Rikosta, petturuutta, perhedraamaa, lomailua Mallorcalla… semmottiis täsä. Ihan kiva täräyttää masiinaan välillä kotimaista tuotantoa. Mitään hurjia odotuksia ei leffasta ollut. Suomalainen tuotanto on saanut viimeaikoina kansaa teattereihin ja videovuokraamoihin, mutta Arskan silmissä laatu ei ole yltänyt pääsääntöisesti parhaimmillaan kuin keskitason tapauksiin. Tämäkään tapaus ei ole poikkeus. Mukavahan se on tykittää widescreeninä kotona veehooässää eikä tekstityksiin tarvitse kiinnittää huomiota.
Juoni käynnistyy -88 kun Veijosen esittämä Jussi ryöstää jalokiviliikkeen. Virolaisen Kärt Tomingaksen esittämä naisystävä Siiri pettää ja livistää. Tästä hypätäänkin vuoteen 2000. Jussi on päätynyt hammaslääkäriksi ja perhe-elämän kriisivaiheeseen. Perhe lähtee Mallorcalle lomailemaan ja kuinka ollakkaan Jussi törmää Siiriin. Luvassa on perhedraamaa vanhan heilan sekoittaessa päätä. Samuli Edelmannin esittämä liikemies-kokki Samuli nähdään virittelemässä Jussin vaimoa. Täytyy ihmetellä, mikä idea on muka nimittää molempia perheen lapsia Teroiksi ja samalla hakea uskottavuutta rikosdraama-leffalle. Typerää huumoria joka ei kyllä sovi tähän. Kaurismäen Frankit ymmärtää, muttei tämän pläjäyksen Teroja.
Virolainen Kärt Tomingas kuullostaa puheeltaan ihan Turkulaiselta. Kärtistä on yritetty viritellä jotain Bondin pahisnaisen kaltaista tyyppiä. Hahmolle ei löydy uskottavuutta Arskan silmissä. Kärt on liian kiltin suomimissin näköinen ja puhetapa jaksaa huvittaa… sori turkulaiset! Muuten näyttelijänhommat toimii ihan ok. Loppu on tyypillinen jenkkilän klise-viritys, tosin harvemmin nähtyä suomifilmissä.
Arska antaa täyden tuen kotimaiselle tuotannolle ja kaikki mikä liikkuu tulee takuulla tsekattua. Eiköhän sitä laatuakin sieltä joskus pulpahtele kun kärsivällisesti jaksaa odottaa ja toivoa. Kyllä turistimaissa kuvattujen suomileffojen ykkönen on edelleen Uuno Epsanjassa.