Loistava leffa. Harva osaa tasapainotella mustan huumorin ja tilannekomiikan kanssa kuin P.T. Anderson. Myöhemminhän hemmon hommat tuli tutuksi Magnoliassa, mikä sekin on täysosuma.
Boogie Nightsin tarina kietoutuu 70-80-lukujen pornoleffateollisuuteen. Tarinaa väritellään aikaan sopivasti ruoholla ja pulverilla. Tarina toimii ja turkista muokataan.
Voittajat vajoavat luusereiksi ja paluu lähtöpisteeseen on edessä. Kohtaus, missä omasta mielestään kovat jätkät kauppaa leivontasoodaa huumehörhöille, on ehdottomasti yksi huippukohtia… Katsokaa vaikka.
Leffan kantava juttu on sivuosaheebojen loistavat roolit. Tai oikeestaan sivuosat luo luonteen koko leffalle. Hörhöjä riittää ja naururypyt syvenee.
Entäs sitten Burt Reynolds? Varmaan 99 % ihmisistä oli unohtanut koko ukon, mutta niin vaan vanha hyeena repäsee elämänsä roolin.
Marky Mark alias Mark Wahlberg. Miten hitossa kloppi löysi tiensä tähän rainaan? Siitä ei ole tietoa mutta jotenkin samoja kuvioita on ilmassa kuin Brad Pittin kohdalla. Suuren yleisön silmissä ei ollut mitään katu-uskottavuutta, mutta luonnetta ja kykyä löytyy. Pittillähän tie kävi mallimaailmasta ja Wahlbergillä teinipoikabändistä valkokankaalle. Molemmat ovat keränneet tahollaan bojot kotiin.
Boogie Nights keräsi aikanaan myös Oscar-ehdokkuuksia, mutta ne ovat sivuseikka. Jos yhtään omaa perspektiiviä 70-lukuun tai pääsee kärryille Andersonin huumorintajusta, niin tämä leffa on niitä must-elokuvia.
