Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta
Ernst Jünger: Teräsmyrskyssä

Näiden kahden kirjan lukeminen ristiin tai lyhyen ajan sisään jos mikä on mieltä avartava kokemus. Erich Maria Remarquen romaani on yksi kuuluisimmista pasifistisista sotaromaaneista, kuvaus ensimmäisen sotaintoilijoiden hulluudesta sekä maailmansodan turhuudesta ja merkityksettömyydestä. Ernst Jünger taas kuvaa omaelämänkerrallisesti juuri sellaisen ihmisen mielenmaisemaa, jonka sota imaisee mukaansa sellaisenaan ja alkaa vilpittömästi kokea rintamakokemukset suorastaan hengellisenä ja ihmisyyden parhaat puolet esiin nostavana kauniina elämyksenä. Remarque kirjoittikin oman romaaninsa juurikin vastaukseksi Jüngerin romaanille – joka taas vuorostaan oli kirjallinen vastaveto eräälle toiselle pasifistiselle teokselle.

Kirjailijan elämästä kertova esittely kertoo Jüngerista, että tämä oli tyypillinen nuoruutensa sodassa menettänyt sotilas, jolle siviilielämä ei enää tarjonnut mitään mielenkiintoista ja jonka mielessä mennyt sota ja idealisoitu sotilasvalta selittyi parhain päin Hegelin ja Kantin kaltaisten hahmojen ajatusten pohjalta. Radikalisoituneena oikeistolaisena Jünger vihasi demokratiaa ja liberaaleja arvoja ja toimi oman vallankumouksellisen liikehdintänsä johtohahmona aina natsien nousuun sekä kilpailevien liikkeiden tukahduhttamiseen asti. Toisen maailmansodan alkuvuosina Jünger koki henkisen kriisin ja kääntyi itsekin pasifistiksi. Jüngerille sota ja militarismi oli nimenomaan vanhan ajan romantisoitua hindenburgilaista herrasmiessotaa, jossa sotilaallisuuden mukana kulki tietty kunniallisuus ja korkea etiikka ja jossa siviilien ryöstely ja terrorisointi oli ehdoton tabu. Natsien meiningeissä kauniit ihanteet heitettiinkin nopeasti romukoppaan.