Vaikka leffa yrittääkin näyttää lajityyppinsä valiolta, todella monet asiat jäävät vaille vastausta.

29.3.2007 19:33

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Matchstick Men
Valmistusvuosi:2003
Pituus:116 min

Aluksi tarina esittelee pääkaksikon; neuroottisen Royn ja lipevän Frankin. Miehet ovat alansa huippuja. Vaikka Roy yrittääkin uskotella myyvänsä antiikkia, näin ei kuitenkaan ole. Nimittäin miehet ovat ammattihuijareita. Ja vieläpä sangen hyviä työssään. Bisnekset sujuvat hyvin, mutta ongelmia aiheuttaa toinen miehistä. Likaa sietämätön, ulkoilmalle herkkä ja pakkoliikkeinen Roy alkaa potemaan omantunnon tuskia ja kaikkea muuta pahaa siltä väliltä. Asiaa ei auta yhtään, että uusi lekuri ei ole samalla aaltopituudella miehen kanssa. Ilmaantuupa kuvioihin vielä yllätyksenä Royn tietämättömissä ollut tyttö Angela. Tästä kuviot eivät enää enempää voi sotkeutua.

Leffan aihe on yllättävänkin kiinnostava, ja alkuasetelma kliseisyydessäänkin näppärä. Alussa leffa rullaa sujuvasti esitellen pääkaksikon alaa eri kanteilta. Mutta kuten lajityypin sääntöihin kuuluu, on mukana oltava vähintäänkin ennalta-arvattavia tai epäilyttäviä juonikoukkuja. Ja niitä tästä leffasta löytyy, välillä turhan paljonkin. Leffan ensimmäisen “yllätyksellisen” juonikoukun pystyy arvaamaan miltei lähdössä, onhan miehen muillakin roolihahmoilla ollut aina taipumusta samaan (enkä nyt suinkaan puhu Cagesta). Lopun setvittelyissä, katsoja tuntee auttamatta jääneensä ulkopuoliseksi. Lopputekstien tullessa ruutuun, allekirjoittaneelle jäi lievästi petetty maku suuhun. Petetty siksi, että vaikka leffa yrittääkin näyttää lajityyppinsä valiolta, todella monet asiat jäävät vaille vastausta. Niin, ja käänteet ovat aivan liikaa käytettyjä. Lopulta leffa kaatuukin liikaan yrittämiseen.

Kuitenkin tämän kaiken lisäksi on leffassa paljon hyvääkin. Nic Cage tekee yllättävän sympaattisen ja aidon roolin miehen aiempaan tuotantoon verrattuna. Mies henkilöi herkullisen hahmonsa kiitettävästi. Allekirjoittaneen yllätti myös Alison Lohman. Naisen elokuvia ei ole tullut paljon katsottua, mutta tässä hän teki ikäänsä nähden vahvan työn jota kelpaa katsella. Mukana on myös joukko enemmän tai vähemmän hyviä sivuosia, joita kuitenkaan en ala erikseen mainitsemaan.

Ridley Scottilta tällainen pienenhauska elokuva on aika yllättävä ohjaus. Ehkäpä se juuri koituu leffan turmoiksi. Indie-tyyppisenä tästä olisi saatu puristettua paljon enemmän mehuja irti. Elokuva tuhlaa hyvän ideansa yrittäessään olla enemmän kuin pystyy. Sääli sillä alun perusteella tästä olisi tullut varmasti nokkela ja sujuva elokuva.

nimimerkki: mbay

Arvosteltu: 29.03.2007

Lisää luettavaa