Cormac MacCarthy: Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta

Hiljattain kuolleen Cormac MacCarthyn ehkä legendaarisin romaani. En tiennyt tästä mitään muuta ennen kuin aloin lukemaan yhden kirjasivistyksestä vähän paremmin perillä olevan kaverin suosituksesta. Ja onhan se kova.

Veren ääriin on tarina amerikkalaisesta sielunmaisemasta ja villistä lännestä. Tyyli on vähän sellainen unimainen, missä toisinaan vallitsee rauhallinen villin lännen tunnelma, pappi, tuomari, sotilaita ja muita länkkärihahmoja hevosten selässä matkaavat tähtien loistaessa taivaalla, kitara soi ja kojootit ulvovat… sitten äärimmäinen väkivalta räjähtää, ja gorea ja verta riittää. Kaikki muotoiltu siten, että homma on kuin unesta, jossa vähän yliampuva meininki epämääräisine hahmoineen ja yksityiskohtineen ovat täysin itsestäänselvyyksiä ja normaaleja ilmiöitä.

Itse luin tämän vähän sillä silmällä, ettei väkivaltaa varsinaisesti oltukaan tarkoitettu pelkäksi shokkikeinoksi, vaan sillä oli ihan tarkoituksensa tietyn surrealistisen tunnelman korostamisessa. Tietty tässä vähän pohdiskellaan vielä pahuuden olemusta ja muuta vastaavaa: jos teodikea-ongelma esimerkiksi on tuttu, niin tässä käsitellään juuri sitä. Jos siis Jumala on hyvä, miksi tämä sallii äärimmäisen pahan maailmassa?