Montako Deadpool-leffaa on tulossa?

2.5.2018 22:19

Deadpool 2:n saapumiseen elokuvateattereihin on vielä n. pari viikkoa aikaa. Ensimmäisen osan menestyksen perusteella kakkososan lipunmyynnin ennustetaan jo aloitusviikonloppunaan yltävän yli 100 milj. dollarin pottiin. Tältä pohjalta voisi olettaa, että elokuvantekijöillä olisi jo kolmas osa mielessään.

Punapukuista, sekä taistelutaidoiltaan että kieleltään terävää hahmoa esittävä Ryan Reynolds toppuuttelee kuitenkin innokkaimpia faneja. Reynolds, joka näyttelemisen ohella toimii Deadpool-elokuvien yhtenä tuottajana, ei itse ole ainakaan Deadpool-trilogian kannalla:

– En tiedä, josko Deadpool 3:a tulee olemaan. […] Minusta tuntuu, että hahmon, jotta hän toimisi kunnolla omassa maailmassaan, pitää tulla riistetyksi kaikesta. Enkä usko, että sellaista voidaan tehdä jatkuvasti. […] Minusta vain vaikuttaa, jos vielä uutta Deadpoolin soololeffaa tehdään, sen budjetti pitää ajaa todella alas, ja [siinä pitää] vain loikkia esteiden yli ja rikkoa kaikenlaisia outoja rajoja, ja tehdä juttuja, joita kukaan muu ei voi tehdä.

Reynoldsin kuvailema elokuva voisi olla mielenkiintoinen, mutta asettaisi tekijöilleen myös suuria haasteita. Hän näkeekin hahmon tulevaisuuden olevan muualla kuin sooloseikkailuissa. Hän mainitsee EW:lle antamassaan haastattelussa, että jatkossa Deadpool nähtäisiin vain osana X-Forcen supersankaritiimiä. Drew Goddardin luotsaamaan X-Force-elokuvaa ryhdytään kuvaamaan tämän vuoden syksyllä.

Lähteet: EW, We Got This Covered, Forbes, Digital Spy

Kuva: Nordisk Film/Deadpool 2, 2018

Lisää luettavaa