Vladimir Nabokov: Lolita (1955)

Kohukirjallisuuden klassikko, joka kiistatta olikin varsin mieleenpainuva ja perverssillä tavalla mukaansatempaava opus. Luin kirjan suomeksi, ja luulen, että sen ilmaisun rikkaudesta olisi ehkä saanut enemmän irti alkukielellä. Toisaalta suomennoskaan ei missään kohtaa särähtänyt, ja Humbert Humbertin ylätyylinen kaunopuhe pistää paikoitellen ihan hymyilemään. Hämmentävällä salanimellä esiintyvä kertoja onkin kaikessa paradoksaalisuudessaan huomattavasti nimihenkilöä kiinnostavampi henkilöhahmo, yleissivistyksellään briljeeraava ylimielinen mulkku, joka ei missään vaiheessa tiedosta omaa paskamaisuuttaan vaan näkee itsensä olosuhteiden uhrina ja arjen sankarina.

Kiinnostava on myös kirjan kehystarina, jossa Humbert Humbertin vuodatus esitetään oikeudelle esitettynä tunnustuksena ja puolustuspuheena. Mielestäni tätä puolta olisi voinut kehittää vielä pitemmällekin esimerkiksi niin, että kirjassa olisi nostettu esiin ja siteerattu sellaisinaan erilaisia oikeudessa esitettyjä todistusaineistoja – päiväkirjoja, kirjeitä, silminnäköijöiden lausuntoja ja niin edelleen.