Pekka ja Pätkä neekereinä

(1960)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Pekka ja Pätkä neekereinä
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Pekka ja Pätkä neekereinä
Valmistusvuosi:1960
Pituus:77 min
Pisteytyksiä: 66
Tarkka arvio: 3.06

Viimeisessä Pekka ja Pätkä -elokuvassa kaverukset seikkailevat mm. ravintolamuusikkoina ja reporttereina.

Arviot

Puupää koheltaa viimeisen kerran.

Vuonna 1953 ilmestyi valkokankaalle eriskummallinen ja hupaisa parivaljakko Pekka Puupää ja Pätkä. Ensimmäinen leffa oli nimeltään yksinkertaisesti ”Pekka Puupää”. Se oli suuri yleisömenestys ja sille alettiin heti suunnitella jatko-osia. Vuoteen 1960 mennessä oli jo ilmestynyt 12 Puupää-elokuvaa ja Armand Lohikoski oli ohjannut elokuvista 11. Ensimmäisen elokuvan ohjauksesta vastasi Ville Salminen. Vuonna 1960 Lohikoski esitteli tuottaja […]

Arvosteltu: 09.04.2008

Kaikesta porusta huolimatta Pekan ja Pätkän pilkan kohde onkin todellisuudessa suomalaisten naiivin lapsellinen suhtautuminen ulkomaalaisiin.

Hippusen verran vaille 60 vuotta sitten karmaisevan siirtomaahistoriansa tahraaman Suomen rajojen sisäpuolella sai ensi-iltansa koko ympäröivää maailmaa sekä aurinkokuntiakin kauhistuttava kuvaelma katajaisen kansan rasistisesta suhtautumisesta riistämiinsä onnettomiin alkuperäisväestöihin. onkin herättänyt vuosikausia ilmestymisensä jälkeen kerta toisensa jälkeen keskustelua suomalaisesta rasismista sekä vähemmistöjen oikeaoppisesta representaatiosta kotimaisissa viestimissä. Lukumääräisesti rajoittunut äänekäs joukko puhuvia päivä onkin useasti vaatinut koko […]

Arvosteltu: 16.08.2022

Kommentit & Pisteytykset

jalakanen
TeeP
ms
Kauhuhullu
ojarumpujuoppo
Uytp7
Glenn
Arz
TomHenry
Acedia
-Testament-
J.Lipponen
piapponen
maaz
fritic87
Juki
lapio
Poppy
Kookosbanaani
WreckMe666
sykkeys
Herman Tottooro
Michelle78
JVDS
Duke
Linkous
UFO
lenny
Dr. Zaius
Nuuska
Ben Turpin
kewanhammer
Ville
Peetu69
Brutus
Anzalone
lällälää79
Jedi-Brony
Vilperi
Sunisiks
James_Bond
Dirty Harry
tombz
arskamahis
Varjo
kolamuki
mikelawry
tony22
alanna
Jesuli Munoz Da Silva

Lisää luettavaa