The Fall

Joku

On vähän sääli antaa näin massiiviselle ja monitasoiselle filmille arvosanaksi mitäänsanomaton kolme tähteä. Mutta mutta, siihen on syynsä. The Fall on niinsanotusti mixed bag. Toisaalta tässä on oikein vetävä juoni, mielenkiintoisia hahmoja ja upea visuaalinen ilme. Yli 20 eri maassa kuvattu eeppinen seikkailu heittää mielettömiä maisemia katsojan silmille aika kovalla tahdilla. Ohjaajan mukaan elokuvaa varten ei edes rakennettu lavasteita, vaan kaikki kuvattiin jo olemassa olevissa rakennelmissa. Hatunnosto siitä. Otokset aavikoilla on tyyliltään kuin jostain Jodorowskyn leffasta. Sitten elokuvassa on kuitenkin kolikon kääntöpuolena paljon tyhjäkäyntiä, kliseitä, ylisentimentaalisuutta ja paskaa cgi:tä. Eli siis vähän samoja vaivoja kuin Tarsem Singhin aiemmalla teoksella, The Cellillä. Sitäkin pidin äärimmäisen kiinnostavana teoksena, kuten tätäkin. The Fallia vaivaa karkeasti sanottuna sen hyvän vision ohella vähän sellainen tekotaiteellinen diipadaapa. Jotkut jutut oikein huutaa sitä, miten se on paperilla toiminut helvetin hyvin mutta sitten valkokankaalle käännettynä ei lainkaan. Aika paljon arvostelut tän elokuvankin suhteen on joko sitä viiden tähden ylistämistä elokuvan syvällisyydestä ja maailman upeimmasta visuaalisesta ilmeestä tai sitten aivan toisen ääripään lyttäämistä täysin itseriittoisena ja pinnallisena elokuvana. Oma kokemukseni asettuu johonkin siihen välimaastoon. The Fall ei todellakaan ole huono elokuva, muttei se myöskään räjäyttänyt tajuntaa millään tapaa. Tylsä sanoa, mutta ehkä tässä on vähän sellainen köyhän miehen Jodo -meininki. Siinä missä Jodorowskyn parhaat surrealistiset elokuvat onnistuu herättämään ajatuksia ja häikäisemään visuaalisesti, The Fall onnistuu molemmissa vain hetkellisesti.

The Fall tulee ihan varmasti katseltua kyllä uudelleen joskus. Onhan tässä paljon hyvää, eikä elokuva edusta mitään valmiiksi pureskeltua höttöä. Uudelleenkatseluarvoa luultavasti löytyy siis monitasoisuuden ansiosta.