Niinhän sitä sanotaan, että vähemmän on enemmän, ja näinhän se on. Vähemmän on enemmän myös tässä elokuvassa, ”Ilta Andren kanssa”. Kyseessä on kahden teatterista tutun kaveruksen, näyttelijä Wallace Shawnin sekä ohjaaja- ja käsikirjoittajaveteraani Andre Gregoryn ideoima minimalistinen elokuva, joka keskittyy pelkästään yhden ainoan dialogin ympärille. Kyseessä on eräänlainen lavastetussa hotelliravintolassa toteutettu radiokuunnelma kuvalla. Uskomatonta mutta totta, tämän vakavan taide-elokuvan tuotantoon saatiin tukea Lloyd Kaufmanin Tromalta. Firman muita tunnettuja tuotantoja ovat mm. ”Surf natsien täytyy kuolla” ja ”Toxic Avenger”.
Elokuvassa ei siis varsinaisesti ole mitään tarinaa, vaan koko raina on pelkkä yksi pitkä dialogi. Aluksi näytetään Wallace Shawn kävelemässä ravintolaan miehen samalla kertoessa katsojille omasta taustastaan ja elämäntilanteestaan. Hän kuvaa suhtautumistaan vanhan ystävänsä tapaamista kohtaan kiusallisena ja jopa välttäneen tämän seuraa jo pidemmän aikaa. Ravintolassa tapaamme Andre Gregoryn, joka on käytännölliseen ja maanläheisen Shawniin verrattuna varsin korkealentoisen filosofinen luonne ja verrattoman hyvä puhuja. Elokuvan ensimmäinen puolikas koostuu lähinnä Andren tarinoinnista; mies kertoo varsin eloisasti ja mielellään ajatuksistaan ja kokemuksistaan viimeisten vuosien ajalta. Wallace taas keskittyy ensimmäisen puolikkaan ajan lähinnä kyselemään ja vastailemaan lyhyesti keskustelukumppaninsa ajatuksiin. Puolenvälin jälkeen Wallace alkaa lämmetä ja vastailemaan perusteellisemmin Andren väitteisiin, lähes kokonaan yhden miehen monologi alkaa pikkuhiljaa muuttua aidoksi kahden hengen lämminhenkiseksi dialogiksi. Keskustelun ajan ravintolailta etenee reaaliajassa, katsojan ollessa illallisella ja keskustelussa passiivisena osallisena.
”Ilta Andren kanssa” on ihmeellinen, maaginen elokuva. Siinä ei ole minkäänlaisia kunnianhimoisia leikkauksia tai tarinaa, ei mitään kliseitä tai erikoistehosteita, mutta se pystyy silti haastamaan laadukkuudessa tasapuolisesti lähes minkä tahansa elokuvan. Vauhdin ja räjähdysten poissaolosta huolimatta minimalistinen elokuva ei todellakaan kärsi sisällön tai tapahtumien puutteesta, sillä kaikki tarpeellinen toiminta löytyy dialogista, näyttelijöiden äänenpainoista ja elekielestä. Näyttelijöistä kumpikin ovat ilmiömäisiä rooleissaan, etenkin Andre Gregory jonka filosofisen tekstin kuunteleminen tuntuu kuin kuuntelisi Sherlock Holmesin puhetta; mieshän puhuu pelkkää asiaa ja vakuuttavasti koko elokuvan ajan. Väitän että tämän rainan kohdalla voisi katsoa tai kuunnella minkä tahansa dialoginpätkän ja se olisi todennäköisesti syvällisempää ja älykkäämpää tekstiä kuin suurimmassa osassa elokuvia koskaan on kuultu, mikä on todella vakuuttava saavutus. Henkilökohtainen suosikkikohtani elokuvassa on nautintoja ja mukavuudenhalua koskeva lyhyt dialoginpätkä, jossa keskustelu etenee sähköhuovasta nautintojenhimon vaarallisuuteen, new age -hengellisyyteen ja ihmisten kohtaamiseen. Niin viisasta tekstiä, aivan mahtavaa tavaraa.
Tässä vaiheessa elokuvaharrastusta, kun on jo nähnyt tuhansia elokuvia ja suunnilleen kaikki viime vuosisadan suuret klassikot, on erittäin harvinaista että tuntee elokuvaa katsoessa enää suurempia ahaa -elämyksiä. ”Ilta Andren kanssa” kuitenkin tässä onnistui ja nousi heti omien kaikkien aikojen suosikkieni joukkoon. Elokuva on yksinkertaisesti niin hyvä, niin sisällökäs ja niin syvällinen, sekä toisaalta niin naurettavan yksinkertainen. Filmin idea ja toteutus tuovat kovasti mieleeni japanilaisen Shimizu Hiroshin ohjaaman ”Arigato-sanin”, jossa katsoja on ikään kuin kanssamatkustajana japanilaisessa bussissa. Elokuva kuuluu niin ikään omiin suosikkeihini.
