Ensimmäisestä Transformers-menestyksestä tutut tekijät tekevät näyttävän paluun vauhdikkaassa toimintaseikkailussa, jossa juuri yliopiston aloittanut Sam (Shia LaBeouf) ajautuu jälleen robottien tulilinjalle. Sam tietää asioita, joiden vuoksi hän on tyttöystävänsä Mikaelan (Megan Fox) kanssa välittömässä hengenvaarassa. Samaan aikaan USA:n armeija ja kansainvälinen koalitio kokoavat voimiaan vihollisen torjumiseksi.
Arviot
Transformers 2 on kuin hemmetin hyvä biisi, jonka haluaa kuunnella kerta toisensa jälkeen.
Michael Bay ohjasi vuonna 2007 kesähitin, Transformers. Transformers muistetaan sen isoista räjähdyksistä, komeista efekteistä ja LaBeoufin noloista mokailuista, kuten myös tietenkin itse roboteista. Transformers: Revenge of the Fallen tekee kaiken potenssiin kaksi. Sam Witwicky (Shia LaBeouf) on nyt matkalla yliopistoon, kunnes häneltä pyydetään apua maailmanpelastushommiin, josta hän kuitenkin kieltäytyy. Tästä huolimatta nuori mies vedetään väkisin […]
Paria mauttomuutta lukuunottamatta onnistunut jatko-osa.
Transformers 2: Kaatuneiden kosto on ensimmäinen elokuva, jonka tämän vuoden aikana olen käynyt teatterissa katsomassa, joten olisihan se hyvä arvostellakin. Vähän tarinaa pohjustaakseni kerrottakoon, että eletään kaksi vuotta ensimmäistä osaa myöhemmin. Ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen perustettiin NEST-ryhmä, jossa Autobotit sekä ihmiset etsivät ja tuhoavat kaikki Decepticonit maan päältä. Shanghaissa kun juttu meneekin pieleen, niin ylempiarvoiset […]
Viihde-elokuvana erinomainen elämys, joka toimii parhaiten valkokankaalta katsottuna.
Joka kesä elokuvateatterit täyttyvät kaikista suurimmista kassamagneettielokuvista, joissa ei ole tehosteissa säästelty. Pari kesää sitten ilmestynyt kesäleffa Transformers oli hauska ja kuvastoltaan mahtava viihdepaukku, joka on nyt saanut jatkoa elokuvalla Kaatuneiden kosto. Painotankin tässä nyt, että Tranformers 2: Kaatuneiden kosto on niitä elokuvia, jotka on nähtävä valkokankaalta. Edellisen osan sankari Sam Witwicky (Shia LaBeouf) on […]
Tältä lasten leluleikit näyttävät valkokankaalla.
Michael Bay, tuo jokaisen elitistin lempiohjaaja, on tällä kertaa upottanut ahneet näppinsä jatko-osan tekoon. Ennen tätä Bayn edellinen jatko-osa oli iki-ihana Bad Boys II, elokuva josta vain muistan kohtauksen jossa näytettiin panevia rottia. Eipä silti, katsoisin mieluummin lisää rottapornoa kuin alistaisin itselleni jälleen sille kidutukselle, jota myös Transformers 2ksi voidaan kutsua. Kaatuneiden Kosto -alinimen saanut […]
Täyttä roskaa, mutta Turturron suoritus parantaa.
Isopahis Megatron (Hugo Weaving) lahoaa meren pohjassa ja maahan jääneet autobotit Optimus Primen (Peter Cullen) johdolla tekevät yhteistyötä maahan tunkeutuvien decepticonien tuhoamiseksi. Näillä on suunnitelma ja Sam Witeicky (Shie LeBeouf) joutuu taas osaksi sitä ja luvassa on runsaasti romutusta, hidastuksia ja hienoa sotilasvermeistöä ja agentti Simmons (John Turturro) on todellisena apuna ja ikivanha Jetfire (Mark […]
Kenenkään ei tarvitse nauttia, kunhan elokuvasarja rullaa robottimaisen sieluttomasti yhden jakson eteenpäin ja tökkii samalla kassavirtoja tekijöiden suuntaan.
Nykyelokuvan sanotaan olevan kriisissä. Väite on pahasti liioiteltu, sillä uusia visiönäärejä putkahtelee esiin tasaiseen tahtiin massakulttuurin laitamilla. Silti Transformersin kakkososaa katsellessa väitteen ymmärtää vähän liiankin hyvin. Transformers: Kaatuneiden koston voi jopa sanoa olevan nykyelokuvan kirojen summa. Ensinnäkin se pohjaa tunnettuun 80-lukulaiseen lelusarjaan, minkä myötä rainan otsaan on tatuoitu vahvasti oheistuotemarkkinoijan leima. Toiseksi se on jatko-osa, […]
Elokuvana heikko, mutta viihteenä tyydyttävä.
Vuoden 2007 Transformers tuotti suuret summat rahaa, joten jatko-osa pistettiin tulemaan kahden vuoden päästä. Transformers: Revenge of the Fallen eli suomalaisittain Kaatuneiden kosto ei tuo sarjaan oikeastaan mitään uutta. Ensimmäiseen osaan verrattuna se on vielä huonompi. Kaatuneiden kostossa on enemmän robotteja, lisää räjähdyksiä ja naisia. No mikäs sitten meni vikaan? Minäpäs kerron! Optimus Primen johdolla […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus