Andalusialainen koira (1929)
- Alkuperäinen nimi:
- Un Chien Andalou
- Tuotantovuosi:
- 1929
- Ohjaajat:
- Luis Buñuel
- Käsikirjoittajat:
- Luis Buñuel, Salvador Dalí
- Pääosissa:
- Pierre Batcheff, Simone Mareuil
- Maat:
- Ranska
- Pituus:
- 16 min
- Genret:
- Fantasia
Keskiarvo
Arvostelut (5): 
Pikatuomiot (60): 
Oma pikatuomio
Aina silloin tällöin yllätän itseni mietiskelemässä yhden jos toisenkin äsken juuri katsomani taide-elokuvan syvimpiä tarkoituksia. Koko ajan ajatukset harhailevat suurien kysymysten eptoivoisessa suossa udellen "Miksi se kohtaus oli siinä?", "Mitä se tarkoitti, että päähenkilö teki mitä teki?", "Mitä se elokuva kuvasti?" jne.
Andalusialainen koira on siinä mielessä huvittava tapaus, että jo kauan ennen kuin näin koko elokuvaa edes ensimmäistä kertaa, minulle oli kerrottu yksityiskohtaisesti kaikki mahdolliset tapahtumat elokuvasta. Ja kaiken tämän ajan pieni pää teki taas aivotyötä miettien mm. edellä mainittuja asioita, juonta ja tarinaa.
Mutta kunnes sitten vihdoin ja viimein näin tuon tekeleen, oli kaikki yht'äkkiä niin selvää. Heti elokuvan loputtua tajusin todella monen eri kohtauksen merkityksen ja idean kuin salamana kirkkaalta taivaalta. Harvinaisen avartavaa, sanoisinko? Se, että kuinka oikeassa loppujen lopuksi olen näiden aivoituksieni kanssa, onkin sitten asia erikseen mutta ei siitä sen enempää.
Elokuva kertoo 16 minuuttia kestävän surrealistisen unenomaisen tapahtumasarjan pitkältä aikaväliltä, joka ei anna minkäänlaista armoa sitä piruparkaa kohtaan joka tämän unen näkee. Alun legendaksi kohonnut partaveitsikohtaus herättää tylsistyneemmänkin katsojan mielenkiinnon ja esittelee maailmalle elokuva -historian ehkä ensimmäisen (ja yhden onnistuneimmista) gore-efekteistä.
Tämän jälkeen saakin katsoja ihmetellä mitä nokkelimpia ja omituisimpia anarkiaa kuohuvia toisistaan melkeinpä täysin irrallisia kohtauksia. Joka ikinen kohtaus sisältää jonkin asteista symboliikkaa ja on seuraavaan kohtaukseen liitetty oikeastaan vain sillä, että pääosissa olevat mies ja nainen siirtyvät kohtauksesta kohtaukseen enemmän tai vähemmän järkevällä tavalla.
Henkilökohtaisesti olen kovasti sitä mieltä, että elokuvan voi loppujen lopuksi tulkita kahdella eri tavalla. Voi ajatella, että Buñuel ja Dali halusivat vain järkyttää katsojia ja taiteen alan ihmisiä tekemällä teoksen jossa kirjaimellisesti ei ole mitään muuta tolkkua kuin vain lauma shokeeraavia kohtauksia. Tai sitten voidaan tosiaan ajatella, että kyseessä on jonkun ihmisen painajainen. Itse haluaisin kovasti uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta elokuvaa enemmän ajateltuani näyttää siltä, että toisin on.
Tiivistettynä voidaan sanoa, että Andalusialainen koira on vähintäänkin yleissivistystä elokuvaharrastajien keskuudessa.
Pisteet:
Arvosteltu: 27.07.2008
Katsottu: Kotona
Aloitetaan nyt perinteisellä ja kärjistetyllä, mutta ainakin osittain paikkansapitävällä narinalla: Nykypäivän elokuvankatsojat (ainakaan suurin osa) eivät enää jaksa katsoa elokuvia, joihin heidän pitäisi keskittyä, joita heidän pitäisi itse tulkita ja joissa kaikkea ei väännetä heille rautalangasta. Noh, jos ihan totta puhutaan, niin tuskinpa vastaava valtaväestö jaksoi ennenkään, mutta nyt mennään asian vierestä. Kaikkia asioita (ja ennen kaikkea) elokuvia ei suinkaan ole edes tarkoitettu ymmärrettäviksi, ja Andalusialainen koira on juuri tällainen elokuva.
Kyseessä on siis kahden alansa suurimman (tai väh. suurimpiin kuuluvien) vaikuttajan, Luis Buñuelin ja Salvador Dalín uniin pohjaava surrealistinen lyhytelokuva, jossa miehet oikeastaan lähinnä testailivat rajojaan tulevaa pitkää elokuvaansa, Kulta-aikaa varten. Lopulta kävi sitten niinkin hassusti, että kokeiluhäröilystä tuli vielä varsinaista elokuvaakin kuuluisampi tuotos.
