Hitchcock-remakea pukkaa

14.1.2015 09:14

Sir Alfred Hitchcockin Muukalaisia junassa -elokuvasta on tekeillä uusi versio. Warner Brosilla tehtävän elokuvan ohjaajaksi on tulossa David Fincher. Deadlinen mukaan leffa on nimetty tällä hetkellä lyhyesti muotoon Strangers.

Gone Girl -mysteeritrilleristään runsaasti hyvää palautetta saanut Fincher palannee Strangersin myötä tekemään yhteistyötä näyttelijä Ben Affleckin ja käsikirjoittaja Gillian Flynnin kanssa. Affleck on yksi elokuvan tuottajista, mutta hänet nähdään myös sen toisessa pääosassa huolimatta siitä, että Affleckin esittämälle uudelle Batmanille on buukattu töitä sekä ensi vuonna valmistuvaan Batman v Superman: Dawn of Justice– että kahteen vuosille 2017 ja 2019 suunniteltuun Justice League -rainaan. Käsikirjoittaja Gillian Flynn, joka vastasi Gone Girlin alkuperäisteoksesta ja sen pohjalta muokatusta käsikirjoituksesta yksinään, käy vielä neuvotteluja studion kanssa siitä, muokkaako hän myös tämän elokuvan käsikirjoituksen Patricia Highsmithin romaanin pohjalta.

Hitchcockin Muukalaisia junassa on tehty uudelleen myös aiemmin, nimellä Älä suutele muukalaista. Trillerin keskiössä ovat psykopaatti ja julkisuuden henkilö, jotka tapaavat sattumalta junassa ja päätyvät suunnittelemaan kahden henkilön murhaamista toistensa puolesta. Nyt tekeillä olevassa versiossa tapahtumat on junan sijasta sijoitettu lentokoneeseen. Elokuvan valmistumisaikataulu on vielä avoinna.

Kuva: 20th Century Fox/ Gone Girl

Lisää luettavaa