Grindhouse: Death Proofia (Amerikassa Death Proof sekä jatko-osa, Grindhouse: Planet Terror ovat yhtenä elokuvana julkaistu Grindhouse), toimintaelokuvien ruhtinaan Quentin Tarantinon yhteensä kahdeksatta ohjaamaa pätkää on väitetty todella huonoksi. Paljon paskaa tästä on kuultu, mutta Death Proof onneksi kuitenkin muodosti hyvät ennakko-odotukset ja täytti ne täysin.
Kolme kaverusta – Arlene, Shanna ja ”Jungle” Julia – juhlivat Julian syntymäpäivää Austinissa, Teksasissa Güeron baarissa. Julia paljastaa tehneensä aamulla radiossa kuulutuksen, jonka mukaan Arlenelta saa ilmaisen sylitanssin kutsumalla häntä Butterflyksi, tarjoamalla drinkin ja lukemalla pätkän erästä runoa. Paikalla on Hollywood-stuntmies Stuntman Mike, joka vaanii naisia, saa Arlenelta sylitanssin ja tarjoaa Pam-nimiselle naisasiakkaalle kyytiä, vakuuttaen tämän olevan absolutisti ja turvallinen kuljettaja, ja autokin on kaiken päälle kuolemanvarma. Mutta kuolemanvarmuuden voi kokea vain Miken omalla paikalla…
Jo ensiminuuteilta huomaa, että leffassa on mukavaa roskaleffamaisuuden tuntua (välissä on trailereita ja kuvanlaatu on tarkoituksellisesti huono), vaikka Grindhouse: Death Proof onkin paljon enemmän kuin tavallinen roskaleffa. Kaahailukohdat ovat hienoja, ja kaiken lisäksi Kurt Russell on itse tekemässä niitä. Onpa elokuvassa mukana myös stuntnainen Zoë Bell, joten kaahailu ja toiminta ovat taattuja. Kun yhdistetään nämä siihen, että Tarantino tekee taatusti hyviä toimintapätkiä, action on hienoa. Näitä kohtauksia, jotka ovat elokuvan pippuri ja suola, ovat tosin siroteltuina liian harvaan, vain kahteen isoon kohtaan. Leffan musiikki koostuu lähinnä rockista ja popista, jotka ovat Death Proofin kaltaiselle roadmovielle. Lisäksi mukana on mm. Enrio Morriconen säveltämiä soundtrack-osia muihin elokuviin, jotka ovat todellista herkkua. Elokuvaa voisi moittia siitä, että se on vähän liian hajanainen. Eihän tämän kaltaisesta leffasta kauhean yhtenäistä saa, varsinkin kun elokuva jakaantuu selkeästi kahteen pätkään, mutta silti asia pistää harmittamaan.
Tarantino on jälleen onnistunut castingissa (vilahtaapa Tarantino itsekin elokuvassa pikkuroolissa), vaikka mies kierrättääkin joitakin näyttelijöitä armottomasti. Kurt Russell on äijä ja hyvä vaihtamaan perustunnetta rauhallisesta tyypistä kovaan tietappajaan. Elokuvan naiset ovat seksikkäitä ja muutenkin ilo silmälle, tosin joillakin ilmenee todella ärsyttävää teksasilaisaksenttia, jota en ole koskaan sietänyt leffoissa enkä muualla. Quentin Tarantinoa on suitsutettu jo tarpeeksi, joten hänestä ei sen enempää. Käsikirjoittajat ovat saaneet joka naamalle luontevan dialogin ja juonesta mielenkiintoisen, niin että elokuvaa todellakin jaksaa katsoa ja juonta seurata, vaikka Death Proof onkin aivot narikkaan-leffa.
Kaiken kaikkiaan Grindhouse: Death Proof on tekijänsä vahvimpia ja aliarvostetuimpia teoksia, joka on toiminnannälkäisille loistava elokuva. Se osoittaa, että pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, kunhan pyörän rakentaa tarpeeksi hyvin. Ja siinä on onnistuttu vahvasti tässä elokuvassa.
