New York, joulukuu, vuosi 1980… Sulkeutunut ja henkisesti häiriintynyt nuorimies Mark Chapman saapuu suurkaupunkiin aikeinaan tavata yksi tuon ajan suurimmista julkkiksista, John Lennon – tavata ja tappaa. Chapmania riivaa hänen tunteidensa ristiriitaisuus Lennonia kohtaan, toisaalta suunnaton ihastus, toisaalta valtava kateus ja viha. Hän ryhtyy odottamaan Lennonia tämän asuintalon, The Dakotan, edustalla seuranaan vain rakastamansa ja alituisesti siteeraamansa romaani, Sieppari ruispellossa ja murhanhimoiset ajatuksensa… Tullessaan pidätetyksi John Lennonin murhasta, Chapman väitti J.D. Salingerin kirjoittaman klassikon Sieppari ruispellossa ja sen päähenkilön, kapinallisen Holden Caulfieldin, inspiroineen häntä tekoonsa. Itse kirja pitää sisällään 26 lukua, 27. luku kuuluu ikuisesti Mark Chapmanille.
Arviot
Vaikka loppuratkaisun kaikki tietävät, nousee jännitys silti pintaan viimeisillä metreillä, kun Chapman odottelee John Lennonia Dakota-rakennuksen porttikongissa.
Pienen studion voimalla toteutettu Chapter 27 kertoo Mark Chapmanista – miehestä, joka murhasi John Lennonin vuonna 1980 New Yorkissa. Elokuvan nimi viittaa J.D. Salingerin klassikkoromaaniin ”Sieppari ruispellossa”, jossa on kaksikymmentäkuusi lukua. Ja Chapman on 27. luku. Tunnetusti Chapman oli häiriintynyt nuorukainen, Salingerin romaaniin kieroutuneesti ihastunut Beatles-fani, joka matkusti New Yorkiin surmatakseen suurimman idolinsa. Chapmania esittävä […]
michelangelo
Arvosteltu: 24.06.2008
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus