Jäikö Johnny Deppin viimeisin elokuva limboon? Ohjaaja vaatii studiolta toimia

28.7.2021 23:34

Ohjaaja Andrew Levitas on tullut julkisuuteen harmillisen tilanteen vuoksi. Hänen väitteensä mukaan jo viime vuonna valmistunut ja mm. Berliinin elokuvajuhlissa esitetty tosipohjainen draama Minamata halutaan kätkeä. Ohjaaja vetoaa kuitenkin studioon, että se ei hautaisi Minamataa.

Life-lehden kuvaajasta W. Eugene Smithistä ja Japanin Minamataa ravistellusta myrkkyskandaalista kertovan rainan piti tulla laajempaan levitykseen alkuvuodesta, mutta toisin kävi. MGM, joka hallitsee elokuvan oikeuksia mm. Yhdysvalloissa, ei ole tuonut sitä alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti laajaan video on demand- ja teatterilevitykseen.

Levitas kertoo kuulleensa suoraan elokuvan oikeuksien ostosta vastanneelta Sam Wollmanilta, että MGM on päättänyt haudata Minamatan. Oletuksena on, että Minamatan pääroolia näyttelevän Johnny Deppin maine olisi vaikuttanut tähän päätökseen. Edelleen oikeustaistelua ex-vaimoaan Amber Heardia vastaan käyvä Depp joutui aiemmin astumaan sivuun Ihmeotukset-elokuvasarjasta yksityiselämänsä sotkujen takia, eikä hänen ole tiedotettu kuvaavan mitään uutta elokuvaa sitten Minamatan.

Minamata ei ole saanut täystyrmäystä niiltä kriitikoilta, jotka ovat sen nähneet. Esim. The Guardianin kriitikko on todennut, että se ei ole mestariteos, [m]utta Minamata on suoraviivainen, sydämellinen vanhan ajan asialeffa, jolla on hyödyllinen tarina siitä, miten yhteisöt voivat nousta ylikuormittavia yrityksiä vastaan. The Hollywood Reporterin kriitikko kehui puolestaan Deppin roolia yhdeksi elokuvan onnistuneista puolista.

MGM:ltä on jo vastattu Levitasin ulostuloon. Studiolta vakuutellaan, että elokuva on yhä sen tulevien julkaisujen listalla, mutta tässä vaiheessa julkaisun päivämäärää ei ole lyöty lukkoon.

 

Lähteet: Deadline, Indiewire

Kuva: MGM/Minamata, 2020

Lisää luettavaa