Juha (Närhi) on maanviljelijä. Yhdessä puolisonsa Marjan (Seikkula) kanssa hän asuttaa tarpeeksi isoa tupaansa järvenrannalla. Eräänä päivänä hänen taloonsa astuu mies Karjalasta, joka esittelee itsensä Shemeikaksi (Saikko). Tämä on viljanostopuuhissa ja tiedustelee heltiäisikö isännältä yhtään myytäväksi. Kyllähän isännällä sitä viljaa piisaa, ja kauppojen jälkeen jää Karjalan kasvatti talon vieraaksi muutamaksi päivää. Iskeepä vielä silmänsä isännän komeaan vaimoon, ja kyllähän isännän pitäisi tietää ettei rakkaus viivyttele vaan iskee suoraan sydämeen. Pyytää vieras tätä lähtemään mukaansa kotikonnuille. Eikä se rakkaus myöskään lupia kysele. Sen jälkeen vuorottelevatkin ilon ja surun juhlat kassapäitten karkeloissa, tuolla Venäjän rajalla.
Teknisesti ottaen Juha on melko surkeaa katsottavaa. Kuvaus, leikkaus ja ennen kaikkea äänitys tuntuvat näinä päivinä amatöörien puuhastelulta. Mutta eihän noilla seikoilla ole mitään tekemistä elokuvan taiteellisen puolen kanssa, right? No – tässä tapauksessa on, sillä nuo seikat, etenkin äänityksen taso, tuppaavat pahasti haittaamaan kerrontaa. Katsoja saakin pysytellä koko ajan korvat ja miksei silmätkin höröllä, että pysyy heinäkärryillä.
Mutta respektit tarinalle, joka pursuaa elämänopetuksia ja sisältää tämän klassisista klassisimman rakkauskuvion. Ja juonenkuljetuksen seuraaminen voi olla tietenkin paljon tuskattomampaa, jos on ensin lukenut herra Ahon romaanin. Allekirjoittanut ei ole (vielä) tätä(kään) tehnyt, ja on jo etukäteen pahoillaan tästä. Nyrki Tapiovaaran ohjauksesta löytyy jotain hyvää ja jotain huonoa. Kun ottaa huomioon, että tämä oli miehen debyytti, niin ei yhtään hullumpaa jälkeä. Dialogia leffasta löytyy epätavallisen vähän, ainakin romanttiseksi elokuvaksi. Kun sitä löytyy, on paikalla myös – ainakin osittain – se wanhoille Suomi-filmeille tyypillinen ylinäytteleminen. Kuitenkin, kyseessä on vioistaan huolimatta ainakin aikansa (suomalaista) parhaimmistoa edustava pätkä.
nimimerkki: Sappy
