Jo pitkään odotettu uusi tulkinta Marvel-sankari Bladen seikkailuista on yhä jonkinlaisessa limbossa. Leffan tietä valkokankaille tuskin edesauttaa uusi kohu, joka on kehkeytymässä sen ympärille.
Elokuvan yhtenä käsikirjoittajana toiminut Beau DeMayo on tuonut julkisuuteen asioita, jotka eivät maalaa hyvää kuvaa Marvel Studiosista. DeMayo, joka toimi myös suositun X-Men’97 -animaatiosarjan luojana, sai potkut yhtiön palveluksesta maaliskuussa. Häntä ei tiettävästi haluta edes Emmy-palkintojuhliin mukaan, vaikka X-Men’97 on niissä edustettuna. Marvel Studiosilta asiaa on kommentoitu näin:
– [Erottaminen] tapahtui sisäisen tutkinnan jälkeen. Löydösten törkeän luonteen takia katkaisimme heti suhteemme häneen, eikä hän jatka Marvelilla.
DeMayon mukaan yhtiön väitteet mistään törkeyksistä eivät pidä paikkaansa. DeMayo listaa kamppailleensa studion kanssa monesta, kuten mm. siitä, käytetäänkö X-Men’97-sarjassa sarjakuvista tuttuja juonikulkuja vai kehitelläänkö uusia. Bladen osalta hän kertoo studion johdon irvailleen hänen kuultensa, että he olivat palkanneet Bladen käsikirjoittajaksi nuoren Wesley Snipesin, vaikkei DeMayo muistuta omien sanojensa mukaan Snipesia yhtään.
DeMayo, joka on musta ja seksuaalivähemmistöön kuuluva, kertoo suivaantuneensa studion kohteluun lopullisesti, kun hän kuuli kehotuksen heiluttaa piiskaa kunnolla Blade-tiimille. DeMayon asianajaja on nostanut tällä viikolla kanteen Marvelia vastaan koskien käsikirjoittajan erottamista.
Lähde: Variety
Toim. R. Isoviita