Jos Michael Bayn elokuvien päänäyttelijöille maksettaisiin hänen tuotoksiinsa osallistumisesta huomattavasti vähemmän, niin minulla alkaisi käydä heitä jo sääliksi heidän joutuessa tulkitsemaan tuskastuttavan puisevia roolihahmojaan kuluneine repliikkeineen. En nimittäin muista pitkään aikaan nähneeni yhtä kliseistä, ennalta-arvattavaa, ulkokultaista, epäloogista ja tökerömmällä piilomainonnalla varustettua elokuvaa kuin ”The Island”. Ei tämä ole edes itseasiassa enää mitään piilomainontaa, vaan yksi iso kaksituntinen mainosvideo.
Mikäli katsoja on luonut hitusenkin syvällisemmän silmäyksen tieteisfilmien historiaan, niin ei ”The Island” tarjoa mitään uutta, sillä se on juoniaukkoja myöten pelkkää kopiointia alusta loppuun. Ironista kyllä, että elokuvan eräs teemoista on juurikin kloonaus. Tv-sarjafilmien jaksoa muistuttavassa humpuukissa yritetään varoitella ihmisen inhimillisten tarpeiden kahlitsemisen ja kloonauksen vaarallisuudesta. Kähvelletyistä ideoista tulee välittömästi mieleen parikin Verhoevenin elokuvaa ja ties kuinka monet Philip K. Dickin novellit ja niiden filmatisoinnit.
Eräs tietty ristiriita aiheuttaa huomattavan paljon harmaita hiuksia: elokuva, joka on tehty puolustamaan ihmisen luonnollista vapaudenkaipuuta, on ahdettu täyteen mainoksia, joita vilahtaa vieläpä melkein joka toisessa kohtauksessa. Mainokset tekevät niissä esiintyvistä ihmisistäkin tuotteita, mutta filmi puolestaan yrittää väittää ihmisen tuotteistamisen olevan väärin. Itseasiassa, tarinassa selkeästi viitataan päähahmoihin, kuten myös laitoksen muihin samanlaisiin asukkaisiin, tuotteina. Täytyy olla jollain tavalla sokea, jos ei näe tässä minkäänlaista ongelmallisuutta.
Onton juonen tapahtumat lähtevät liikkeelle laitoksesta, jossa ihmisen näköiset tuotteet joutuvat elämään tiukkojen sääntöjen ja raskaan vartioinnin alaista elämää. Laitoksessa järjestetään säännöllisin väliajoin arvonta, jossa voi voittaa matkan trooppiselle paratiisisaarelle. Arvonta kuitenkin paljastuu petkutukseksi. Yksi tuotteista, miespuolinen ”Lincoln Six Echo”, pääsee jyvälle paikan todellisesta tarkoituksesta ja päättää karata naispuolisen tuotteen, ”Jordan Two Deltan”, kanssa pois vapauteen. Sankaripari onnistuu aikeissaan, mutta heidän joutuessa pakoilemaan perässä tulevia laitoksen vartijoita, ei uuteen ja täynnä ihmeitä olevaan maailmaan tutustuminen ota onnistuakseen.
Pintakoreilun ja pöyhkeilyn lisäksi taakkana on myös moraalinen painolasti: Kokonaisuuden uskottavuus joutuu koetukselle kohtauksessa, jossa nämä ”sankarit” lentävät lentomopollaan ikkunan läpi rakennuksen sisään ja liiskaavat samalla täysin viattomia sivustakatsojia. Tuon kohtauksen jälkeen oli näiden päähahmojen sankaritouhuja enää vaikeaa ottaa vakavissaan, koska ajattelin yhä näitä täysin viattomia uhreja, joille ei osoiteta minkäänlaista sympatiaa jälkikäteen. Lisäksi vielä tyypillisen periamerikkalaiseen tyyliin alastomuutta peitellään, mikä antaa jälleen kerran varmistuksen tuotoksen tekijöiden kieroutuneista asenteista.
