Tomaattikastikeverta ja maissimurhia.

24.4.2008 04:08

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Children of the Corn III: Urban Harvest
Valmistusvuosi:1995
Pituus:89 min

Onko jokaisen leffasarjan pakko toistaa suuruudenhullu visio alkuperäisidean viemisestä kaupunkiin? Jopa Jurassic Park upposi sauropodin painolla maan alle kaupunkiympäristössä. Joten entäpä sitten Maissilapset, jonka vetovoima pohjaa vielä voimakkaammin maissipeltojen ympäröimään maalaismaisemaan kuin dinoviihde eksoottisiin saniaismetsiin.

Gatlinin haamut siirtyvät Urban harvestin eli Maissilasten paluun (kuka nämä muka-traagiset nimet keksii?) myötä kahden amish-orpolapsen kyydissä kaupunkiin ja jopa ghetto-maisemaa henkivälle koripallokentälle. Nuorempi pojista, iästään huolimatta jo murhaamisen jalon taidon löytänyt Eli, ei sopeudu kaupunkiympäristöön ja löytää lohdun tutusta riivaajasta. Maissilasten jumalan voimin maissi alkaa rehottaa kulmilla ja lapsiarmeija tekee paluutaan. Vanhempi poika kasvattaa maissin sijasta sympatiapojoja ja ystäväpiiriään.

Leffa virittelee vertauskuvaa normielämän lasten sopeutumattomuusongelmiin ja kahden ”veljen” välinen erkaneminen toisestaan on niin ikään teemana. Pääpaino on silti halvalla ulkoasulla ja kököillä tehosteilla. Klassisen Pidä pääpaha piilossa ja anna sen, mikä ei näy, pitää tunnelmaa yllä -säännön laiminlyöminen lopussa rikkoo menoa entisestään, ohjaajasetä on tainnut yrittää saada pakolla myös omat Alien-vaikutteensa mukaan. Samaa sotkua ja rikkonaisuutta aiheuttaa x-files-henkisen lopun rakenteluun käytetty maissikauppajuoni.

Maissilapsilla on ollut tapana esitellä leffamaailmalle tulevia tähtösiä, eikä kolmososan kohdalla tehdä poikkeusta: teinityttö Charlize Theron suorittaa leffadebyyttinsä – joskin hyvin mitättömässä osasessa. Mitättömänoloinen on leffakin, vaikka tapattaa sivuhahmojaan parhaimmillaan viiltävän lennokkaasti – vastaavasti surkeimpien kohtausten keinoveriroiske on yläasteen pojankloppien amatöörileffoissakin paremmin toteutettua. Papin unisegmentti nivoo kaksi aiempaa osaa yhteen tämän kanssa, mutta se faktaa, että osat 3-7 ovat menneet suoraan VHS:lle/DVD:lle teatterikierron sijaan, kertoo tylysti siitä, kuinka leffasarja hiljalleen jo hajoaa osiin.

Arvosteltu: 24.04.2008

Lisää luettavaa