Varoitus: Madagaskar kakkosta katsoessa heikkohermoisimmat voivat saada sydänkohtauksen.
Ennen varsinaisen tarinan alkamista nähdään tyhjänpäiväinen ”tapahtunut tätä ennen” -jakso, mutta sen jälkeen aletaankin veivata oikein kunnolla. Ykkösosasta tutut eläimet (seepra, leijona, kirahvi, virtahepo, nelihenkinen pingviiniarmeija, apinaduo sekä myös pari Madagaskarin asukkia) ampaisevat kohti New Yorkin eläintarhan aitauksia, kun saaren viidakosta löytynyt lentokoneenhylky ammutaan taivaalle jättimäisellä ritsalla (!) – ohjaamossa mikäs muukaan kuin aina valmis pingviinipartio. Mikään ei tosin mene vieläkään niin kuin pitäisi, vaan lotja rysähtää keskelle Afrikan savannia, jossa jokainen hahmoista kohtaa omat ongelmansa. Luvassa on lisää identiteettikriisejä, mutta niiden lisäksi sivujuonten aiheet vaihtelevat rosoisesta rakkaudesta kommunismin kiroihin.
Ideoita tekijöillä on siis piisannut, ehkä jopa runsaudenpulaan asti. Ruudulla vilisee jatkuvasti jonkin sortin huomionkiinnittäjää. Leffa onkin suorastaan yli-impulsiivinen popmuseo, sillä erityisesti tarinan alkumetreillä ykkösosasta lisääntyneisiin gageihin ja popkulttuuriviittauksiin toivoisi taukoa: uuden ärsykkeen pukatessa päälle vanhastakaan ei aina ehdi toipua. Meno on siis tolkuttoman riehakasta, kun kohtauksesta ja vitsistä syöksytään toiseen armottomalla tahdilla. Tämä elokuva onkin tehokas lääke apaattisuuteen tai vaihtoehtoisesti syy aspiriinikaupan kasvuun.
Elokuvaan on siis panostettu vaatimattomampaa ykkösosaa enemmän. Tämä pätee myös rahallisessa mielessä, sillä leffan budjetti on tuplasti edeltäjäänsä suurempi. Tämä lisäys mahdollistaa myös animaatiojäljen kehittämisen. Hervottomat vitsitykitykset katkeavat joskus vain elvisteleviin kamera-ajoihin komeissa ympäristöissä, jonka jälkeen läpänheitto jatkuu. Niin ikään tanssi- ja musiikkikohtaukset runsaslukuisine yksityiskohtineen kuuluvat elokuvaan huomattavasti ykkösosaa tiukemmin. Ykkösosan rauhallista otetta tarinankerrontaan huomaakin kaipaavansa turhan usein.
Puolitoistatuntiseen – siis verrattain lyhyeen – kestoonsa nähden elokuva suoriutuu kuitenkin yllättävän hyvin. Jokaisen hahmon omia ongelmia ei ehditä käsitellä kovin syvällisesti, mutta eipä tämä juuri haittaa. Vaikka tarinallisellakin puolella kaikkea on siis tolkuttomasti, on hankala osoittaa juuri minkään olevan täysin turhaa. Jotkin tarinalle välttämättömät oivallukset sen sijaan lyövät pahastikin yli, kuten lopussa esiteltävä pelastusajoneuvo.
Vaikka tunnelma onkin muuttunut ykkösosasta huomattavasti, ei tämä välttämättä ole paniikin paikka. Madagaskar 2 on pirteä päivänpiristäjä, joka kannattaa jättää väliin vain, jos ei usko selviävänsä elokuvan tolkuttomasta tahdista, tai jos ei halua kuulla Hyvät, pahat ja rumat –elokuvan tunnusmusiikin kammottavaa pikakelausversiota – ja vieläpä kahdesti.
