Suu messingillä

(1996)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Suu messingillä
Genret: , ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Brassed Off
Valmistusvuosi:1996
Pituus:107 min
Pisteytyksiä: 11
Tarkka arvio: 3.32

Puhallinorkesteri on aina ollut brittikaupungin ylpeys, mutta kun hiilikaivosta uhkaa sulkeminen, muuttuu soitto pian mollivoittoiseksi. Kun kaikki näyttää toivottomalta, ilmestyy kaupunkiin raikas tuulahdus, uustulokas Gloria. Hänen onnistuukin puhaltamaan uutta henkeä orkesteriin ja koko kaupunki herää uudelleen henkiin. Vielä on aikaa menestyä tulevissa puhallinorkesterimestaruuksissa, mutta kaikki eivät lainkaan pidä uusista sävelistä.

Arviot

Vaskisoittajille ja puhallinorkesteri-musiikin ystäville Brassed Off on pakollinen leffapala.

Mainareilla ja kaivosmiehillä on yhteinen tekijä: molemmissa sanoissa on ripaus entisajan romantiikkaa. Ei sillä etteikö kaivosmiehiä ja torvisoittokuntia olisi edelleenkin, mutta jotenkin seksikkyydessä ne ovat jääneet uusien asioiden jalkoihin. Grimleyn mainareita naurattaa. Kaveruus on voimissaan ja läppä lentää kuten tosiäijien duunissa pitääkin. Valitettavasti kaivos on uhattu sulkea, ja toimeentulo luonnollisesti huolettaa työläisten perheitä. Soittavia mainareita […]

Arvosteltu: 11.02.2012

Kommentit & Pisteytykset

Dainis Kula
klauskinki
Herman Tottooro
cronenberger
nukka_
Beer Master
Animal_Nitrate
Lennie
chocopop
lahtari
lenny

Lisää luettavaa