Zack Snyderin Rebel Moon – Netflix hehkuttaa leffan menestystä, vaikka jopa Adam Sandler -komedia on sen edellä

28.12.2023 23:22
Netflix/ Rebel Moon, 2023

Tieteisseikkailu Rebel Moon on DC-sarjakuvaleffojen parista tunnetun Zack Snyderin tuorein elokuva. Netflixin hehkutuksen mukaan se oli suoratoistopalvelun katsotuin nimeke heti julkaisupäivänään 21. joulukuuta. Tämän avaruusfantasian piti aiemmin punoutua osaksi Star Wars -franchisea. Moni katsoja on myös havainnut samankaltaisuuksia Rebel Moonin ja Star Wars -elokuvien välillä. Silti Rebel Moonin tekijät puhuvat leffastaan yksityisomaisuutena ja alkuperäisenä ideana. Rebel Moonin menestyskin on häilyvä käsite.

Sofia Boutellan, Ed Skreinin ja Charlie Hunnamin tähdittämän Rebel Moonin ensimmäinen osa, A Child of Fire, näyttää todellisuudessa olevan vielä melko kaukana Netflixin vuoden katsotuimpien elokuvien kärjestä. Talousmedia Forbesin mukaan leffa on nyt palvelun katsotuimpien yhdeksännellä sijalla 23,9 miljoonana katselunsa ansiosta. Listan kärkikolmikossa ovat Chris Hemsworthin toimintajännäri Extraction 2 (sijalla 3, julkaistu kesäkuussa), Jennifer Lopezin salamurhaajaraina Matka eli The Mother (sijalla 2, julkaistu toukokuussa) ja Adam Sandler -komedia Murhamysteeri 2 eli Murder Mystery 2 (sijalla 1, julkaistu maaliskuussa). Kullakin niistä on yli 40 milj. katselua.

Jopa marraskuun lopulla julkaistu Julia Robertsin ja Ethan Hawken tähdittämä maailmanlopputarina Leave the World Behind on tilastossa kaukana Rebel Moonin edellä niin ikään yli 40 milj. katselun ansiosta. Kaiken huipuksi Rebel Moonin arviot eivät ole olleet kovin ylistäviä – Rotten Tomatoes -sivustolla sen kriitikoilta saama tuoreuslukema on vajonnut 25% kohdalle. Näistä sekoista huolimatta Rebel Moonille on tulossa jatkoa, sillä suuri yleisö on ollut sille suopeampi. Sen toinen osa The Scargiver putkahtaa Netflixin valikoimiin huhtikuussa 2024.

Käsikirjoittaja Kurt Johnstadin mukaan hän ja Snyder alkoivat ideoida Rebel Moonia jo vuonna 1997. Snyder ihaili Star Warsia, Johnstad kertomansa mukaan Seitsemää samuraita.

– Emme voi kieltää niiden vaikutusta [meihin], Johnstad totesi hiljattain Varietyn haastattelussa.

Tekijät varovat kuitenkin puhumasta Rebel Moonista muuna kuin omana alkuperäisenä ideanaan. Toisaalta myös George Lucasin Star Wars ammensi aikoinaan juuri mm. Seitsemän samuraita- ja Kätketty linnake -klassikoista. Snyder painottaa, ettei hän lopulta halunnut tehdä Star Wars -elokuvaa, sillä hänellä ei ollut halua käyttää franchisen tuttuja hahmoja omassa työssään. Lisäksi hän halusi elokuvastaan aikuisempaan makuun sopivan, eli hän halusi Rebel Moonille korkeamman ikärajan kuin PG-13.

Nyt Netflixillä tarjolla oleva Rebel Moonin ensimmäinen osa on silti saanut myös Star Wars -tuotannoista tutun PG-13-ikärajaleiman. Vaikka Snyder vaikuttaa vihjaavan, ettei Star Wars -franchisessa ole mahdollista käyttää uusia hahmoja, esim. suosittu Andor-sarja (Disney+) keskittyy hahmoon, jonka ensiesiintyminen valkokankailla tapahtui vuonna 2016, eli yli kymmenen vuotta George Lucasin Star Wars -elokuvien (1977-2005) jälkeen. Ns. hajuraon tekemiselle Rebel Moonin ja Star Warsin välille on löydettävissä ymmärrettävä syy: pahimmillaan asiasta voisi kehkeytyä oikeustaistelu.

 

Lähteet: Forbes, Deadline, Variety, Screenrant

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa