Mieltää itsensä lapsi-ihmiseksi tai ei, saa olla varsinainen jääsydän jos ei ollenkaan viihdyty esimerkiksi näystä missä parikuinen pallero löytää omat varpaansa, ja tajuaa omaavansa jotain uskomattoman uutta ja ihmeellistä. Vaavit ne vaan on aika hassuja olentoja.
Babies on ranskalainen dokumentti ei-niin-yllättävästi vauvoista. Dokumentti keskittyy neljän vauvan elämään noin ensimmäisen vuoden ajalta. Vaavit ovat Ponijao Namibian alkuasukaskylästä, Bayarjargal Mongolialaiselta maatilalta, Hattie San Franciscosta ja Mari Tokiosta. Seurantadokumentti sananmukaisesti seuraa vaaveja touhuissaan. Kamera menee konkreettisesti lasten tasolle, ja tallentaa pieniä ja suuria hetkiä taaperoiden elämässä. Mitään kertojaääntä tai haastatteluita elokuvassa ei nähdä tai kuulla, vain yksittäisiä kohtauksia neljän vauvan elämästä.
Dokumentti pelaa periaatteessa aika halvoilla kikoilla; jokainen youtubessa pyörinyt tietää, kuinka suuren suosion mikä tahansa kännykkäkameravideo saa, jos siinä on söpö vauva joka tekee jotain hassua. Sitten kun lisäät kuvaan vielä perheen lemmikin, niin voi hellanlettas kun on sööttiä! Mutta toisaalta minkäs sille mahtaa. Ihmistenalkujen puuhailua on hassua seurata, ja onhan se ihan uskomattoman söpöä ja hauskaa kun esimerkiksi mongolialaisvaavi istuu peseytymässä vanhassa pesuvadissa, ja yksi perheen vuohista tulee sen kummempia miettimättä juomaan vaavin pesuvettä. Vauvat ovat viihdyttävää seurattavaa, he kun eivät vielä kontrolloi itseään tai käytöstään mitenkään, vaan ovat alkukantaisesti ja avoimesti tasan sitä mitä ovat. Rehellisten ja vilpittömien ihmisten toimintaa on mielenkiintoista seurata, aikuisuus kun rakentuu kymmenien suojamuurien ja sosiaalisten normien varaan. Aikuisena ei voi (tai ei ainakaan kannata) istua alasti lehmien ruokakaukalossa, purra kaveria jos se ei jaa tavaroitaan, vetää pöytäliinaa päähän tai huutaa turhautuneena lattialla kun ei osaa jotain. Vaikka myöntäkää pois, suurin osa aikuisistakin haluaisi joskus käyttäytyä juuri niin.
Vauvojen lisäksi katsottavaa löytyy upeista miljöistä; kuuma Afrikka, eksoottisissa väreissä hohtava Mongolia, hektinen Tokio ja rennon urbaani San Francisco. Näillä eväillä seurantadokumentti kirjoittaa käytännössä itse itsensä. Mutta on miljööt tallennettukin upeasti; värikylläinen ja pitkälti luonnonvalolla valaistu kuvaus on kaunista ja visuaalista, ja vaavien taipaleelta on saatu tallennettua juuri oikeita hetkiä; ensimmäinen hymy, ensimmäinen konttaus, ensimmäinen onnistumisen tunne, ensimmäinen ärtymys.
Dokumentin pohjimmainen opetus ei kummoista keittiöpsykologiaa vaadi; kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja arvoisia maailman joka ainoassa kolkassa. Estottomat, oppivat ja rehelliset lapset ovat tästä paras mahdollinen muistutus. Idea ei ole uusi saatikka käyttämätön, mutta saahan näitä vanhoja totuuksia toistella kun sen tekee näin sympaattisesti, kauniita kuvia ja eksoottisia maisemia hyödyntäen.
