Phantom of the Cinema – Cineman kummitus
(1991)Elokuvasta
Elokuvan nimi: Phantom of the Cinema – Cineman kummitus
Genret: Kauhu
Maat: USA
Näyttelijät: Dee Wallace, Derek Rydall, Elliott Hurst, Freddie Simpson, Ivette Soler, Jill Schoelen, Karen Witter, Kelly Jo Minter, Malcolm Danare, Tom Villard
Ohjaajat: Mark Herrier
Alkuperäinen nimi:Popcorn
Valmistusvuosi:1991
Pituus:91 min
Pisteytyksiä: 3
Tarkka arvio: 3.00
Popcorn on ihan hyvin onnistunut kauhukomedia ysäriltä, jonka katsoo toiseenkin kertaan. Juonessa opiskelijoiden elokuvakerho suunnittelee järjestävänsä koko yön kestävän kauhuelokuvafestivaalin kerätäkseen rahaa. Joukossa on myös erään sekopäisen ohjaajan elokuva ja nyt tämä ohjaaja tulee kuokkavieraaksi festivaaleihin ja alkaa järjestämään ihmisten kuolemia samalla tavalla kuin hänen omassa elokuvassaan tapahtuu. Juonen idea on ihan nerokas ja se toimii ihan hyvin. Elokuvateatteri toimii tapahtumapaikkana hyvin ja tapotkin on ihan mainioita. Näyttelijät eivät mitään erikoisia roolisuorituksia lopulta tee, mutta efektipuoli on kyllä mainiosti tehty ja varsinkin murhaajan esitellessä eri kasvonaamareitaan se jää hyvin mieleen. Elokuvalla olisi ollut kuitenkin potentiaalia olla vielä parempikin, mutta nyt se jää kuitenkin vähän vajaaksi.