Bond-leffojen tuotantoyhtiö kaupan – striimijätti neuvottelee huikeasta kaupasta

Legendaarinen tuotantoyhtiö MGM kiinnostaa suoratoistopalveluja, sillä 1920-luvulta asti toiminut yhtiö omaa varsin huomattavan katalogin viihdettä. Sen kruununjalokiviin kuuluu mm. James Bond -elokuvien sarja.

Jo viime vuonna julkisuuteen livahti tieto, että suoratoistopalveluja tarjoavat yritykset olivat neuvotelleet MGM:n 007-raina No Time to Dien levitysoikeuksista. Koronapandemian takia julkaisuaan yhä odottelevan No Time to Dien hinta tosin oli määritelty niin korkeaksi (600 milj. dollaria), ettei edes Netflixillä lopulta ollut halua ottaa riskiä odotetun agenttirainan kanssa.

Nyt suoratoistojätti Amazon käy keskusteluja MGM:n elokuvista. Niistä tälle vuodelle aikataulutetut eivät välttämättä kuuluisi suoraan streaming-palveluun siirtyvien listalle, mutta sitä myöhemmäksi ensi-iltaan aiotut kyllä. Koska No Time to Dien odotetaan tulevan ensi-iltaan viimein tämän vuoden aikana, se olisi näin ollen nähtävissä ensin elokuvateattereissa ja vasta sitten suoratoistona (tai on demandina). Toisaalta pandemiatilanne saattaa vielä muuttaa näitä suunnitelmia.

MGM:n katalogissa on yli 4000 nimekettä, ja mikäli kauppa Amazonin kanssa syntyy, sopimuksen on arvioitu hipovan 10 miljardin dollarin luokkaa.


Lähde: Deadline

Kuva: SF Studios/Nicole Dove © 2019 DANJAQ, LLC AND MGM. ALL RIGHTS RESERVED./No Time to Die, 2021(?)

R. Isoviita 22.05.2021 klo 20:06

Uusimmat uutiset