John Murdoch (Rufus Sewell) herää kylpyammeestaan verisenä. Lattialla makaa kuolleen naisen ruumis. John ei muista tappaneensa naista, mutta siitä huolimatta häntä epäillään useista samantyyppisistä murhista. John päättää lähteä selvittämään mysteeriä ikuisesti pimeän kotikaupunkinsa kaduille. Pystyykö hänen vaimonsa (Jennifer Connelly) tarjoamaan vastauksia? Ja kuka on mystinen tohtori Schreber (Kiefer Sutherland) joka näyttää tietävän kaiken Johnista? Entä miten mystiset valkoiset, Muukalaisiksi kutsut miehet, joiden kanssa Johnilla on jotain yhteistä, liittyvät tapaukseen?
Dark Cityn lähtökohta on mukaansatempaava ja mysteerinen. Siitä ei ole pitkä matka hitaasti aukeavaan juoneen, joka pitää katsojan otteessaan loppuratkaisuun asti. Katsojien annetaan rauhassa sulatella elokuvan tapahtumia, ennen kuin mysteeri pala palalta ratkeaa. Ja kaikki tämä tapahtuu nautittavassa film noir-ympäristössä alati muuttuvassa kaupungissa.
Dark Cityn juoni on mutkikas ja elokuvan maailma ja lavasteet ovat kekseliäitä. Ripeä leikkaustahti ylläpitää elokuvan tempoa jopa silloin kun toiminta ei ole käynnissä. Valitettavan usein tämä ratkaisu kuitenkin johtaa siihen, että uusi kuvakulma iskee vastaan liiankin nopeasti. Se taas vaikeuttaa tiettyjen kohtausten seuraamista ja kokonaiskuvan muodostamista. Onneksi kamera kuitenkin pysyy vakaana ja kompensoi kyseistä puutetta tehokkaasti. Sen sijaan Alex Proyaksen paikoin onnettomalle ohjaukselle ei kukaan mahda mitään. Tämä näkyy paikoin liiankin pimeissä kohtauksissa ja näyttelijöiden haparoivassa työskentelyssä.
Kukaan näyttelijöistä ei, Sutherlandia lukuun ottamatta, yllä huippulukemiin. Näyttelijät ovat ilmeettömiä ja päähenkilö John Murdoch hahmona tylsä. Mystinen tohtori Schreber on ainoa vähänkin kiinnostava hahmo ja Sutherlandin ikimuistoinen tulkinta tekee hahmosta vieläkin mehevämmän. Connelly ei elokuvan lähes ainoana naisena jää mieleen millään tavalla, eikä William Hurt vakuuta komisario Bumsteadina.
Visuaalisesti Dark City edustaa film noiria parhaimmillaan. Erikoistehosteet ovat lähestulkoon moitteettomat ja lavastuskin on huippuluokkaa. Teknisellä puolella Dark City on siis kestänyt aikaa melko hyvin. Valitettavasti tätä puolta ei juurikaan saa ihailla, sillä elokuvan tuottajat eivät ilmeisesti varanneet rahaa valaisijan palkkaamista varten. Ymmärrän sen, että Dark Cityn on tarinan kannalta oltava pimeä, mutta olisi katsojien puolesta suotavaa, jos näkisi edes hiukkasen!
Toimintakohtaukset ovat hyvin koreografioituja ja esiintyvät elokuvassa melko harvakseltaan. Tarinan mukanaan tuoma mysteeri kuitenkin ylläpitää kiinnostusta silloinkin, kun kaupungin katoilla ei hypitä. Tunnepuolella Dark City on kuin tyhjä paperi; sei ei naurata, kosketa tai pelota. Jännitystäkään ei juurikaan ole ilmassa, sillä siihen ei ole mitään syytä. Ainoa elokuvan aikana syntynyt hiukan vahvempi reaktio oli ällöttävyyden tunne muutaman hyvinkin väkivaltaisen kuoleman aikana.
Dark Cityn tumma ilmapiiri, murhamysteeriksi naamioitu manipulaatiosotku, realistinen väkivalta sekä mukaansatempaava juoni tekevät elokuvasta raikkaan ja mieluisan kokemuksen. Paremmalla valaistuksella, kokeneemmilla näyttelijöillä ja syvemmillä hahmoilla Dark City olisi mahdollisesti ollut erinomainen elokuva. Nyt se kuitenkin jää vain keskinkertaiseksi.
