Elokuva Mission: Impossible – Vaarallinen Tehtävä jäi historiaan Brian De Palman tahattoman koomisesta ja jännittävästä ohjauksesta, eikä suinkaan Tom Cruisen roolityöstä. Kun elokuvaan päätettiin tehdä jatko-osa, ei sitä ohjaamaan valittukaan Palmaa, vaan John Woo, joka tunnetaan Hong Kongissa tekemistään mahtavista toimintaelokuvista. Itse olen John Woo -fani ja siksi pidinkin tästä elokuvasta paljon. On kuitenkin tunnustettava, ettei Woon visio ole se, millaista ensimmäisen osan fanit varmaankin odottivat.
Elokuvan juoni on yksinkertainen. Sydneyssä asuva tiedemies on keksinyt Khimaira-nimisen influennsa viruksen, joka tappaa ihmisen 20 tunnissa verenmyrkytykseen. Hän on myös kehittänyt virukselle vastalääkkeen, Belsefonen. Vastalääke kuitenkin varastetaan ja tiedemies murhataan. Tässä kohtaa IMF:n (”Impossible Mission Force”) superagentti Ethan Hunt laitetaan hommiin. Hän kokoaa ryhmänsä, johon kuuluu myös lääkkeen varastaneen Sean Ambrosen (Dougray Scott) entinen tyttöystävä Nyah Hall (Thandie Newton). Nyah soluttautuu Ambrosen kotiin ja esittää edelleen rakastavansa tätä. Tätä ennen Ethan on jo tietenkin ehtinyt rakastua Nyahiin.
Elokuvan alku, jossa kuvataan Huntin ja Nyahin rakastumista on siirappinen ja liian pitkä. Elokuvan kansi, jossa näkyy räjähdystä ja vauhtia ei valmista katsojaa tähän ja siksi se onkin tavallista puuduttavampaa katseltavaa. Ilmeisesti Woo ajatteli, että saatuaan niin paljon negatiivista palautetta ensimmäisen Hollywood-toimintaelokuvansa Hard Target tunteettomuudesta, se pitäisi korjata laittamalla tällä kertaa tunnetta mukaan roimasti. Tämä ratkaisu ei ollut oikea, mutta onneksi Woo ei ole unohtanut sitä tärkeintä: Toimintaa! Lopun hiiviskely- ja takaa-ajo kohtaukset nostavat elokuvan pisteitä paljon.
Elokuvasta jäävät katsojalle päällimmäisenä mieleen loputtomat hidastukset, jotka ovat yksi John Woon tavaramerkeistä. Osa hidastuksista on toimivia, mutta monet ovat turhia. Toinen John Woon tavaramerkki, kyyhkyset, on myös mukana tässä elokuvassa, ja ehkä jopa korostetummin kuin muissa hänen Hollywood-elokuvissaan. Myös kohtaus, jossa kaikki tähtäävät toisiaan aseella, on mukana, joten John Woo -faneille (kuten minulle) tässä elokuvassa on kaikki tarpeellinen.
Roolityöt eivät ole mitään maailman parhaimpia. Tom Cruise hymyilee tapansa mukaan ja saa koko elokuvan aikana vain yhden kunnon haavan. Bruce Willisin jatkuvaan kolhiintumiseen Die Hardissa verrattuna, Cruisen tulkitsema Ethan Hunt tuntuu aina pääsevän vähän helpommalla. Thandie Newton on passeli rooliinsa, mutta jättää loppujen lopuksi aika mitään sanomattoman vaikutelman. Ving Rhames on elokuvan uskottavin näyttelijä vähäeleisyydessään mestarihakkeri Lutherina. Myös Anthony Hopkins pärjää pikkuroolissaan IMF:n johtajana kiitettävästi. Sean Ambrosea esittävä Dougray Scott vie kuitenkin voiton kotiin iljettävänä ja tunteettomana rikollispomona, joka kuitenkin rakastaa tosissaan Nyahia.
Elokuva olisi voinut olla toimivampi, jos sitä ei olisi sidottu Mission: Impossible -elokuvasarjaan. John Woon visio yksinkertaisesti vain eroaa muista kahdesta elokuvasta niin paljon. Hänen Ethan Huntinsa ei suinkaan ole jatkuvasti naamiota vaihtava hienovarainen hiiviskelijä, vaan Kung Futa taitava superagentti, joka ei pelkää toimia näyttävästi. Elokuva on loistava, kunhan katsojat saisi unohtamaan, että he katselevat Mission: Impossible -TV-sarjaan perustuvaa elokuvaa.
Eli mielipiteeni on, että elokuva on jälleen kerran osoitus John Woon taidoista toimintaelokuvien ohjaajana, vaikkei se ylläkään hänen parhaimpien töidensä joukkoon. Silti toiminta, joka on sitä aitoa ja oikeaa takuuvarmaa John Woota, vakuuttaa visuaalisuudellaan ja saa väkivallan vaikuttamaan oudon kauniilta. Tämä elokuva ei olisi sitä, mitä se on, ilman John Woota, sillä käsikirjoitushan ei ole huippuluokkaa.
Muuten, näin lopuksi, teille jotka olette elokuvan nähneet: Oletteko tekin huomanneet, miten moottoripyörä takaa-ajokohtauksen aikana, kun siirrytään ajamaan asfaltilta hiekalle, pyörien renkaat vaihtuvat nastallisiksi?
