Ensivaikutelma on tärkeä. Elokuvien kannet paljastavat sen joskus. The New World on juuri sitä mitä sen dvd-kannestakin voisi päätellä: rakkaustarina, jossa kaksi eri maailmaa kohtaavat. Jälki saattaisi olla hyvää, odotuksia lisäsi pikkupoikana nähty Disneyn Pocahontas.
Tätä elokuvaa on pakko pohjustaa hiukan historiallisesti. Eletään 16. vuosisataa ja eurooppalaisia virtaa kohti Amerikkaa. Uudisasukkaiden ja alkuperäisheimojen kohtaaminen on väistämätöntä. Minkäs ihmiset rakkaudelleen voivat, ja niinpä intiaanityttö Pocahontas (Q’Orianka Kilcher) ja engelsmanni John Smith (Colin Farrell) rakastuvat. Kuten arvata saattaa, nuoripari joutuu olosuhteiden uhriksi. Olosuhteet muokkailevat tarinaa aikansa, kunnes Pocahontaksen rakkaus kääntyy kohti toista Euroopan poikaa, John Rolfea (Christian Bale). Rakkaus kukoistaa ja pariskunta näyttäisi saavansa lähiympäristönsäkin tuen tunteilleen. Tuskinpa spoilasin liikaa, koska elokuva ei pelaa juonellaan, vaan nojaa tunnelmaansa.
Elokuvissa kuvaus on harvoin pääosassa. Sen odotetaan toimivan moitteettomasti, lisäten muutamia pikkukikkoja. New World kääntää tämän seikan päälaelleen. Kyseessä kauneinta kameratyöskentelyä, mitä olen ikinä nähnyt. Vesi virtaa kauniisti koskemattoman luonnon äärellä. Siinäpä se, tuntuu kuin koko elokuva olisi pelkkää luontodokumenttia. Elokuvan yksi osa-alue, kuvaus, on ryöstänyt koko show’n. Filosofialla höystetty kuvausmestariteos kuolee omaan nokkeluuteensa. Tämä elokuva ei olekaan oikeastaan elokuva, vaan taideteos, joka on tajuttoman tylsä. Okei, virtaavat joet ovat kaunista katseltavaa, mutta ongelmana on vain se, että pari tuntia sinistä vettä tuijotellessa turhauttaa.
Tylsyyttä tukee myös leffan käyttämä filosofoiva kertoja. Aina välillä joko Pocahontas tai Smith mumisee taustalla veden virratessa. Taustalla höpisevä kertoja sopii sekaviin leffoihin selventäen tarinaa. Tässä se on täysin turha elementti, koska kaikki näytetään kuvissa. Onnistuneiden näyttelijöiden kasvoista näkee kaikki tunteet, kertoja on vain haitaksi. Tempo on niin hidas, että hitainkin pääkoppa kerkeää pohtimaan enemmän kuin tuhat Pocahontasin runoa.
Elokuvassa on jotain hyvääkin. Terrence Malickin aivotoiminta on tervettä ja hän on luonut intiaaneista inhimillisen kuvan. Yhdessä kuvaajiensa kanssa Malick on saanut aikaan upean koskemattoman maailmansa. Puvustus ja lavastus tukevat tarinaa. Musiikkipuoli on onnistunut ja näyttelijät osaavat hommansa. Aihe on loistava ja taustatiimi toimii. Tärkein elementti on vain unohdettu: mielenkiinto.
Henkilöhahmot on roolitettu hienosti ja vikoja on paha löytää pahalla tahdollakaan. Upeimman roolin vetää viatonta Pocahontasia näyttelevä 15-vuotias Q’Orianka Kilcher. Colin Farrell ei myöskään petä John Smithinä, mutta vielä paremmin englantilaisena kolonialistina onnistuu ainoa oikea Batman-näyttelijä, Christian Bale. Inkkariheimo johtajansa kera ansaitsee erityisplussan; liikkeitä myöten kaikki on mallinnettu tarkasti.
The New World on hidastempoinen kulttuurielämys. Elokuvan idea on kaunis, mutta se on tajuttoman tylsä luontodokumentti. Yksittäisinä pätkinä tämä voisi olla ihan hyväkin, fiilis on jokaisessa kohtauksessa kuin lopputekstejä edeltävässä tunnelmointipalassa. Ongelmaksi muodostuu se, että 20 loppukohtauksesta ei saa liittelemällä yhteen hienoa elokuvaa. Elokuva todella eroaa valtavirrasta, ohjaaja Malickilla on varmasti omat faninsa. New World vaatisi ehkä useamman katselukerran, mutta ainakaan minä en pysty siihen. Hidastempoisuus leimaa niin vahvasti, että ilman tuoliin naulaamista sitä päivää ei tule.
nimimerkki: Jaakko Parantainen
