Myönnän, kävin katsomassa Pihalla-elokuvan teatterissa vaan jotta saisin raapustella siitä arvostelun. Arvelin sen olevan elokuva josta riittää sanottavaa. Ja sitähän se oli.
Laura (Sibell Kekilli) on saksalainen nuori nainen, joka viettää auvoista elämää Hampurissa suomalaisen miehensä Arton (Teemu Palosaari) ja pariskunnan uutukaisen esikoisen (Alisa ja Venla Hakala) kanssa. Kun Arto saa työkomennuksen Suomeen, käy perheen matka Tampereelle. Ja voi mikä junttila Tampere onkaan! Popeda raikaa, Keskustorilla pyörii tuulipukuisia sauvakävelijöitä ja alpakka (kyllä, alpakka), eikä kukaan juntti uskalla ottaa Lauraan mitään kontaktia kun sehän puhuu jotain erimaata. Arto joutuu työnsä puolesta matkustelemaan ja Laura ahdistuu kulttuurishokkissaan vieraassa maassa. Yksinäinen nainen tutustuu yksinhuoltajaäiti Riinaan (Sanna-June Hyde) ja tämän kautta muihin yh-äippiin, sekä äitien silmäruoka-apupoikaan Teroon (Mikko Leppilampi). Lauran ja Teron välille syntyy tietysti sutinaa, eikä Laura loppupeleissä tiedä mitä haluaisi ja kenen kanssa.
Tampere ei suinkaan ole elokuvalle vaan tapahtumapaikka, vaan samaan aikaan sekä kaupungin matkailuvideo, että muistutus hämäläisten junttiudesta. Ensin surffaillaan Tampereen kaupungin nettisivuilla, katsellaan maisemia Näsinneulasta, maalaillaan kauniita kuvia Valoviikoista Pispalaan, jonka jälkeen esitelläänkin natiiveja. Tyhmiä, moukkamaisia hämäläisiä jotka eivät puhu eivätkä pukahda. Popeda-paidat päällä vaan hengaillaan ja vedetään verhoja ikkunoihin kun naapuri olisi tulossa tervehtimään. Kulttuurien törmäyksistä ja kielimuurikommelluksista saadaan muutama ihan hauska kohtaus, mutta loppupeleissä perinteisillä stereotyypeillä leikkiminen on vaan mielikuvituksetonta. Lauran uudet yh-äippäystävät ovat tietysti perushämäläisistä poikkeavia hauskoja ja rempseitä naisia, jotka ottavat Lauran ystävällisesti joukkoonsa. Naiset (Hyde, Matleena Kuusniemi, Mari Perankoski ja Pihla Viitala) ovat leffaa mukavasti värittäviä hahmoja, mutta jäi vain mietityttämään miksi kaikki olivat jollain tavalla vinsahtaneita boheemikkoja? Yritetäänkö tällä sanoa että kunnialliset naiset eivät päädy yksinhuoltajiksi, vai että Tampereella kaikki äiditkin on vähän erikoisia?
Parhaat näyttelijäsuoritukset leffassa hoitivat kaksostytöt Alisa ja Venla Hakala. Alle 1-vuotiasta Nella-vauvaa esittävät veikeät taaperot hoitivat roolinsa niin suurella karismalla, että varastivat puhtaalla olemuksellaan kohtaukset monelta alan ammattilaiselta. Myös Kekilli oli roolissaan varsin mukiinmenevä, vaikka Lauran hahmo ärsyttikin. Lauran näkökulmasta käsitellyssä tarinassa naisen harjoittama pettäminen perusteltiin täysin hyväksytysti sillä, että aviomies on paljon töissä. Että sittenkö saa huolettaa pettää jos mies hankkii työmatkoilla elantoa koko perheen tueksi? Varmasti kotona on yksinäistä jos puoliso on jatkuvasti työmatkoilla, mutta sitten voisi kokeilla vaikka hankkia omaakin elämää sen sijaan että elää vaan äijien kautta.
Kotimaisessa elokuvassa nykypäivänä valitettavan paljon käytetty piilomainonta, tai enemmänkin pakkomainonta, herätti myös ristiriitaisia tunteita. Tiedostan kyllä, että elokuvarahoituksen saanti on täällä päin maailmaa niin vaikeaa että sponsoreita on pakko käyttää. Ei varmaan kukaan kunnianhimoinen ohjaaja ehdoin tahdoin halua teokseensa muuten turhaa kohtausta, jossa kuvataan Voice-kanavan tv-lähetystä ja kuulutetaan kovalla äänellä ”Voicen aamupäivän uutisia”, mutta en silti suostu olemaan niin tyhmä katsoja etten ymmärtäisi olevani mainonnan, enkä todellakaan piilo-sellaisen, uhri. Yhtä lailla tiedostan, että toisen pääsponsorin, Viktor Ekin, laatikot on aseteltu muuttokohtauksessa täysin tarkoituksella kuvan etualalle, eikä alitajunnassani mikään ääni edelleenkään huuda että nyt pitäisi ruveta Viktor Ekin asiakkaaksi.
Elokuvan tuottaja Aleksi Bardy teki elokuvan miljööstä tutkimuksen, jossa selvitetään kuinka hyvin Hämeen helmi sopisi tulevaisuudessa elokuvakaupungiksi. Toivon mukaan tutkimus näyttää, että Tampereellakin voi kuvata elokuvia, vaikka täällä aikamoisia juntteja ilmeisesti sikiääkin. Tervetuloa siis nääs elokuvantekijät Tampereelle, se näyttää valkokankaalla hienolta ja voin natiivina luvata, ettei täällä ihan kaikki kuuntele Popedaa.
