rainan katsottua voin vain todeta, että Boogie Nights on epätasapainoinen elokuva 1970-luvusta, huumeista ja pornontäytteisistä unelmista. Ilman sen suurempaa syvyyttä.

Pisteet:
Arvosteltu: 30.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
714 arvostelua

Eletään vuotta 1977. Dirk Diggler (Wahlberg) on nuori mies jolla on "ominaisuus", jonka ansiosta ohjaaja Jack Horner (Reynolds) ottaa hänet mukaan elokuvabisnekseen, tarkemmin sanottuna pornoelokuva-bisnekseen. Hänestä tulee pidetty työkaveri ja saavuttaa mainetta ja menestystä jopa alan palkintoja jaettaessa. Elämä kohtelee tähteä hyvin, rahaa ja naisia riittää. Menestys ei kuitenkaan tässäkään tapauksessa ole ikuista, ja Dirk pääsee maistamaan myös tähteyden jälkeistä, vastoinkäymisten aikaa, joka tässä tapauksessa sijoittuu 1980-luvun alkuvuosiin.

Elokuva on tavallaan kaksiosainen. Ensimmäinen puoli kertoo ajasta jolloin asiat luistavat (kirjaimellisesti) ja elämä hymyilee. Toinen osa kertoo miten tähden elämä muuttuu, kun huumeet sekoittavat pään ja hän huomaa että ei olekaan korvaamaton. Elokuva kuvaa mielenkiintoisella tavalla tuon aikakauden elämää kyseisen taiteenalan maailmassa ja muutoksia, kuten esimerkiksi siirtymistä perinteisestä filmistä ja elokuvateattereista videonauhaan.

Mark Wahlberg on ennenkin tehnyt minuun vaikutuksen roolisuorituksillaan. Tämä musiikkimaailmaankin aikoinaan Marky Mark -nimellä tutustunut nuori mies osaa todellakin näytellä. Elokuva on lyhyesti sanottuna hyvä, eikä se sisällä pornografiaa juuri nimeksikään, joten sitä ei tarvitse pelätä/toivoa mikäli aikoo vuokrata filmin. Musiikki elokuvaan on myös hyvin valittu 70-luvun lopun ja 80-luvun alun hittibiiseistä. Suosittelen mielenkiintoista draamaelokuvaa kaipaaville.

Pisteet:
Arvosteltu: 03.02.2003
Katsottu: VHS

Arvostelija

Jaqqe Nakuttaja
Vieras

Loistava leffa. Harva osaa tasapainotella mustan huumorin ja tilannekomiikan kanssa kuin P.T. Anderson. Myöhemminhän hemmon hommat tuli tutuksi Magnoliassa, mikä sekin on täysosuma.

Boogie Nightsin tarina kietoutuu 70-80-lukujen pornoleffateollisuuteen. Tarinaa väritellään aikaan sopivasti ruoholla ja pulverilla. Tarina toimii ja turkista muokataan.
Voittajat vajoavat luusereiksi ja paluu lähtöpisteeseen on edessä. Kohtaus, missä omasta mielestään kovat jätkät kauppaa leivontasoodaa huumehörhöille, on ehdottomasti yksi huippukohtia... Katsokaa vaikka.

Leffan kantava juttu on sivuosaheebojen loistavat roolit. Tai oikeestaan sivuosat luo luonteen koko leffalle. Hörhöjä riittää ja naururypyt syvenee.

Entäs sitten Burt Reynolds? Varmaan 99 % ihmisistä oli unohtanut koko ukon, mutta niin vaan vanha hyeena repäsee elämänsä roolin.
Marky Mark alias Mark Wahlberg. Miten hitossa kloppi löysi tiensä tähän rainaan? Siitä ei ole tietoa mutta jotenkin samoja kuvioita on ilmassa kuin Brad Pittin kohdalla. Suuren yleisön silmissä ei ollut mitään katu-uskottavuutta, mutta luonnetta ja kykyä löytyy. Pittillähän tie kävi mallimaailmasta ja Wahlbergillä teinipoikabändistä valkokankaalle. Molemmat ovat keränneet tahollaan bojot kotiin.

Boogie Nights keräsi aikanaan myös Oscar-ehdokkuuksia, mutta ne ovat sivuseikka. Jos yhtään omaa perspektiiviä 70-lukuun tai pääsee kärryille Andersonin huumorintajusta, niin tämä leffa on niitä must-elokuvia.

Pisteet:
Arvosteltu: 27.05.2001
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viljami
Ylläpitäjä
225 arvostelua