Nicolas Cage esittää pääosaa kolminkertaisen Oscar-voittajan Oliver Stonen ohjaamassa jännittävässä ja voimakkaasti koskettavassa suurelokuvassa, joka perustuu tositapahtumiin. Rohkeudesta ja peräänantamattomuudesta kertovan jännitysdraaman ytimessä ovat New York Cityn haasteita pelkäämättömät satamapoliisit ja heidän perheensä, jotka joutuivat elämänsä tulikokeeseen syyskuussa vuonna 2001.
Arviot
Stone jättää paljon katsojan ajatuksen varaan päivän tapahtumista.
Syyskuun 11. 2001 järkyttävista terroristi-iskuista on tehty tänä vuonna kaksi elokuvaa. Ensin Paul Greengrass kertoi tarinan viimeisestä kaapatusta lentokoneesta United 93, jossa matkustajat nousivat vastarintaan. Oliver Stone puolestaan kuvaa satamapoliiseja ja palomiehiä Word Trade Center -tornien luona World Trade Center elokuvassaan Ennenkin Yhdysvaltojen lähihistoriaa elokuvissa käsitellyt Oliver Stone (JFK, Platoon, Nixon) oli juuri oikea ohjaaja […]
Nykyhetki on Stonelle harmaa menneisyys
Oliver Stonen World Trace Center on teos, jonka ilmestymistä pelättiin suuresti Yhdysvalloissa. Minkä version tapahtuneesta elokuva esittäisi ilmestyttyään vain muutama vuosi syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskun jälkeen? Stone oli Amerikan lähimenneisyyttä luotaavine filmeineen (The Doors, Platoon) ja presidenttikuvineen (JFK, Nixon) kuuma 80 – 90-lukujen amerikkalaisen cineman auteur-ohjaaja. Tämän elokuvia tutkittiin kuin piru Raamattua ja niitä usein […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus