W.

(2008)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: W.
Genret:
Maat: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:W.
Valmistusvuosi:2008
Pituus:129 min
Pisteytyksiä: 74
Tarkka arvio: 3.11

Josh Brolin (Menetetty maa, Kova kuin kivi) on mestariohjaaja Oliver Stonen tosipohjaisen elokuvan pääosassa George W. Bush, joka seurasi isänsä jalanjälkiä ja valittiin vuonna 2000 maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan, Yhdysvaltain 43. presidentiksi.

Arviot

Tätä elokuvaa katsellessa saa Bushista täysin uuden näkökulman.

Oliver Stone on tehnyt elokuvia tosielämän presidenteistä, kuten Nixonista ja Kennedystä. Nyt on vuorossa Bush, josta minä olen saanut väärän kuvan. Bushin elämä on ollut alkoholin kanssa pelleilyä, kännissä ajamista, isänsä kanssa tappelemista ja muutenkin sekavaa. Sitten kun hänen isänsä häviää ennen uuden kauden alkamista Bill Clintonille, aikoo George W. pyrkiä Texasin kuvvernööriksi ja voittaa […]

Arvosteltu: 27.10.2008

Yhtä aikaa onnistunut draamapainotteinen satiiri amerikan nykytilanteesta ja yllättävän onnistunut henkilökuvaus yhdestä epäonnisimmasta maailmanjohtajasta.

Ohjaaja veteraani Oliver Stone on uransa aikana käsitellyt elokuvissaan monia yhdysvaltojen historiaan vaikuttaneita suurtapahtumia ja tärkeitä henkilöitä, kuten Vietnamin sotaa, Kennedyn-murhamysteeriä, Nixonin elämää ja 9/11-terroristi-iskuja. Nyt Stone on tehtaillut henkilökuvauksen yhdessä käsikirjoittaja Stanley Weiserin kanssa yhdestä viime vuosien puhutuimmasta miehestä presidentti George W. Bushista ja lopputulos on oikein onnistunut poliittinen-draama-komedia, joka antaa hieman erilaisen kuvauksen […]

Arvosteltu: 02.01.2009

Stonen elokuvan Bush ei ole paha eikä tyhmä, vain väärä mies hommaansa. Ja se on näissä oloissa melkeinpä radikaali väittämä, täysin ohjaajansa maineen arvoinen.

Oliver Stone on palannut: mies on tehnyt parhaan elokuvansa yli vuosikymmeneen. Aivan Nixonin ja JFK:n kunnian päivien tasolle ei nousta, mutta W. on yllättävä ja mielenkiintoinen elokuva, yksi vuoden parhaista. Stone ottaa mikroskooppinsa alle yhden länsimaisen yhteiskunnan Bete Noiren, Amerikan Yhdysvaltain 43. Presidentin, George W. Bushin, tuttavien kesken Tuplaveen. Kyseessä on siis elämänkertaelokuva teksasilaisesta poliitikosta, […]

Arvosteltu: 05.01.2009

Huumorin käyttö sopii aiheeseen, mutta se myös estää henkilökuvaa tulemasta tarpeeksi uskottavaksi.

George Walker Bush, väärä mies Amerikan presidentiksi ja siitä huolimatta hän tuli valituksi siihen tehtävään. Aihe on kieltämättä mielenkiintoinen, vaikka Oliver Stonen W. Monen kriitikon mielestä valmistuikin ihan liian myöhään ollakseen ajankohtainen. Nuoremman Bushin kausi oli silloin jo koko lailla mennyttä aikaa. Nyt leffasta on kuitenkin kulunut jo sen verran, että sitä voi katsoa muultakin […]

Arvosteltu: 31.08.2012

Kommentit & Pisteytykset

Hooléy
Mickehh
Kaamos
Tsingis
kyber
Qoumpastelija
James_Bond
Grass
Anzalone
Nimetön
TeeP
Jampe_69
Herman Tottooro
Kauhuhullu
Miliisi
rollejokinen
Teeeemu
Bungle
mh
Turbulenz
Nico
EliCross
Siouxsie
mcleffa92

Lisää luettavaa