Monellakin tapaa Andalusialainen koira on selkeästi aikaansa edellä. Filmi on äärimmäisen hienosti kuvattu, ja se, miten Buñuel onnistuu vaikuttamaan katsojaan kertomalla elokuvansa pelkkänä outojen ja surrealististen, surullisten, ällöttävien ja karmivan hauskojen kuvien sekä tapahtumien sarjana ilman varsinaista juonta tai yhtään dialogia, on suorastaan ällistyttävää. Absurdit ja ihmismielen ymmärtämättömissä olevat ”juonenkäänteet” saattavat aiheuttaa päänsärkyä katsojalle, joka väkisin etsii selvää tulkintaa jokaiseen asiaan, mutta vastaavasti elokuva palkitsee katsojan, joka asennoituu… no, kuin näkemään unia keskellä päivää ja täysin hereillä.
Tässä on elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä. Se ei kantaisi kokopitkänä, mutta lyhärinä toimii paremmin kuin loistavasti, ja tempaa katsojan täysillä mukaansa, pitkälti häiriintyneen, mutta mustan huumorin kyllästämän tunnelmansa avulla jokaisella katsomiskerralla. Kaikki eivät voi pitää kaikesta, mutta kannattaa ainakin yrittää.
Pisteet:
Arvosteltu: 26.08.2006
Katsottu: Teatterissa
1929 syntyi kaikkien aikojen kuuluisin surrealistinen lyhytelokuva, Andalusialainen koira. Se syntyi, kun kaksi surrealismin suurinta neroa, mestariohjaaja Luis Buñuel ja enemmän taidemaalarina tunnettu Salvador Dáli yhdistivät voimansa ja ideoivat yhdessä tämän elokuvan uniensa pohjalta. Kaksi neroa yhdisti voimansa - lopputulos on sen veroinen!
Andalusialainen koira alkaa yhdellä elokuvahistorian kuuluisimmista ja säväyttävimmistä kohtauksista, jossa mies viiltää naisen silmän auki. Seuraavaksi kuvateksti "Huit ans aprés." (kahdekan vuotta myöhemmin) jossa näemme naiseksi pukeutuneen miehen ajavan pyörällä katua alaspäin, kunnes kaatuu erään naisen talon eteen. Nainen vie hänet ylös ja pian näkee toisen miehen katselemassa kädessään olevaa reikää, jossa vilisee muurahaisia. Eikä elokuva tästä yhtään selvemmäksi muutu, päinvastoin.
Elokuva oli ensimmäinen kosketukseni surrealistiseen elokuvaan, ja se imi minut mukaansa välittömästi. 16 minuuttiin on puristettu uskomaton määrä trakediaa, ironiaa, iljetystä, kuvotusta, perversioita, kauneutta, piikittelyä ja yhteiskunta kriittisyyttä, ja mikä parasta, se toimii! Andalusialainen koira on niitä harvoja elokuvia, joita jaksaa katsoa loputtomasti, jopa useamman kerran peräkkäin!
Elokuvan taiteelliset ansiot ovat huomattavat, vaikka tekijöille siitä olikin eniten hyötyä sen kuuluisuuden ansiosta. Buñuelista tuli yksi kaikkien aikojen kuuluisimpia ja arvostetuimpia ohjaajia ja Dálikin sai osakseen suurta huomiota, mikä vain auttoi häntä menestymään maalarinurallaan. Molempien kädenjälki näkyy tässä elokuvassa ja ne sointuvat yhteen upeasti ja muodostavat kokonaisuuden, jolla on näytettävää useammallekkin jälkipolvelle.
Kokonaisuutena Andalusialainen koira on hämmentävä mestariteos, joka jokaisen tulisi elämässään nähdä. Sen voi katsoa taiteen tulkitsian lisäksi myös tavallinen pulliainen jo pelkän visuaalisen loiston ansiosta. Tämä jos mikä kuuluu yleissivistykseen ja elokuvataiteen suurimpiin helmiin.
nimimerkki: Sano mitä sanot
Pisteet:
Arvosteltu: 07.12.2005
Katsottu: DVD
Vuonna 1929 nuori espanjalainen elokuvasta innostunut mies loi päänsä yhteen toisen nuoren miehen kanssa ja he loivat elokuvan. Nämä kaksi miestä olivat Luis Buñuel ja Salvador Dalí. Näistä molemmista tuli kuuluisia ja nuoret hurjapäät tekivät lyhyen roiskaisun hurjia kuvia, joiden teho ei ole heikentynyt paljoa vuosikymmenten aikana.
Un Chien Andalou on surrealistinen kuvakollaasi. Se koostuu irrallisista kohtauksista, jotka eivät muodosta jatkumoa mihinkään suuntaan luodakseen yhtenäisen elokuvan. Tarkasti katsoen ne kuitenkin muodostavat episodimaisen jatkumon, joissa tapahtuu vaihtelevia asioita. Hallitseva elementti on kuitenkin miehen ja naisen välinen viha/rakkaus-suhde kaikkine mutkineen ja muunnoksineen.
Ensimmäisessä otoksessa, joka määritti elokuvataiteen tulevaisuuden ja on yhä merkittävä toteutettiin lehmän silmällä ja iljettävän tehokkaalla leikkauksella. Yksinkertainen silmän halkaisu partaveitsellä on hämmästyttävän iljettävä tehoste.
Katsoja siirtyy kadulle, missä mies tökkii kepillä kadulle jäänyttä kättä. Irrallisen omituinen kohtaus päättyy miestä auttamaan tulleen naisen kuolemaan tämän törmätessä autoon.
Tämän morbidin tapauksen jälkeen siirytään riitaan, missä miehen stigmoituneesta kämmenestä esiin tulee muurahaisia. Tilanne johtaa riitaan, minkä aikana mies kiskoo raivoissaan pianoja, kuolleita aaseja ja kahden papin ruumista. Hyvin omituista ja unenomaista. Riidan keskeyttää poliisi, jonka mies kuitenkin vimmoissaan surmaa ampumalla hänet kahdella pistoolilla.
Viimeisessä "episodissa" onnellisesti rakastuneet mies ja nainen kävelevät rannalla. Leikkauksella siirrytään kevääseen ja heidän osoitetaan uponneen hiekkaan.
Tuo kaikki omituisuus ja kieron mielikuvituksen ruokkima kauneus kuvataan reilussa varttitunnissa. mikä on tänä hypernopeana aikana yhä lyhyt aika. Andalusialainen koira on tiiviin elokuvakerronnan, episodien, leikkauksen ja efektien riemuisaa taidonnäytettä yli 70:n vuoden takaa. Asiaa tehostaa myös se fakta, että elokuvan kaikissa rooleissa käytettiin samoja näyttelijöitä, vaikka hahmoja oli useita.
Vaikka elokuva toteutettiin mykkänä, Luis Buñuel tiesi kuitenkin elävän kuvan yhdistämisestä ääneen, minkä takia Richard Wagnerin kaunis musiikki yhdistettynä tulisiin latinorytmeihin tahdittaa tätä visuaalista mestariteosta.
Andalusialainen koira ei ole järkevä elokuva. Se ei omaa juonta tai selkeitä henkilöhahmoja, mutta siinä oleva visuaalinen kauneus groteskeissa kuvissa ja tilanteissa on huomattavaa. Ehdoton klassikko. Se ei ole niin pitkä, etteikö sitä jaksaisi katsoa.
nimimerkki: Jurpo
Pisteet:
Arvosteltu: 30.01.2005
Katsottu: VHS
Ennen David Lynchiä oli Luis Buñuel. Hän ja Salvador Dali, tuo maalaustaiteen hämärä viiksivallu, käsikirjoittivat 20-luvulla lyhytelokuvan nimeltä Andalusialainen koira. Buñuelin ohjaamana pätkä sitten valmistui, ja muutti samalla historian kulkua tuoden surrealismin leffoihin.
Alkumetreillä näemme, kuinka naisen silmä leikataan partaterällä halki. Voimakas, antipatiaa herättävä ja ajan hampaan täysin kestänyt kohtaus traumatisoi yhä - vieläpä useimpia kauhuleffoja vahvemmalla otteella! Lehmän silmällä toteutettu, muutaman sekunnin mittainen otos on kulminoitunut yhdeksi elokuvahistorian tärkeimmistä hetkistä. Tästä eteenpäin Andalusialainen koira on unenomaisen juoneton elokuva, joka koostuu melko erilaisista, toisilleen aluksi irrallisilta tuntuvista kohtauksista.
Kestoa on juuri sopivasti, että elokuva pysyy mielenkiintoisena ja siihen on helppo syventyä useasti uudelleenkin. Jokainen voi rakentaa kohtausten ympärille oman "ratkaisunsa", mikäli niin haluaa. Tässä elokuvassa ei kuitenkaan ole välttämätöntä etsimällä etsiä johdonmukaista avainta palapeliin, vaan voi - ja kannattaakin - antaa sen tajunnanvirtamaisen kerronnan vain synnyttää päässä vapaasti mielikuvia.
Kokonaisuus on hämmentävä, kiehtova ja ennen kaikkea mullistava lyhytelokuva, joka on innoittanut taiteilijoita ympäri maailmaa aina tähän päivään saakka. Avantgardismin ja ison t:n taideleffojen ystäville pakollista katsottavaa. Muidenkin kannattaa toki kokeilla, sillä 16 minuuttiahan nyt menee vaikka yhdellä jalalla seisoen.
Pisteet:
Arvosteltu: 14.08.2004
Katsottu: Kotona
