Suotta ei Nousukautta valittu vuoden 2003 parhaaksi kotimaiseksi leffaksi. Kyseessä on kerrankin aidosti suomalainen leffa, joka ei vaikuta liian suomalaiselta. Ei millään pahalla filmituotantoamme kohtaan, mutta sympatian keräävät täysniljakkeet elokuvien pääosissa ja liiat seksikohtaukset ovat lähinnä säälittäviä kliseitä tämän leffan rinnalla.
Tarinan juoni on nerokas: kolmekymppinen pääkaupunkiseudulla elävä pari, joka on maistellut it-miljoonien tuomaa onnea ja siinä sivussa kadottanut todellisen onnen, joutuu aina yhtä loistavan Antti Virmavirran näyttelemän hemmon huijaamaksi. Miehen myymä lomamatka Jakomäkeen työttömän osaan parin viikon ajaksi osoittautuukin suuremman luokan huijaukseksi: Samaan aikaan kun uusavuttomat miljonäärit hajoavat työttömän arkeen ovat rahat ja luksusasunto hävinneet. Sekös laittaa ihmisparat ja ratkeilevan suhteen kovalle koetukselle. Itsestäänselvyydet eivät olekaan itsestäänselvyyksiä.
Leffan suurin ja ainoa moka tulee huijauksen yhteydessä. Tuntuu melko oudolta, että kukaan pystyisi myymään moista määrää huijattua omaisuutta pois alle viikossa. Luulisi että ainakin omistajien allekirjoituksia tarvittaisiin. Pieniin virheisiin on tosin turha takertua, kun näin hyvin mukavaa huumorintynkää kylvetään leppoisaan tarinaan ja tehdään hyvää Suomifilmiä. Petteri ”Isänmaan toivo” Summanen on varsinainen kameleontti, joka osaa muuntautua rooliin kuin rooliin, eikä mies petä nytkään. Ikävä kyllä vuoden paras miespääosasuoritus jäi palkitsematta. Tiina Lymi ansaitsee myös pelkästään positiivista palautetta.
Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa ja käsikirjoittajana toiminut puoliso ovat luoneet mahtavan projektin, jossa vaikka tomaateista saadaan aikaan kunnon naurut. Lisäksi elokuvasta löytyy niin toimintaa, tunteikkuutta kuin draamaakin. Pakollinen (pieni) vilautusosuus on myös mukaan laitettu Lymin ja Kari-Pekka Toivosen aktin muodossa. Kyseessä on vuoden 2003 paras kotimainen leffa, todellinen extremeseikkailu Jakomäen maisemiin.
