Olen ollut aina sitä mieltä, että Suomen luonto on täydellinen ympäristö kuvata fantasiaelokuva. Suuret metsämme, kosket ja kansantarumme antavat paljon elementtejä ja aiheita fantasiaelokuville, silti kukaan ei hyödynnä näitä mahdollisuuksia. Tai no, muutamat ovat hyödyntäneet. Tästä loistavana esimerkkinä juurikin Rölli ja metsänhenki.
Röllit saapuvat sumussa uudelle saarelle. Röllien vanhin on nähnyt unta saarella olevasta kylästä ja siitä, kuinka tämä olisi täydellinen asuinpaikka rölleille. Ongelmana on vain, että kylä on jo ennestään asutettu. Ystävälliset menninkäiset haluaisivat elää sovussa, mutta röllit Lakeijan (Peter Franzén) johdolla vastustavat rauhallista rinnakkaiseloa. Eräs menninkäinen, Milli (Maria Järvenhelmi), pääsee kumminkin tutustumaan Rölliin (Allu Tuppurainen) ja heidän ystävyytensä asettaa Röllin vaikeiden valintojen eteen. Toisaalta Milli on Röllin hyvä ystävä, toisaalta kaikki muut röllit vastustavat menninkäisiä ja Rölli ei halua erottua joukosta.
Elokuvassa on tarjolla paljon kiinnostavia yksityiskohtia ja mielenkiintoisia henkilöitä, kuten esimerkiksi vaakamestari (Kalle Holmberg), jolla on vaaka, mikä mittaa hyvän ja pahan määrää. Maisemat ovat kauniita ja Suomen luontoa on osattu hyödyntää sen ansaitsemalla tavalla, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Värien räikeys saattaa ehkä häiritä jotakuta, mutta minusta niiden kirkkaus teki elokuvaan juuri oikean tunnelman.
Elokuvan teema, erilaisuuden hyväksyminen, ei vanhene koskaan. Tässäkin se oli toteutettu loistavasti. Elokuvaa voi suositella myös vanhemmillekin katsojille, eikä ainoastaan lapsille. Toki mukana lauluja, mutta ne eivät ärsytä ollenkaan, mikä on harvinaista. Samuli Edelmannin viimeinen veto roolissaan saattaa saada jopa herkimmät kyynelehtimään, mihin eivät ”lastenelokuvien” laulut kovin usein kykene.
