”Prayer is just a nice way to think that there is someone other than yourself.”
Parhaiten John Krasinskin ohjaaman ”Hiljainen Paikka” elokuvan käsikirjoittajina, sekä viihdyttävän Halloweeniin sijoittuvan metahenkisen slasher-kauhuelokuvan ”Haunt” ja Adam Driverin tähdittämän puoliviallisen sci-fi-seikkailu ”65”:n ohjannut kaksikko Bryan Woods ja Scott Beck ovat työstäneet vahvasti uskonnollisella teemalla liikkuvan kauhutrillerin Heretic. Bryan Woods ja Scott Beck -kaksikon ensimmäinen asia, jonka he halusivat Heretic-elokuvaansa, oli saada Hugh Grant näyttelemään tarinan erikoista pääroolia Mr Reediä, koska Hugh Grantin roolit ”Katkera Kuu”- ja ”Pilvikartasto”-elokuvissa olivat tehneet kaksikkoon vaikutuksen. Heretic onkin yksi kuluvan vuoden elokuvayllättäjistä, ja samalla mukavan mystinen ja tiivistunnelmainen kauhutrilleri. Coralie Fargeatin ”The Substancen” vanavedessä Heretic on myös elokuva, josta mitä vähemmän etukäteen tietää sitä herkullisempi elokuvakokemus tulee elokuvateatterissa olemaan. Itse tämä tuli todettua Night Visionsin avajaiselokuvana.
Pienessä idyllisessä kyläkaupungissa kaksi mormonilähetyssaarnaajaa, sisar Barnes (Sophie Thatcher) ja sisar Paxton (Chloe East), lähtevät levittämään uskontonsa sanaa ja käännyttämään ihmisiä mormoniuskoon. Barnes ja Paxton päätyvät hieman syrjemmässä asuvan herra Reedin (Hugh Grant) talolle, joka pyytää naiset ystävällisesti taloonsa sisälle juuri leivotun mustikkapiirakan tuoksun voimin. Herra Reed alkaa kyseenalaistaan naisten tuomaa uskonsanomaa erikoisella tavalla, ja hiljalleen jokaisen usko joutuu erikoisen karmivalle koetukselle.
Heretic on taitavasti ja mukavan yllättävästi rakennettu kauhutrilleri, joka kasvattaa taustalle mukavan painostavan tunnelman. Scott Beck ja Bryan Woods kuljettavat tarinaa aluksi sopivan rauhallisesti eteenpäin, mutta alkavat salakavalasti kiristää tarinankerrontaa, mitä pidemmälle mennään. Heretic on vahvasti dialogipainotteinen kertomus kahdesta mormonilähetyssaarnaajasta ja heidän uskonnollisesta tehtävästään, johon umpikierot kauhuelementit tulevat hiljalleen mukaan. Kertaakaan Heretic ei mässäile jump scare -säikähdyksillä tai gore-efekteillä, mutta kohdalle sattuessa kummatkin ovat pirun tehokkaita. Yllättävänkin rohkea avauskohtaus istuttaa katsojan mukavasti teatterinpenkkiin ja lähtee viemään hiljalleen kohti kutkuttavaa painajaista.
Scott Beckin ja Bryan Woodsin käsikirjoittama Heretic on vähän kuin M. Night Shyamalan, James Wan ja Ari Aster olisivat kimpassa sekoittaneet Drew Goddardin ”The Cabin in the Woods”-, Wes Cravenin ”Kellariväkeä”- ja Zach Creggerin ”Barbarian”-elokuvat keskenään. Juuri, kun katsojakin alkaa päästä kiinni, mitä tarinassa seuraavaksi tulee tapahtumaan, kääntävätkin Bryan Woods ja Scott Beck tarinansuunnan täysin toisenlaiseksi. Samalla Scott Beck ja Bryan Woods heittävät ajankohtaisia kysymyksiä siitä, kenellä on oikeus tarjota (tai toisten mielestä tyrkyttää) omaa uskontoaan toisille ihmisille. Melko rumaksikin menevän finaalin jälkeen katsojalla on varmasti sopivan epämukava olotila lopputekstien rullatessa valkokankaalle.
Hugh Grant tekee yhden uransa parhaimman roolisuorituksen ja samalla yhden kuluvan vuoden mielenkiintoisimman elokuvahahmon herra Reedistä, joka on yhtä aikaa ystävällinen ja karmiva, mutta kuka tai mikä tämä herra Reed sitten loppupeleissä oikein on, ja mitkä ovat hänen todelliset tarkoituksensa – se on toinen seikka. Sophie Thatcher ja Chloe East ovat suorastaan erinomaisia mormonilähetyssaarnaajina, jotka saavat välilleen vahvan tunnesiteen erikoisten tapahtumien viedessä heitä syvemmälle erikoiseen painajaiseen. Pienessä sivuroolissa nähtävä Topher Grace jää suosiolla hieman sivummalle terävästä kolmikosta. Kuvaaja Chung-hoon Chung luo Hereticistä visuaalisesti kauniin psykologisen painajaisen, johon Chris Baconin säveltämät musiikit iskevät osuvasti kiinni. Yleensä elokuvan musiikista varsinkin The Hollies – The Air That Breathe -kappale toimii tarinan seassa varsin mainiosti.
Kokonaisuutena Heretic on The Substancen ohella yksi vuoden raikkaimmista elokuvapainajaisista, joka antaa uskonnolle ja Hugh Grantille kokonaan uuden merkityksen.
