Jokaiselle meistä on siunattu tähän maailmaan syntyessä jokin erikoinen lahja. Kalifornialaiselle teinipojalle Eddie Adamsille (Mark Wahlberg) Luoja kaikessa suopeudessaan on päättänyt lahjoittaa, hmm, sangen kookkaan ”sen” eli erään miehen ulkoisen ruumiinosan, jota jannu ei epäröi käyttää tosipaikan tullen. Idealistisen porno-ohjaajan Jack Hornerin (Burt Reynolds elämässä roolissa), jonka haaveena on 70-luvun Kaliforniassa tehdä pornografiasta vakavasti otettava taiteenmuoto, korviin kantautuu huhuja tästä uudesta nuoresta lupauksesta ja pian ollaankin jo kuvauspaikalla, jossa mahtisonnin kyvyt todetaan alalle sopiviksi. Nimikin muutetaan huomattavasti iskevämmäksi Dirk Diggleriksi ja menestys on taattu. Mutta pornostaran yksityiselämä on kaikkea muuta kun glamouria: huumeiden vapaa käyttö on enemmän sääntö kun poikkeus, ja urea alkaa kilahtaa nuorelle miehelle hattuun sangen nopeasti…
Hollywoodin muuten kovin ankeahkossa ja tasapaksussa draamatarjonnassa Magnoliasta tunnetun Paul Thomas Andersonin Boogie Nights on erittäin piristävä poikkeus. 70- ja 80- lukujen Kaliforniasta maalataan värikäs kuva, ja ihmisiä räikeästi hyväksikäyttävän pornobisneksen takana muhiva myrskyisä elämä on paikoin rankkaakin katsottavaa. Ohjaaja ei juuri kaunistele huumeiden käyttöä ja siitä seuraavaa väkivaltaa, tai sitä miten suoraan koulunpenkiltä pornoleffoihin ryövätyt teinit eivät sa varttua aikuisiksi, mikä kostautuu ajan myötä.
Raina tasapainoilee läpi kestonsa draaman, komedian ja satiirin rajamailla sujuvasti ja ylilyönteihin syyllistytään vasta lopussa, jossa väen väkisin yritetään vääntää happy endia Holly-kylän tyyliin. Loppuratkaisu ”ruuvimeisseleineen” on toki korniudessaan onnistunut ja absurdi tarina jaksaa kiinnostaa hivenen ylipitkästä kestosta huolimatta. Surkuhupaisaa kokonaisuutta maustaa yksi kaikkien aikojen parhaista soundtrackeista, joka svengaa tuttuun 70′- ja 80′- tyyliin. Kimallusta riittää ja Disco-John diggaa.
Hienot näyttelijäsuoritukset tukevat letkeää kokonaisuutta hyvin. Burt Reynolds epäili elokuvan menestystä etukäteen, aivan turhaan. Heppu tekee parhaan roolisuorituksensa sitten Syvän Joen elokuvan ilmaisuvoimaan uskovana porno-ohjaajana. Julianne Moore loistaa kuvausryhmän ristiriitaisena äitihahmona, Heather Graham on erinomainen epävarmana teininä joka ei ole saanut kasvaa rauhassa aikuiseksi, myös Mark Wahlberg on ihan jees John Holmesin alter egona Dirk Digglerinä, vaikka välillä tuntuukin että mies näyttelee lähinnä itseään. Ohjaaja käyttää paljon pitkiä kamera-ajoja kuvaamaan hahmojen elämän ristiriitaisuutta ja sekavuutta, mistä iso plussa. Paljasta pintaa löytyy aihepiirin mukaisesti, muttei häiritsevissä määrin, mutta välillä Anderson ryhtyy shokeeraamaan väkivallalla turhankin itseriittoisesti.
Boogie Nights oli Hollywood-elokuvaksi selkeä positiivinen yllätys. Pornobisneksen takana pyörivästä maailmasta ei maalata järin ihailtavaa kuvaa ja sille elämänsä uhraavat ihmiset saavat maksaa haaveistaan kovan hinnan. Mukana on kuivaa, mustanpuhuvaa huumoria, hienoja näyttelijäsuorituksia, upea soundtrack jota ei voi liikaa ylistää sekä paljon visuaalista kikkailua. Hivenen pitkä kesto sekä turhankin monisäikeinen juoni syövät hieman pisteitä, mutteivät paljon. Laatudraaman ja satiirin ystäville ja aiheesta kiinnostuneille must-see. Lopuksi kuitenkin vielä risuja, nimittäin R2-suomijulkaisu ei ole laadultaan paras mahdollinen. Levy jumittui pari kertaa kohtausvalikkoon ja pc:n dvd-asema ei suostunut toistamaan levyä lainkaan. Ongelma saattoi toki olla laitekohtainen.
