Mielenkiintoinen suomalaisuuden sivujuonne on pohjalaisuus. Tasainen maasto ja ennen vanhaan vallalla ollut hurmahenkinen uskonnollisuus saavat yhä luulemaan, että Pohjanmaalla asuu jäyhiä ihmisiä, jotka eivät liiemmin tunteitaan näytä ja puhuvatkin vain silloin, kun on oikein tärkiää asiaa. Mielikuva ei taida silti vastata todellisuutta, sillä Pohjanmaalta on noussut keskimääräistä enemmän mielenkiintoisia persoonia mm. Suomen kulttuurikartalle. Myös suomalaisissa elokuvissa juuri pohjalaisuus on ollut aihe, johon on palattu yhä uudelleen ja uudelleen. Jopa suomalaisen elokuva-alan arvostetuin palkinto, eli Jussi, on saanut nimensä ja ulkomuotonsa pohjalaisen esikuvansa mukaan, joka esitellään tässä Maisteri Särkän ohjaamassa elokuvassa.
Elokuvassa kuultavasta laulusta “Alahärmästä keskeltä pitäjätä” voidaan päätellä, että tapahtumat sijoittuvat Härmänseudulle. Särkkä käytti kuvauksissa paljon paikallista väestöä, joten oikein tarkkaavainen katsoja voi löytää kuvista jopa omia sukujuuriaan. Alavutelainen kotiseutumies Artturi Järviluoma kirjoitti alkuperäisnäytelmän jo vuonna 1914. Se oli ehditty jo filmatakin vuonna 1925, mutta kyseinen versio on ilmeisesti hukkunut, tai muuten vaan unohtunut aikojen saatossa. Särkkä ohjasi elokuvan Nortan kanssa uudestaan, ja siitä tuli välittömästi suomalaisen elokuvan klassikko.
Pohjalaisia on vahvasti näytelmällinen elokuva. Ehdottoman ylidramaattinen ja jopa naurettavan pitkälle uhossaan menevä. Silti se koskettaa ainakin tällaista meikäläisen tapaista ihmistä, joka on aina tykännyt kuunnella vanhempien ihmisten tarinoita menneestä ajasta ja lukenut nenä kiinni kirjoissa Suomen historian eri vaiheista. Tämä on puhdas raivoelokuva. Raivoa tunnetaan nimenomaan esivaltaa vastaan. Pieni ihminen yrittää taistella oikeuksiensa puolesta, mutta tuntuu aina jäävän hieman jalkoihin. “Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni, niin minä nain sen komia lesken.” Noin laulettiin vanhassa kansansävelmässä ja Alahärmäläisen Antti Isotalon elämä lienee ollutkin suurimpana innoituksena tälle tarinalle. Isontalon Antin tavoin elokuvassa maata viljelevä Jussi ei pidä herrojen turhasta pomputtelusta. Asiallista käytöstä virkavallan puolesta hän ymmärtää, mutta turhaa määräilyä vihaa koko syrämmestään.
Näyttelijöillä on suuri merkitys juuri tälle elokuvalle. Eino Kaipainen oli taustaltaan poliisimies ja teki tässä, miltei nelikymppisenä, ensimmäisen esiintymisensä valkokankaalla. (Erikoista muuten, että juuri poliisi palkattiin kyseiseen rooliin.) Kaipaisen esittämä Jussi lienee väkevin debyytti, mikä suomalaisen elokuvan historiassa on nähty. Juuriltaan savolainen näyttelijä pystyy tunkeutumaan todella uskottavasti pohjalaisen miehen nahkoihin. Hieno suoritus joka tullaan muistamaan pitkään. Toinen elokuvadebytantti eli legendaarinen oopperalaulaja Irja Aholainen sen sijaan epäonnistuu lähes täydellisesti kaikessa muussa paitsi lauluosuuksissaan. Aholaisen kiinnitys Maijan rooliin on eittämättä suuri virhe. Hänen olemuksensa on todella epäkuvauksellinen. Katsojana jää miettimään, miksi Jussi olisi ylipäätänsä nainut noin epänaisellisen vaimon, joka istuu kuin puujumala ja välillä puhkeaa laulamaan kuin vähäjärkinen. Tietysti valmistumisvuonna Irja Aholaisen läsnäololla oli arvoa silloiselle elokuvayleisölle, mutta nykykatsoja ei voi muuta kuin puistella päätään ja ihmetellä. Pohjalaisista löytyy myös herttaisen Laila Rihteen paras rooli. Rihte esittää kuumaverisen Antti Hankan tyttöystävää Liisaa, jonka rakkaus vaikuttaa pohjattoman vilpittömältä. Itse Anttia näyttelee Jorma Nortimo. Antti Hankan hahmo lienee kiehtonut myös itseään F.E. Sillanpäätä, joka myöhemmässä teoksessaan Ihmisiä suviyössä loi samankaltaisen nuoren levottoman miehen hahmon eli Nokian. Vallesmannina nähdään vaikuttava Thorild Bröderman. Bröderman oli esittänyt saman roolin myös aiemmassa versiossa, joten hän tosiaan oli elämänsä roolissa. Vanhaa isäntää esittävä Iivari Tuomisto on elokuvan näyttelijöistä ainoa juuriltaan pohjalainen kaveri. Tuomisto oli syntynyt Ilmajoella ja pohjalaiseen tapaan hän oli painin erikoismies. Osoituksena tästä häneltä löytyi raskaansarjan maailmanmestaruus. Myöhemmällä iällään hän kiinnostui myös näyttelemisestä ja rooli tässä elokuvassa jäi hänen suurimmaksi saavutuksekseen näyttelemisen saralla. Pohjalaisissa nähdään myös harvinainen cameo, kun Kustaa Vilkuna vilahtaa kuvissa.
Pohjalaisiin tulee suhtautua suomalaisena elokuvaklassikkona, vaikka sen varsinaiset elokuvaukselliset ansiot eivät tällä kertaa olekaan erityisen vahvat. Vahvaa on sen sijaan suomalaisuuden kuvaus. Pohjalaisten tarinassa on samanlaista juurevuutta kuin Tuntemattomassa Sotilaassa tai Vänrikki Stoolissa. Se kertoo jotain oleellista meidän suomalaisten luonteesta. Kautta historian olemme tottuneet olemaan suurempien puristuksissa, alituiseen määräiltävinä. Melko pitkälle on saanut ärsytyskynnys nousta ennen kuin vastarintaan on ryhdytty. Sitten kun selkäranka on katkennut, se on katkennut kunnolla. Tässä elokuvassa oleva kohtaus, jossa vallesmanni ruoskii Jussia, toimiikin hyvänä suomalaisuusmittarina. Jos katsoja tuntee pakottavaa raivoa hypätä vallesmannin kurkkuun, niin hän on ilman muuta pesunkestävä suomalainen.
nimimerkki: mauge
