Stephen King osui kultasuoneen sinänsä vaatimattomassa Richard Bachman –kirjassaan Juokse tai kuole. Neljännesvuosisata sitten kirjoitettu kirja hyppäsi pelottavan todentuntuisen irvokkaalla tavalla Reality-TV:n todellisuuteen. King kuvaili teoksessaan vuoden 2025 Amerikkaa (leffassa 2019), joka oli muuntunut television orjuuttamaksi epätoivon yhteiskunnaksi. Tosi-tv:n juhliessa ja viedessä kisat Juokse tai kuole –selviytymistaisteluksi asti, dystopia kukoistaa. Mutta ei kukoista samaiseen teokseen väljästi sovitetussa Arska & trikoot -seikkailussa.
Jälleen kerran joku nokkelapokkela vastaväittäjä voi todeta, että eihän leffan tarvitse ollakaan uskollinen kirjalle. Eikä todella tarvitsekaan, mutta siinä vaiheessa kun saavutettu ympäristö kiikkuu korniuden puolella, niin palanen uskollisuutta ei olisi ollut pahaksi: ehkä tämänasteisen tarinan tulisi edes vilaukselta näyttää palanen lohduttomuutta ja kisan moraalittomuutta eikä vain velttoa toimintaa. Vuonna 1987 valmistuneen elokuvan pääviholliseksi muodostuu sankari itse eli Arska. Herra Ben Richards, tuo nimeltään niiiiin perusjenkkiläinen hero, vääntää tutun sönköllä Arska-aksentilla toinen toistaan säälittävimpiä onlinereita. Vain pari juttua ns. kantaa maaliin saakka. Onneksi Richardsin tappava käsi on juttuja vakaampi, muuten jahti ei päättyisi koskaan. Naispääosan María Conchita Alonson eteläamerikkalainen vaapunta istuu outojen aksenttien kauhunäytelmään kuin 80-luvun kepeä synapimputus ja Arskan keltaiset trikoot tämän luokan tarinaan. Ainoan kunnon roolin väsää lopulta itseään parodioiva harmaapäinen tv-legenda R. Dawson.
Running Manin vauhko mediasatiiri (mm. Cadre Cola –mainokset, totuuden muovaaminen) tuo sentään paikoittain mieleen toisen aikalaisen synkkiä visioita pursunneen elokuvan eli RoboCopin. Ainakin niinä hetkinä kun yleisö mylväisee tapon kohdalla. Joskin RoboCopin satiiri on paljon hallitummin rytmitettyä ja purevampaa, kuin mitä lähinnä Wrestling-show’sta uhonsa varastanut pakokisa. Hulk Hoganin näköinen viiksijamppakin kun sieltä kaiken tönkön taiston ja kulahtaneiden efektien lomasta löytyy. Kurt Fullerin (Haamujengi II, Wayne’s Wortld) limaisen liikemiesvirnistyksen bongaaminen tv-ryhmäläisten joukosta sen sijaan on ihan positiivinen lisä.
Juokse tai kuole on ehdottomasti niitä elokuvia, jotka ansaitsivat uusioversion Paul Michael Glazeria paremman visionäärin käsittelyssä. Uusioreseptissä Governator, vaisuakin vaisumpi naistähtönen ja showpainivastustajien liukuhihna-asenne olisivat ehdottomasti korvattu palasella vaikka Blade Runnerin tai 1984:n synkkyyttä. Sillä kun perimmäinen jekku on esittää viihdeteollisuus irvokkaimmillaan, ei lopputulos saa itse olla tarinan sivuuttanutta, yliviihteellistynyttä mättöä.
